Tampere
18 Apr, Thursday
-3° C

Proakatemian esseepankki

“Pomot pompottavat, johtajat johdattavat”



Kirjoittanut: Heidi Hydén - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Kiitos Tuomas esseestäsi ja ajatuksistasi johdettavana olemisesta sekä johtajuudesta. Minusta oli mukava lukea kyseinen essee, koska olemme tehneet paljon yhdessä ja oppineet tuntemaan toisiamme HIGHLEVELin myötä. Koin silti saavani tästä irti paljon uutta ja erilaista näkökulmaa sinun ajatuksistasi.

Käyttämäsi vertauskuva pomosta vs. johtajasta on mielestäni osuva. Pomosta tulee mieleen juuri sellainen, joka käskyttää, ei tunne empatiaa ja ajattelee pitkälti kylmän tuloksellisesti. Johtaja puolestaan kuuntelee, on mukana omalla esimerkillään ja antaa muille enemmän tilaa, kuten hyvin perustelitkin. Minua jäi kiinnostamaan Proakatemiaan liittyvä nostosi siitä, kuinka me olemme kaikkia tasavertaisia ja jokaisen sanalla on täsmälleen sama painoarvo. Itse en koe täysin samalla tavalla. Uskon vahvasti siihen ajatusmalliin, että johtoryhmän sanoilla on loppujen lopuksi enemmän painoarvoa kuin meillä kaikilla muilla. Ajattelen tiimiyritykset samanlaisiksi kuin normaalit yritykset Proakatemian ulkopuolella ja siellä johtoryhmällä / johtajalla on aina viimeinen sana.

Avasit hienosti ajatusta tiimioppimisen tärkeydestä ja kuinka olemme vielä kehitysvaiheessa. En tiedä millainen kehityskaari on normaalia, kun 20 tuntematonta, eri ikäistä sekä erilaisista taustoista tulevaa ihmistä tuupataan samaan tiimiin ja tavoitteena olisi muodostaa tehokkaasti toimiva tiimi. Luultavasti normaalisti se veisi vuosia, mutta meillä on vain kolme vuotta aikaa Proakatemialla ja nopeasti ajateltuna kuulostaa mahdottomalta tehtävältä. Kenties kyse on oikeanlaisesta mindsetistä. Jokaisen meistä pitäisi säännöllisesti katsoa peiliin ja oppia itsestään. Tätä kautta johdettavana oleminenkin helpottuu tai johtajan saappaisiin hyppääminen madaltuu.

Olen samaa mieltä valtataistelusta ja tarpeettomasta haastamisesta. Haastaminen itsessään on välttämätöntä kehityksessä, mutta täytyy antaa mahdollisuus johtajalle löytää oma tapa johtaa ja Proakatemialla painotetaan epäonnistumisen kautta onnistumista. Suodaan se mahdollisuus siis myös. Ajattelen itse, että johtajakaan ei voi kehittyä, ellei häntä haasteta tai asioita silloin tällöin kyseenalaisteta eikä se tarkoita valtataistelua. Usein haastamisen ja kyseenalaistamisen pohjalla on halu auttaa.

Nostamasi aihe johtajan valinnassa on täysin totta. Helposti nimenomaan valitaan henkilö, joka on jo aiemmin osoittanut vahvuutensa johtajana tai omaa muuten kokemusta johtotehtävistä. Usein tällainen henkilö itsekin haluaa johtajan rooliin. Kuulun itse siihen kategoriaan, joille on luontaista johtaa ja siitä on jo aikaisempaa kokemusta, mutta viime syksynä minulle tuli vahva tunne siitä, että ei tämän näin pidä mennä. Minun pitää antaa muillekin mahdollisuus ja kannustaa muita ottamaan enemmän vastuuta sekä roolia. Tein itselleni päätöksen, että otan johtajan ohjat käteen ainoastaan silloin, kun aidosti haluan sitä ja muuten annan mahdollisuudet muille. Olen pitänyt kiinni tästä päätöksestäni ja kokenut, että samalla muiden vastuunottaminen on lisääntynyt.

Empatia on todella tärkeä elementti johtamisessa. Sitä ei välttämättä kaikilta löydy ja mielestäni empatiakyvyn puutteen huomaa helposti aikaisemmin mainitsemastasi pomo tyylistä. Ihmisten ymmärtäminen vaatii kärsivällisyyttä ja kykyä nähdä erilaisuus rikkautena. Kyseenalaistaisin hieman ajatustasi, että johtajana voi olla kuka tahansa, jos muut osaavat olla helposti johdettavia. Se auttaa todella paljon johtajaa, jos muut antavat tilaa eikä käy valtataistelua. Se vaatii kuitenkin myös johtajalta kykyä hahmottaa kokonaiskuvaa, suunnitelmallisuutta, vastuunottoa ja valmiutta ottaa vastaan tarvittaessa ”märkää rättiä”. En ole täysin varma, ovatko kaikki oikeita henkilöitä siihen, mutta mahdollisuus on yhtä lailla kaikilla.

Minulle tuli yllätyksenä, että olet miettinyt TL:n roolia. Sinun kannattaa ehdottomasti hyödyntää tämä mahdollisuus, koska sinun huumorisi on kultaa, osaat kuunnella, ymmärrät erilaisuutta, positiivinen ja kannustava asenteesi auttaa tiimiä jaksamaan. Uskon, että löytäisit myös keinoja motivoida tiimiä eteenpäin ja keksiä tarvittaessa ratkaisuja. Muista, että enää on jäljellä kevät ja viimeinen syksy eli älä päästä tilaisuutta lipsumaan sormiesi välistä. Mainitsit myös BL:n roolin ja sen myötä kannustaisin ottamaan enemmän vastuuta tai mahdollisia projektipäällikön pestejä esimerkiksi HIGHLEVELissä. Sen avulla olisi mahdollisuus harjoitella jo ennen kyseistä roolia.

Mielestäni olet todella hyvin oppinut tuomaan omia ajatuksiasi esille. Olet aikaisemminkin osannut aina sanoittaa ajatuksesi hienosti, mutta nykyään tuot niitä vielä paremmin esille. Tämä on tärkeää tiimin kehittymisen kannalta, koska kaikkien ajatuksilla on merkitystä ja yhdelläkin ajatuksella voi olla merkittävä rooli päätöksien kannalta. Kaipaisin sinulta vielä enemmän oma-aloitteista tarttumista asioihin ja hyvään suuntaan olet menossa.

Odotan innolla mitä kaikkea saat tulevaisuudessa aikaan. Go for it Tuomas!

 

 

”BELIEVING IN YOURSELF IS THE FIRST SECRET OF SUCCESS” – AVERSTU.COM

 

 

 

LÄHTEET

Saarinen, T. 2020. Millainen johdettava olen. Proakatemian esseepankki. Luettu 30.4.2020. https://esseepankki.proakatemia.fi/millainen-johdettava-olen-2/

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close