Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Pörssiraamattu



Kirjoittanut: Jan Sihvonen - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Miten sijoitan pörssiosakkeisiin
Seppo Saario
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Johdanto

Yhdessä suomen myydyimmässä sijoituskirjassa – Miten sijoitan pörssiosakkeisiin, Seppo Saario kertoo ymmärrettävästi ja selkeästi, kuinka sijoittaa osakkeisiin. Aihe kiinnostaa allekirjoittanutta ja sille on luotu pohjaa jo edeltävissä esseissä. Tässä esseessä pyrin keskittymään sijoittamiseen yrittäjän näkökulmasta. Osakeyhtiön erottaa nimellisesti pörssiyhtiöstä vain yksi kirjain, j. Julkisessa osakeyhtiössä yhtiön osakkeet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena ja kauppapaikkana niille toimii pörssi.

Yrittämistä sijoittajan näkökulmasta

Menestyvän sijoittajan ja yrittäjän tulee pystyä luomaan ennusteita ja strategioita yrityksen tulevaisuuden kannalta, kuten esimerkiksi seuraavilla osa-alueilla; liiketoiminnan tuotto, varallisuus, markkina-asema ja hyöty ostajalle tulevaisuudessa. Niin sijoittamisessa kuin yrittämisessä luottamus omaan tekemiseen, oman ajan ja varojen keskittäminen tiettyyn yhtiöön voi johtaa varallisuuserien nopeaan kasvuun, mutta myös suurin tappioihin. Riski ja tuotto ovat molemmissa läsnä.

Sijoitusperiaatteet ja niiden soveltaminen yrittämisessä

Kirjassa nostetaan esille sijoitusperiaatteita, jotka tulisi sisällyttää sijoituspäätöksiin. Osa näistä periaatteista on näkemykseni mukaan hyvin sovellettavissa oman yrityksen näkökulmasta.

Ensimmäisenä sijoitusperiaatteena esiin nousee oman riskitason määrittely. Riskitason määrittelyssä olennaista on se, että kuinka paljon olet valmis sietämään epävarmuustekijöitä. Riskitason määrittelystä voidaan vetää johtopäätöksiä millä toimialalla halutaan olla mukana, kuinka pitkään ja millaista rahoitusta olet suunnitellut käytettävän. Esimerkiksi lähdetkö täysin uudelle toimialalle? Tai oletko mukana omalla- vai velkarahalla?

Mitä enemmän hajautat, niin sitä enemmän luovut suuren voiton mahdollisuudesta, tämä linkittyy läheisesti oman riskitason määrittelyyn. Laitatko kaikki munat samaan koriin? Toisin sanoen sijoitatko kaiken yhteen yhtiöön vai hajautatko esimerkiksi pörssin tai kiinteistöjen kautta muille toimialoille tai omaisuuslajeihin. Rahat omaan yritykseen sijoittaen voi mahdollistaa monin kertaiset voitot kuin myös tappiot.

Niin sijoittamisessa kuin yrittämisessä ajoitus voi olla avainasemassa, aina ei ole oikea aika omistaa osakkeita, ei myöskään perustaa yritystä. Tämä periaate herättää ajatuksia juuri tällä hetkellä Koronapandemian keskellä.

Ota vain pieniä riskejä, sekä ota voitot hitaasti ja tappiot nopeasti. Yrittäjän näkökulmasta ajattelisin nämä niin, että ota hallittuja riskejä. Voitot kertyvät kovan työn ja ajan tuloksena, jossa maltti on valttia, mutta mikäli toteat jonkun jutun toimimattomaksi, niin ole valmis luopumaan siitä. Vielä lopuksi pidä rahoistasi hyvä huoli, tämän sijoitusperiaatteen tulisi jokaisen ymmärtää henkilökohtaisella tasolla.

Pohdinta.

Yrittäjällä ja sijoittajalla vaikuttaisi olevan paljon yhtäläisyyksiä kuten epävarmuustekijöiden, liiketoiminnan ja trendien ymmärtäminen. Missä ja miten maailma makaa, sekä mitä tarvitaan juuri nyt? Näkemykseni mukaan samat lainalaisuudet ovat sovellettavissa pitkälti niin henkilökohtaisessa yritystoiminnassa kuin sijoittamisessa.

Hieman ihmetystä herätti se, että kirja on yksi Suomen myydyimpiä sijoituskirjoja ja silti Proakatemian esseepankista löytyi vain yksi kirjaan pohjautuva essee. Joka tapauksessa kirja tarjoaa paljon keskustelun aiheita ja tästä syystä sitä voi soveltaa monesta eri näkökulmasta kuten työntekijän, työnantajan, johtajan, sijoittajan, kuin myös yrittäjän. Kirjaa vastaa sen tuhdista sisällöstä huolimatta kaikkiin osakesijoittamisen aloittamiseen liittyviin kysymyksiin ja tästä syystä aion tämän ”raamatun” hankkia yöpöydälleni.

Lähteet

Saario, S. 2020. Miten sijoitan pörssiosakkeisiin. 17. Painos. E-kirja. Alma Talent.

Kommentoi