Tampere
29 Mar, Friday
8° C

Proakatemian esseepankki

Positiivinen eskapismi



Kirjoittanut: Mikko Laaksonen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

ESKAPISMI

 

Eskapismi tarkoittaa todellisuuspakoisuutta. Käsite on esitelty brittiläisessä kirjallisuudentutkimuksessa 1930-luvulla kuvaamaan yhteiskunnallisen tietoisuuden ja realismin puutetta. Eskapistit usein tuntevat olevansa pettyneitä todellisen maailman arkipäivän stressiin ja pyrkivät “pakenemaan” sieltä mm. unien, päihteiden, taiteen, mietiskelyn, matkustelun ja/tai fantasioinnin kautta. Termiä voidaan käyttää kuvaamaan ihmisten toimenpiteitä masennuksen ja surullisuuden tunteiden lievittämiseksi.” (Wikipedia 2020)

Aloin pohtimaan käsitettä omista kokemuksistani käsin, kuten edellisestä lainauksesta huomaa eskapismia ei esitetä niinkään positiivisessa valossa. Eikä se sellaisena minullekaan näyttäytynyt ennen. Oma eskapismin harjoittaminen on ennalta määrittelemättömän pitkiä elokuva maratoneja tai hyvän fantasiakirjasarjan löydyttyä kotisohvalle bunkkeroitumista niin pitkäksi aikaa, kuin vain mahdollista. Olen huomannut tällä olevan myös suora yhteys jonkin tekemättömän asian aktiiviseen sivuuttamiseen tai yleisesti stressaavaan maailman unhoitus pyrkimyksiin. Onko tämä kuitenkaan niin huono tapa toimia? Uskon, että moni pystyy samaistumaan siihen tunteeseen, kun jokin asia ei ota tuulta siipien alle ja tuntuu kuin hakkaisi päätään kiviseinään. Silloin on mielestäni varsin luonnollista, jos kokee haluavansa ”karata” asiaa jonnekin. On hyvä, että aivot saavat aikaa tuulettua silloin kun jokin asia vaan tökkii ja tökkii. Mielestäni kannattaa silloin suunnata energiansa johonkin muuhun keskeneräiseen työhön tai mielenkiinnonkohteeseen. Tällöin saa todennäköisesti enemmän aikaan ja aivot virkistyvät, kun saavat erilaista ärsykettä ja onnistumisia. On myös tärkeää silloin tällöin olla tekemättä ei yhtään mitään ja antaa ajatusten virrata. Alitajunnasta voi nousta tällöin vaikka minkälaisia uusia ideoita ja oivalluksia. Kannustan siis kanssa ihmisiä aika ajoin hengen velttouden sijasta niin kutsuttuun pyhään joutilaisuuteen.

Myöhemmin olen alkanut ymmärtää, että kuten vanha sanonta menee ”tuli on hyvä isäntä, mutta huono renki”. Niin tämäkin ominaisuus ja taipumus eskapistiseen käyttäytymiseen voi olla vahvuus. Nimittäin on olemassa positiivista eskapismia ja työkaluja sen hyödyntämiseen arjessa.

Positiivisen eskapismin avulla todellisuudesta irrottautuva henkilö antaa mielikuvitukselleen tilaa oivaltaa, ratkoa ongelmia ja luoda uusia ideoita. Eskapismi vapauttaa parhaimmillaan luovuuden uudelle tasolle ja näin ollen auttaa ratkomaan todellisuuden haasteita. Eskapismin taidokas hyödyntäminen on vielä yhteiskunnassamme sekä yrityksissämme alikäytettyä. (Kipinätehas n.d.)

Erilaisia eskapismin keinoja mitä voi hyödyntää työnteossa:

 

Auditiivista eskapismia voi tänä päivänä toteuttaa helposti miltei missä vain, jos omistaa älypuhelimen ja kuulokkeet. Tällöin voi laittaa kuulokkeet korville, sulkea silmät ja antaa ajatusten aluksi virrata täysin vapaasti. Jonkin ajan kuluttua voi palata ongelman äärelle ja kysyä itseltään, mitä boxin ulkopuolisia vaihtoehtoja ongelmanratkaisuun voisi olla?

Visuaalinen eskapismi on aavistuksen haasteellisempi toteutettava, sikäli siihen tarvitaan mielellään ärsykkeetön tila. Toki edelleen tämän päivän teknologian puitteissa äärimmäisen helposti mahdollistettavissa. Voi avata esimerkiksi Youtubesta miellyttävän videon ja kuvitella ongelman visuaalisesti. Sitten mieli laitetaan ratkomaan ongelmaa visuaalisesti purkamalla ongelma osiin sitten taas kasaamalla se uudella tavalla tai ongelman voi myös esimerkiksi piirtää paperille.

Kinesteettisen eskapismin toteutukseen olisi hyvä, jos saat edellä olevat visuaalisen sekä auditiivisen tukemaan tätä työkalua. Eli mielellään rauhallinen tila ja itseäsi inspiroivaa/eskapismin voimakkaasti mahdollistavaa musiikkia. Tarvitset lappuja niin kuin esimerkiksi tuplatiimi työkalussa. Asettele laput ympäri huonetta niin, että ne muodostavat laajan ympyrän. Kulje huonetta ympäri ja pysähdy jokaisen lapun kohdalle venyttele, ravistele, tee jokin itseäsi miellyttävä manööveri, jonka jälkeen kirjoitat lappuun asiat mitkä juuri sillä hetkellä nousevat aiheesta mieleen. Toista tämä jokaisen lapun kohdalla niin monta kertaa, että sinulla on jokaisessa lapussa useampi vaihtoehto ongelman ratkaisuksi. Lopuksi kerää laput ja tarkastele kuinka paljon erilaisia ratkaisuja olet mahdollisesti luonut.

  1. Auditiivinen linkki

  1. Visuaalinen linkki

  1. Kinesteettinen linkki

Toivon esseen toimivan inspiraation lähteenä ja poistavan yksilöiden kokemaa tietynlaista stigmaa aiheen tiimoilta. Koen itse kykeneväni kanavoimaan eskapismi taipuvaisuuteni nykyään paremmin ja toimimaan tietoisemmin. Vaikka realismi tökkii ja meinaa imaista mielen harmauteen, on meillä ovi raollaan taianomaiseen ja rajattomaan lapsenmieliseen luovuuteen eskapismin avulla.

Kipinätehdas n.d. Mitä tarkoittaa eskapismi. Verkkosivu. Viitattu 8.12.21 <https://kipinatehdas.fi/mita-tarkoittaa-eskapismi/ >

Tevere n.d. Tuplatiimi. Verkkosivu. Viitattu 8.12.21

<https://tevere.fi/tuplatiimi/ >

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close