Ray Dalion Principles tarjoaa Dalion näkökulmasta nimensä mukaisesti periaatteita, joita hän on kasannut elämänsä varrelta. Vaikka Dalio on yksi maailman tunnetuimmista sijoittajista ja 100. rikkaimman ihmisen listalla, ei hänen kirjansa käsittele pelkästään sijoittamista ja liiketoimintaa. Dalion periaatteet on nimittäin kasattu koko elämää koskevasti, tarjoten esimerkkejä hänen elämästään.

Kirja oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja Dalion elämään on mahtunut monenmoista, vaikka kirja käsitteleekin vain osan tapahtumista. Monien aiheiden sivuamisen sijaan haluan keskittyä kirjasta radikaaliin avomielisyyteen, koska en odottanut kirjassa olevan vastaavaa kappaletta.

Radikaalin avomielisyyden käsittely lähtee käyntiin omien kahden esteen tunnistamisella. Ensinnäkin oma ego-este on jokaisella omanlainen ja sen tunnistaminen voi olla erittäin haastavaa. Ihmisillä on tapana vältellä haavoittuvaisena olemista, minkä vuoksi tilanteita, joissa se on mahdollista vältellään tai annetaan egon kääntää sisäiset puolustusmekanismit päälle. Henkilökohtaisesti koen oman egoni olevan suhteellisen pieni tai osaan hallita sitä jokseenkin hyvin. Kuitenkin olen havainnut tilanteita, joissa egoni saattaa olla hieman liikaa tiellä. Esimerkiksi tilanteissa, joissa minulle pyritään todistelemaan jonkun toimivuutta, lähden helposti vertaamaan esittäjän puheiden tasoa omaan tietämykseeni toisesta tavasta. Mikäli vakuuttaja ei siis ole selvästi valmistellut puhetta eikä hänellä ole jo jollain tavalla varmistettua auktoriteettiasemaa minun silmissä, saattaa egoni lytätä tilanteen täysin. Tämän tunnistettuani pyrin toimimaan armollisemmin vastaavissa tilanteissa ja käyttämään myös kevyempää äänenpainoa kyseisissä tilanteissa ilmapiirin rauhoittamiseksi.

Toinen mielen este on tietoisuuden sokeat alueet. Tällä tarkoitetaan lähtökohtaisesti tilanteita, joissa tekee toistuvasti huonoja valintoja. Kyseessä voi olla esimerkiksi tunteiden pääsy päätöksenteon tielle tai vaikka päin vastoin, tunteiden näyttämisen unohtaminen. Molempien esteiden tunnistamiseen Dalio ohjeistaa kirjoittamaan omia virheitä ylös ja paikantamaan virheistä yhtäläisyyksiä. Näiden yhtäläisyyksien avulla pitäisi löytyä ainakin yksi iso haste, ehkä useampiakin, mutta Dalion mukaan korkeintaan kolmeen suurimpaan tulee keskittyä. Helpoin tapa lähteä taklaamaan omia isoimpia ongelmia on ensin määritellä ne ja sen jälkeen mennä suoraan niitä kohti. Minulla on tapana nähdä historian olevan historiaa enkä koe katuvani mitään, koska olen iloinen nykyhetkestä. Kuitenkin elämääni on kuulunut hetkiä, jolloin minuun on sattunut tai olen satuttanut jotain muuta. Hetkiä, jolloin olen kokenut häpeää tai ahdistusta. Hetkiä, jolloin olen pelännyt ja paennut. Vaikka kaikilla niillä hetkillä on ollut merkityksensä, niitä voi tutkia ja selvittää löytyykö selviä yhtäläisyyksiä, minkä pohjalta voi kehittää itseään.

Omat esteet tunnistettuaan Dalio ohjeistaa harjoittamaan radikaalia avomielisyyttä. Lähtökohtana on vilpitön usko siihen, että itse ei välttämättä tiedä parasta polkua ja tunnistaa kyvyn käsitellä tietämättömyyttä olevan tärkeämpää kuin mikään tietämys. Tähän pystyn itse samaistumaan vahvasti, vaikka haluankin jatkuvasti tietää kaikesta enemmän. Pidän myös tiedon jakamisesta, mutta en tunne oloani lainkaan mukavaksi, jos minut asetetaan asiantuntijan asemaan. Yksinkertaisesti nautin tilanteista, joissa olen täysin tietämätön tai muuten pääsen laajentamaan tietoisuuttani ja oppimaan uutta. En ole koskaan tuntenut tiedon suoranaisesti tuoneen minulle onnellisuutta, korkeintaan turvaa. Mielenrauhaa ei kuitenkaan pääse täysin saavuttamaan, jos ei pysty hallitsemaan omaa tietämättömyyttä.

Muiden radikaalin avomielisyyden ohjeistuksien joukosta erityisesti mieleeni jäi Dalion sanat:

“Muista, että olet etsimässä parasta vastausta, et yksinkertaisesti vain parasta vastausta, jonka voit itse keksiä.”

Tähän virkkeeseen tiivistyy itsessään jo aiemmin mainitut ego ja sokeat alueet. Sen lisäksi myös vilpitön luotto muiden potentiaaliin opettaa jotain, mitä et itse tulisi edes ajatelleeksi. Kaikki kirjan opeista loistavat mielestäni positiivista realismia, jonka lähteenä on ymmärtää itsensä osana isompaa kokonaisuutta. Sen avulla näkee sekä pinnan alla olevan rumuuden kuin myös kauneuden, oli kyse sitten itsestä, tai muista.

Itselleni kyseinen kirja antoi todella paljon ja, koska tykkään kriittisestä katsastelusta ja selkeistä periaatteista oli tyylikin mitä ominaisin minulle. Paljon on käytäntöön vietävää ja paljon olisi vielä sanottavaa, mutta pyrin pitämään sanoman vielä jotenkin selkeänä. Sanoma tiivistetysti menee jotakuinkin näin: muista olla aidosti oma itsesi, mutta älä anna minuutesi estää näkemästä ulkoisen maailman tarjoamaa kauneutta.