Tampere
29 Mar, Friday
3° C

Proakatemian esseepankki

Proakatemia 2.0



Kirjoittanut: Iidaliina Manninen - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Eilisessä Proakatemiapäivässä tiimeille annettiin tehtäväksi synnyttää Proakatemia 2.0. Miten Proakatemiasta saadaan entistä parempi paikka? Työskentely tapahtui tiimeittäin, mutta koska meitä oli paikalla Samoasta vain neljä ja Flipistä kaksi, päätimme yhdistyä yhdeksi tiimiksi.

 

Päivää varten saimme muutaman apukysymyksen:

  • Mistä asioista Proakatemia tällä hetkellä koostuu?
  • Mikä on säilyttämisen arvoista?
  • Mikä ei enää palvele?
  • Mitä uusia mahdollisuuksia on / voidaan luoda?

 

Alkuun mietimme mitä mieltä itse olemme Proakatemiasta, ja mitä ongelmia Proakatemialla meidän mielestämme on. Käytimme keskusteluun aikaa muutaman tunnin, minkä jälkeen lähdimme haastattelemaan muita tiimejä ennen kuin lähdimme lounaalle. Lounaan jälkeen keskustelimme siitä, millaisia vastauksia olimme saaneet ja mitä tiimiä kukin oli käynyt haastattelemassa. Meillä oli ainoastaan kaksi kysymystä tiimeille: ”Millainen kulttuuri Proakatemialla on?” ja ”Mitä pitäisi muuttaa ja miten?”. Tiimeiltä saadut vastaukset olivat hyvin samankaltaisia omiemme kanssa. Huomasimme kuitenkin, että kukaan ei ollut käynyt jututtamassa kakkosvuoden tiimejä, joten päätimme ottaa vielä toisen haastattelukierroksen.

 

Päädyimme Sinin kanssa haastattelemaan Empiriaa. Olimme sopineet oman tiimin kanssa, että näemme noin 15 minuutin päästä, mutta saimme empirialaisten kanssa niin hyvän keskustelun aikaiseksi, että olimmekin heidän kanssaan 45 minuuttia. Saimme vastauksia omiin kysymyksiimme, mutta empirialaiset halusivat kuulla myös meidän mielipiteitämme. Yhtäkkiä keskustelimmekin valmentamisesta, Samoan talousmallista, vaatimustasosta ja siitä miten ihmiset osallistuvat tiimin toimintaan. Meiltä kysyttiin myös, miten neuvoisimme Empiriaa toimimaan nyt, kun he ovat ajallisesti samassa pisteessä kuin me vuosi sitten. En lähde avaamaan keskusteluamme sen tarkemmin, mutta keskustelun jälkeen meitä kiitettiin rehellisyydestä ja joku totesi myös, että tässä huomaa ristipölytyksen tärkeyden. Myös meille jäi Sinin kanssa tosi hyvä fiilis keskustelustamme Empirian kanssa.

 

Kun pääsimme takaisin tiimimme luokse, purimme nopeasti loput vastauksemme. Alla listattuna päivän aikana esiin nostettuja asioita.

 

Millainen kulttuuri Proakatemialla on?

  • Avoin, kannustava, luottava
  • Kankea
  • Ihannoidaan tuntimääriä
  • Ihannoidaan enemmän tiimityötä kuin yrittäjyyttä
  • Kulttimaisuus, larpataan menemään
  • Alakulttuureja tiimeissä
  • Paljon valmentajista lähtöinen, vedotaan siihen, että on ennenkin tehty, vaikka samalla puhutaan muutoshalukkuudesta
  • Kuplassa tekemistä
  • Kannustetaan toisia onnistumaan
  • Tapahtumien taso alhaalla

 

Mitä pitäisi muuttaa ja miten?

  • Painottaa yrittäjyyttä
  • Opiskelijoilla pitäisi olla valta, ei valkuilla
  • Syyllistävä kulttuuri kun poiketaan normista
  • Juoruilu
  • Oikeat valmentajat yrittäjyyttä ajatellen
  • Enemmän toimintaa ja tiimin rajojen ulkopuolelle tekemistä
  • Tiettyihin asioihin ”läsnäolopakko” kun ollaan päivätoteutuksessa
  • Yhteisön pitäminen pienenä
  • Tutkinnon palvelumuotoilu
  • Vuokran sijasta yhteisökassa, jolla rahoitettaisiin tapahtumia ja järjestettäisiin yhteisöä yhdistäviä juttuja
  • Kaksikielisyys erkaannuttaa tiimejä toisistaan, siihen ratkaisu

 

Kun olimme käyneet päivän aikana saadut vastaukset läpi, poimimme eniten esiin nousseet ja meidän mielestämme tärkeimmät asiat ja lähdimme miettimään sopivaa esitystapaa ja ratkaisua. Annaliina sai ajatuksen kulttuurikukasta, minkä ympärille päätimme lähteä rakentamaan ratkaisuamme uudesta Proakatemiasta.

 

Kulttuurikukka lyhyesti avattuna:

  • Kaikki lähtee ruohonjuuritasolta, ihan aluksi pitää panostaa valintakokeisiin. Nyt koemme, että Proakatemialle pääsee liikaa vääränlaisia ihmisiä ja liian heppoisin perustein. Vääränlaisilla tarkoitamme tässä kohtaa sellaisia ihmisiä, joiden fokus on pääasiassa muualla kuin Proakatemialla.
  • Tiimijaot pitäisi tehdä uudella tavalla, ja myös siihen pitäisi keskittyä kuka valmentaa mitäkin tiimiä.
  • Haluamme, että Proakatemialla kukkii jatkossa rohkeus johtaa, kasvun asenne, yrittäjyyteen kannustaminen ja luottamuksellinen jakamiskulttuuri.
  • Elääkseen kukka tarvitsee tietysti aurinkoa ja sadetta. Ristipölytys, projektit ja mahdollisuudet pitävätkin kulttuurikukan hengissä.
  • Muutos-pimpiäisten saattelemana muutoskukasta tiputetaan mätä terälehti, joka vie mukanaan ei-toivotut asiat: juoruilun, kulissit, hähmäisyyden, syyllistämisen ja kuplat.

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close