Tampere
28 Mar, Thursday
7° C

Proakatemian esseepankki

Pomokin on ihminen



Kirjoittanut: Olli Pohjoisvirta - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Tony Dunderfelt on psykologi, joka luonut ”Mielen hyvinvointitreenit” itsetuntemuksen ja ihmistuntemuksen kehittämiseksi. Hän on yksi Suomen luetuimmista tietokirjailijoista ja ihmisläheisen kulttuurin arvostettu asiantuntija. Kirjassaan hän käsittelee erityisesti pomon itsetuntemus- ja ihmissuhdetaitoja, mutta peilaa niitä myös työntekijöihin ja antaa ohjeita siitä, kuinka tulla myös paremmaksi alaiseksi.

Nykyaika versus entinen

Aiemmin, ei niin kaukaisessakaan historiassa, pomo edusti usein työpaikan korkeinta asiantuntijuutta. Pomo saattoi varsin autoritäärisesti sanella yrityksen politiikan, eivätkä siinä painottuneet ihmisten erilaiset tarpeet, persoonallisuudet eivätkä vuorovaikutustaidot. Työntekijät olivat resurssi, johon kyllä tarvittaessa panostettiin – esimerkkinä tehdasasunnot ja -koulut – mutta johtaja yksin oli laivan kapteeni.

Nykyään johtaja yhä harvemmin on työpaikan ylin asiantuntija, ainakaan kaikilla osa-alueilla. Yhä tyypillisempää on, että työyhteisö on joukko erilaisia asiantuntijoita tai asiantuntijatiimejä, joissa jokaisella on oma erikoisalansa ja vahvuutensa. Työntekijöitä ei enää motivoida käskyttämällä ja uhkailemalla, eikä oikea kannustin välttämättä ole aina edes raha. Nykyään puhutaan yhä enemmän työn mielekkyydestä ja yhteistyön tärkeydestä.

Pomo on tärkeässä roolissa työpaikan viihtyvyyden, motivaation ja tuloksellisuuden kannalta. Johtajan taito olla vuorovaikutuksessa, hänen oma persoonansa, tapansa ja tyylinsä toimia säteilevät koko työyhteisöön.

Temperamentit

Temperamentti on ihmisen tapa toimia ja reagoida erilaisissa tilanteissa. Se on vähän sama asia, jota arkikielessä nimitetään luonteeksi. ”Eri tutkijat nimeävät temperamentit hieman eri tavalla. Bisnes-kirjallisuudessa puhutaan esimerkiksi neljästä eri johtajatyylistä tai neljästä tyypillisestä psykologisesta roolista työpaikalla. Termejä, joita temperamenteista esimerkiksi käytetään: innostaja, käynnistäjä, rakentaja, suunnittelija, edistävä, määrätietoinen, kannattava, erittelevä.” (Dunderfelt, 25)

Oman päätemperamenttinsa tunnistaminen auttaa oman toiminnan analysoinnissa. Ihmiset ovat usein hämmentävän tietämättömiä, että ovat reagoineet tietyllä tavalla, rajoittuneesti johonkin tilanteeseen. Kaikki luonteenpiirteet ovat sinänsä hyviä ja tarpeellisia, eikä yksi ole toista parempi. Ongelmaksi asia muodostuu vasta kun emme tunnista omaa toimintaamme ja käsittelemme asiat jäykästi yhden, itsellemme ominaisimman temperamentin kautta.

Kirjassaan Dunderfelt kategorisoi eri temperamentit väreiksi, Jokainen ihminen on sekoitus erivärisiä temperamentteja. Ihmisellä on yleensä yksi vahva päätemperamentti ja kaksi sivutemperamenttia sekä yksi, joka on hänelle kaikkein vierain. (Dunderfelt, 25-28)

                                                           ASIAKESKEINEN
Sininen

+pohtiva

+tarkka

+suunnitelmallinen

-vetäytyvä

-tosikko

Punainen

+energinen

+suoraviivainen

+reilu

-loukkaava

-kärsimätön

Vihreä

+rauhallinen

+ystävällinen

+huolellinen

-passiivinen

-päättämätön

Keltainen

+puhelias

+sosiaalinen

+kekseliäs

-sekava

-harkitsematon

                                                           ELÄMYSKESKEINEN

 

Sininen ja vihreä ovat tyypillisesti introvertteja, kun taas punainen ja keltainen ekstroverttejä. Värit ”kirkastuvat” erityisesti kiireessä ja stressaavissa tilanteissa, joissa vaaditaan usein nopeaa reaktiota. Tällöin ihminen turvautuu itselleen tutuimpaan tapaan toimia.

Ensireaktio Miten ajattelee Tapa toimia Stressin purku
Punainen Hermostuu tai ärtyy Etsii syyllisiä Jyräävä toiminta Raivoaa
Sininen Suhtautuu varauksellisesti Tukeutuu faktoihin Jarruttaa toimintaa Uppoutuu vaikeroiden itseensä
Keltainen Menee hämilleen Miettii vaihtoehtoja Puhuu hössöttävästi Touhottaa tuloksettomasti
Vihreä Hymyilee ystävällisesti Pelästyy vaikeuksia Yrittää sovitella Menee lukkoon ja on avuton

 

Yleensä emme reagoi heti pahimmalla mahdollisella tavalla, vaan aluksi yritetään selvittää asia mahdollisimman järkevästi. Sen jälkeen reagoidaan herkemmin tunteella ja jos sekään ei auta, vajotaan oman värin negatiiviseen ääripäähän. (Dunderfelt, 30) Aina, tai väittäisin että useinkaan oma mieluisin toimintatapa ei vie haluttuun lopputulokseen ja siksi onkin järkevää opetella myös vaihtoehtoisia toimintatapoja.

Introvertti esimies

Dunderfelt jakaa pomot erilaisiksi johtajiksi heidän päävärinsä, eli temperamenttinsa mukaan. Eri värisistä pomoista samaistuin helpoiten siniseen, eli ns. introverttiin esimieheen.

Introvertti esimies tai asiantuntijapomo, kuten kirja häntä kutsuu, on ihminen, joka keskittyy usein liiaksi teoriaan ja näennäisiin faktoihin. Hänen värinsä on yleensä sininen, violetin ja turkoosin sävyillä. Asiantuntijapomon suurimmat miinukset ovat hänen vuorovaikutustaidoissaan. Hän on kyllä sinänsä mukana keskustelussa, mutta varsinaisen dialogin ylläpitäminen voi olla haasteellista, niin introvertille itselleen kuin hänen keskustelukumppanilleenkin. Hän saattaa olla tietyllä tavalla sokea muiden ihmisten ajatuksille ja tunteille. Arkiset pikkuasiat ja nippelitieto eivät oikeastaan jaksa häntä kiinnostaa. Teoreettisen ajatusten pyörittelyn vaarana on, että konkreettiset päätökset jäävät vähälle ja varsinkin kiireessä se muodostuu helposti ongelmaksi. Ja luonnollisesti turhauttaa kanssatyöskentelijöitä. (Dunderfelt, 47-50)

Introvertin esimiehen on harjoiteltava jämäkkää ilmaisua, rentoa ja huoletonta olemista sekä small talkia. Hänen kannattaa muistaa, että yltiöpositiiviseltakaan vaikuttava innostus ei aina ole haihattelua. Niin ja pitää muistaa, että myös huumoria tarvitaan! Elämässä on muutakin tärkeää kuin tieto tai tekniikka.

 

 

Lähteet: Dunderfelt, Tony (2014): Hyvä paha pomo Helsingin seudun kauppakamari

Kommentit
  • Elina Merviö

    Mielenkiintoinen essee. Kannattaa lukea. Erilaiset temperamentit kuvaavat hyvin erilaisia toimintapoja. Aika selkeästi löytyi oma väri 🙂

    1.11.2017
Post a Reply to Elina Merviö cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Elina Merviö Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close