Olen virallisesti aloittanut opinnäytetyöni tekemisen aihesuunnitelman palautuksella ja ohjaajan lukkoon lyömisellä. Kylläpä tuntui helpottavalta saada homma aloitetuksi, vaikka on sanomattakin selvää, että suurin haaste on vasta edessä päin. Minulla on oma henkilökohtainen elämäntilanteeni siinä pisteessä, että minun olisi hyvä (pakko, heh) saada oppari valmiiksi toukokuuhun mennessä. Uskon tämän tavoitteen olevan saavutettavissa ja kun olen saanut ensimmäisen tapaamisen suoritettua ohjaajani, Tirrin kanssa, toivon tämän lähtevän sulavasti liikkelle.

Tällä hetkellä on todella tärkeää pitää oma ajanhallinta kunnossa, tekemällä asiat huolellisesti ja reippaasti loppuun asti. Mitään ei tule jättää viimetinkaan tai se aiheuttaa vaan lisää stressiä tekemättömistä asioista. Olen luonteeltani melko tunnollinen ja aikaansaava ihminen ja deadlinien odottamisen tuska on omalle kohdalleni melko tuntematon käsite. Hoidan mielummin tehtävät, kuten esseet hyvissä ajoin pois “alta” ja siirryn seuraavaan projektiin. Joskin on myönnettävä, että silloin tällöin on itselle sallittava ajankäytön priorisointi ja aina ei ole huono juttu kirjoittaa esseetä viimeisenä iltana, mikäli muut jutut ottavat aikaa enemmän.

Viikkokalenterin suunnittelu on tärkeää ja se tulee suunnitella huolellisesti. Kaikelle tärkeälle on löydettävä aikaa ja loppu aika tuntuu kyllä menevän hyvinkin äkkiä erilaisia askareita tehdessä. Mikäli en järjestäisi kalenteriini aikaa esseiden ja muiden tärkeiden asioiden hoitamiseksi, siinä kävisi juuri niin, että kaikki kasaantuisi viimeiselle päivälle. Asiat tuntuvat paljon merkityksellisemmiltä, kun ne kirjoittaa ylös, niin hassulta kun se kuulostaakin.

Minusta tuntuu, että oma vapaa-aikani on tällä hetkellä erittäin kortilla, mutta sitten aloin miettimään, että mitä se vapaa-aika tässä nykytilanteessa edes tarkoittaa? Tajusin, että minun elämäni on tarkoin suunniteltua ja se sujuu jopa omaksi yllätykseni melko hyvin. Minulla on kaksi pientä lasta, aviomies, omakotitalo, asuntolaina ja opiskelen täysipäiväisesti. Kuulostaa ehkä vaikealta yhtälöltä, mutta hienosti se on sujunut tähän asti ja uskon suurimman syyn löytyvän juurikin kalenterini merkinnöistä – sieltä löytyy aikaa ihan kaikelle tälle. Niin sanottua “vapaa-aikaa” minulla ei tosiaan ole, mutta ehkä nimenomaan sen merkitys on muuttanut minulle muotoaan hektisen elämäntilanteen vuoksi. Osaan arvostaa pieniä hetkiä yksinäni ihan eri tavalla, kuin koskaan aikaisemmin. Osaan arvostaa niitä hetkiä, jotka saan viettää perheeni ja ystävieni kanssa. Osaan arvostaa sitä, että saan päivät opiskella kaikessa rauhassa kehittäen omaa ammattitaitoani. Mikäli minulla olisi enemmän aikaa, tekisin juuri näitä samoja asioita, kuin tähänkin asti.

On hyvä välillä pysähtyä miettimään, mitkä ovat tällä hetkellä tärkeimmät asiat elämässäsi. Omien arvojen pohjalta on hyvä tehdä valintoja ja olla myös välittämättä sellaisista asioista, kun mitä muut ovat sinusta mieltä. Tunteiden ja asioiden priorisointi on itselleni haastavaa, mutta välttämätöntä. Kirjoitin muutama päivä sitten facebook -päivityksen, ensimmäisen sellaisen. Olin todella ärsyyntynyt ja hämmentynyt. Monet ovat “harmitelleet” ja “voivotelleet” meidän kolmannen lapsen sukupuolta, koska meidän perheestämme PUUTTUU heidän mielestään tyttö. Olen tästä asiasta aivan äimänkäkenä. Onko meillä suomessa näin hyvin asiat, että jo onnelliset asiat saadaan kuulostamaan huonoilta asioilta? Yksikään näistä kommentoijista ei taatusti ole tarkoituksen omaisesti minua ja perhettäni loukanneet, mutta loukkasipa silti. Luin tai oikeastaan kuuntelin The subtle art of not giving a fuck -kirjan ja voin suositella sitä ihan jokaiselle. Kirjoitan kirjasta vielä erillisen esseen, mutta jo pelkästään tuo otsikko tuo hyvin esille sen pointin, että muiden mielipiteet täytyy vaan joskus jättää omaan arvoonsa. Harvemmin minua saa ihmiset näin suuttumaan, mutta toivottavasti sain päivitykselläni edes sen yhden ihmisen miettimään, kun ensikerralla kohtaa samanlaisen tilanteen.

Kaikki on mielestäni mahdollista, kun vaan näkee vaivaa sen tekemiseen. Seuraava haaste heti opparin jälkeen onkin suorittaa koulu mallikkaasti loppuun saakka, jotta valmistun suunnitelmien mukaan joulukuussa. Projektituntien tekeminen on opinnäytetyön ohella tärkeä osa tätä koulutusta ja toivonkin löytäväni itselleni vielä kehittävän ja opettavaisen projektin. Aion mennä ehdottomasti loppuvuoden oppi edellä, sillä tämä on viimeinen vuoteni Proakatemialla ja aion imeä siitä kaiken mahdollisen irti.

Lähde: Manson, M. 2016. The subtle art of not giving a fuck. Englanti.

Julkaistu Piece of Total -blogissa: https://www.blogger.com/blogger.g?blogID=2194406337591023189#editor/target=post;postID=1912350026733231194;onPublishedMenu=allposts;onClosedMenu=allposts;postNum=0;src=postname