Johdanto

Tässä esseessä käsittelen Ponsse Oyj yhtiön kasvua ja sen perustajan Einari Vidgrenin matkaa yhdeksi maailman parhaista metsäkonevalmistajista. Kuuntelin kirjan Einari (Antti Heikkinen. WSOY. 2020) vuosi sitten ja inspiroiduin hänen saavutuksistaan sekä siitä mitä yksi mies voi saada hyvän tiimin avulla aikaan. Esseessä pohditaan Einarin elämän ja saavutusten lisäksi johtajuutta, yritystoiminnan kasvattamista ja suomalaista sisua.

Ponsse

Ponsse Oyj on vuonna 1970 perustettu suomalainen metsäkonevalmistaja, jonka asiakaslähtöistä toimintaa ohjaavat tänäkin päivänä metsäkoneyrittäjien toiveet ja tarpeet. Ponsse on listattuna Helsingin pörsiin. Nimi Ponsse on koneille annettu Vieremän kirkonkylällä liikkuneen ruman jäniskoiran Ponssen mukaan. Ensimmäinen metsätraktori oli ruma, mutta hyväajoinen. Aivan kuten koirakin.

Kuka on Einari Vidgren

Einari Vidgren syntyi pienviljelijä perheeseen Vieremälle jatkosodan lopulla vuonna 1943. Einarin vanhemmat Iida ja Jooseppi olivat tavallisia maalaisia. Vanhemmat opettivat lapset jo nuorella iällä työntekoon. Tuohon aikaan ei ollut mitenkään ihmeellistä, että pienillä lapsilla oli suuri vastuu kodista ja pienemmistä sisarista. ”Luoja ee laiskoo elätä,” kuului Einarin äidin vakiosanontoihin. Einarille ei koulunkäynti maistunut vaan pienestä pojasta hän asti halusi savotalle töihin. Koulu hänellä jäi kansakoulun tasolle. Einari alkoi käydä metsällä 14-vuotiaana tuolloin ”savottaukon” varustukseen kuului pokasaha ja kirves. On vaikea kuvitella kuinka sahasta ja kirveestä saa kasvatettua yrityksen, jonka markkina-arvo on ollut vuonna 2019 868 miljoonaa euroa (Ponsse.com). Kuljettuaan monta vuotta savotoilla isänsä Joosepin mukana, syksyllä 1961 Einari osti vihdoin elämänsä ensimmäisen moottorisahan. Saha ei pitkään kuitenkaan Einarin käytössä pysynyt, sillä lokakuussa 1961 Einari antoi sen käsirahana ensimmäisessä traktorikaupassa. Iida ja Jooseppi allekirjoittivat velkakirjan, jolla Einari sai lainan Iisalmen säästöpankista traktoria varten. Lainasumma oli 85000 markkaa. Hyvin nopealla tahdilla Einarin yritys oli laajentunut ja 1960 luvun puolivälin jälkeen hänestä oli tullut Suomen suurin metsäurakoitsija.

Einarin urakointi firmassa ongelmana oli, että muiden tekemät metsätraktorit eivät olleet rakennettu tarpeeksi vahvoiksi vaan hajoilivat ajaessaan kuormia metsästä. Niinpä Einari päätti rakentaa koneen itse. Hän hankki rahoitusta keräämällä kylän isänniltä nimiä vekseleihin. Kevättalvella 1969 kone valmistui.  Ensimmäinen pyöräkuormaajan tekniikkaa hyväksikäyttävä kuormankantava metsätraktori oli menestys, varsinkin kun Ponssen raportoitiin ajavan vähillä remonteilla merkittävän määrän pinomotteja. Niinpä Einari teki päätöksen tehtaan perustamisesta. Halli valmistui nopealla aikataululla vuoden 1970 lopulla, jolloin on perustettu myös itse yhtiö Ponsse Oy.

Einari oli myös kova ravimies ja hän ajoi, valmensi ja kasvatti ravihevosia. Näistä kuuluisin ravikuninkuudenkin voittanut A.T.Eko.  Elämänsä aikana hänellä myönnettiin monia tunnustuksia ja kunnia-arvoja muun muassa teollisuusneuvos vuonna 1997. (Heikkinen. Einari. 2020.) Einari menehtyi äkillisesti lokakuussa 2010.

Mitä Einarissa ihailen?

Einarin ura oli pitkä ja täynnä tekemistä. Hän aloitti ihan nollasta, joka on todella haastavaa. Kun rakentaa jotain mitä ei vielä ole olemassa niin on pakko tehdä virheitä ja oppia niistä. (s. 221) Einarilla oli tietysti itse kokemusta savottatöistä, mutta pyöräkoneen pohjalta rakennettu kone oli ensimmäinen laatuaan. Kehitystyö vaati kokemuksen lisäksi itsensä haastamista, aktiivista kuuntelua ja muiden apua. En tiedä olenko tulevaisuudessa keksimässä mitään uusia tuotteita, mutta näitä täytyy hyödyntää muutenkin yritystoiminnassa. Virheitä tulee aina tehtyä, mutta kaikista tärkeintä on oppia niistä. Myös muiden tuki ja heidän mielipiteidensä sekä kokemuksiensa huomioiminen auttaa aina eteenpäin. Toki tärkeä on muistaa olla tarpeeksi itsepäinen ja luottaa omaan intuitioon.

Einari oli itsevarma omasta tekemisestään ja ylpeä työnsä tuloksesta. Muun muassa eräässä kone-esittelyssä Ponsse oli ainoa kone, joka pääsi testimäen ylös. (s.227.) Itsevarmuus omaan tekemiseen. Einari tähän itsevarmasti huudahti: ”Eikö täältä jyrkempää mäkeä löydy!” Ei kovin suomalaista. Monesti me vähättelemme itseämme ja saavutuksiamme. Minulle kouluun pääseminen on tuntunut hieman vahingolta, kun en edes hakenut kovin tosissani, saati ajatellut pääseväni sisään. Koulumenestykseni on aiemmin ollut hyvin heikkoa ja opettajat ovat lähes suoraa sanoneet, ettei minusta tule koskaan ikinä mitään. Nyt kun olen kuullut, että tänne on haettu useita kertoja osaan ehkä hieman olla ylpeämpi. Itsevarma en kuitenkaan koe olevani, en myöskään epävarma. Moni taitaa kyllä luulla minua itsevarmaksi, koska olen supliikki ja sanavalmis, mutta ehkä se on parempi niin.

Olen seurannut perheyrityksen kasvua omin silmin ja saanut myös sitä kautta vaikutteita millainen yrittäjä ja työnantaja haluan olla tulevaisuudessa. Minun ansiostani moni kaverini on tullut meille töihin ja olemme saaneet lisää luotettavia työntekijöitä ja he samalla varman työpaikan. Einari oli todella hyvä johtaja ja myöhemmässä vaiheessa enemmän kuin vain yrityskontakti. Hänellä oli tapana kutsua konekauppojen jälkeen työntekijöitä ja asiakkaita kotiinsa saunomaan ja juomaan. Näin välit työntekijöihin pysyivät hyvänä ja asiakkaille jäi Ponsse mieleen. Haluaisin pystyä itse jollain tasolla samaan. Totta kai metsäkonekaupan asiakaskunta on melko pieni eikä saunottaa tarvinnut tuhansia. Einari maksoi työntekijöilleen asianmukaista palkkaa. Myös tähän haluan pystyä itse tulevaisuudessa, jos minulla joskus on työntekijöitä. Lisäksi Einari oli hyväkäytöksinen ja ravintolatarinat hänestä ovat mukavia ja sivistyneitä (s. 355) Kerran hänelle ilmoitti naispuoleinen työntekijä lähtevänsä naisten saunailtaan, johon hän vastasi kysyen: ”Monta teitä siellä on?” Kun hän kuuli heitä olevan yhdeksän, antoi hän yhdeksän satasen seteliä ja käski pitää hauskaa. Tämä oli hyvä osoitus Einarin vilpittömyydestä, raha ei ollut hänelle suuri, mutta muille oli. Haluaisin pystyä tulevaisuudessa antamaan omistani sitä enemmän tarvitseville.

Einari oli uskomattoman kova kauppamies. Tähän ei perusteluja tarvita. Tavoitteeni on olla yhtä hyvä tai vielä parempi. Hän oli myös todella supliikki ja omista hyvän tilannetajun. Itse olen saanut aina kehuja näistä ominaisuuksista, en tiedä mistä ne sitten olen oppinut. Einari on ollut myös todella rohkea ja sisukas omatiensä kulkija. Olen itsekin oppinut jo nuorena sen, että ei kannata liikaa miettiä mitä muut ajattelevat, koska kaikkia ei voi miellyttää.

Einarilla on ollut elämänsä aikana monta roolia. Ensin hän oli työntekijä ja oppi vanhempien savottaukkojen perässä kaikkea mahdollista metsätöistä. Sen jälkeen hän työllisti yrittäjänä itsensä ja joutui sietämään epävarmuutta ja tekemään pitkää päivää sekä rohkeita päätöksiä. Lisäksi hän on ollut tehtaanjohtaja ja myyjä. Nämä kaikki roolit ovat erilaisia ja kehittävät eri tavoin. Itse olen ollut koko nuoruuteni perheyrityksessämme töissä maanrakennusalalla, mutta nyt viime vuosina solen avopuolisoni tilalla päässyt maatalouden ja karjankasvatuksen makuun ja huomannut pitäväni siitä. Olen myös oppinut paljon uutta. Minua kiinnostaa myös talouselämä ja sijoittaminen ja en poissulje mahdollisuuksia tehdä töitä silläkään alalla. Minusta on tärkeää, ettei sitoudu liikaa yhteen rooliin, vaan uskaltaa tehdä kaikkea ja oppia siitä. Ehkä jatkan perheyritystä, ehkä minusta tulee maajussi tai vaikkapa sijoitusneuvoja, kuka tietää.

Suomalainen sisu

Sitä ei Einarilta puuttunut. Savottatyöt ovat fyysisesti hyvin raskaita. Lisäksi yövyttiin vaatimattomissa olosuhteissa ja ruoka oli mitä oli. Lähinnä perunaa, lihaa ja voita. Yritysmaailmassa epäilijöitä riittää aina. Perinteistä pidetään kiinni ja Einarin on täytynyt vakuuttaa vanhat työmiehetkin puolelleen. On aina haastavaa olla edelläkävijä, kun moni ajattelee, että näin on ollut ja niin on paras. Koneiden kehitysvaiheessa oli paljon ongelmia. Einari suomalaisella sisulla ja periksiantamattomuudella kuitenkin päihitti ne.

Sana sisu on hieno, eikä sille ole edes suoraa käännöstä. Periksiantamattomuuteen, sisukkuuteen ja pieneen jääräpäisyyteenhän se viittaa. Suomi on haastava asuinympäristö sääolosuhteiden ja ympäristön takia. Talvet ovat pitkiä ja kylmiä ja kesät lyhyitä. Luulen, että se on tehnyt meistä suomalaisista sisukkaita, koska pakko on pärjätä. Haittapuolena tällä on se, että ei uskalleta luovuttaa tai kertoa kun menee huonosti. Tässä ehkä poikkean suomalaisista perinteistä, koska osaan pyytää apua ja olen oppinut sen, ettei kaikkea tarvitse tehdä itse. Se on kuitenkin todella tärkeää.

Lopuksi

Toivottavasti voin vanhana ajatella, että olin edes puoliksi yhtä hyvä kuin Einari. Hänen tarinansa on hieno ja koskettava. Kyllä iso mieskin herkistyi kirjan viimeisillä sivuilla. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, joita kiinnostaa inspiroiva tarina yrittäjyydestä.

Lähteet

ponsse.com

Heikkinen, A. 2020. Einari. Helsinki. Wsoy