Tampere
19 Apr, Friday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Pohdintaa kyselyn ”Tapahtuman tekijöille” pohjalta 3/3



Kirjoittanut: Marianna Käpynen - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Teettämämme kyselyn viimeinen osio käsitteli itse tapahtumaa sekä sen tavoitteita. Kysymyksemme pohjautuivat onnistumisiin, niihin vaikuttaneisiin tekijöihin sekä oppeihin, jotka tapahtumat mahdollistivat.

Ensimmäinen asia, josta halusimme tietää, oli tapahtuman tavoitteellisuus esimerkiksi myynnillisesti tai kävijämäärällisesti. Yli 60% vastanneista kertoi, että tavoitteita kyseisiin osa-alueisiin oli, mutta lähes 20% vastanneista kertoi, ettei tapahtumalle ollut tavoitteita näiden kahden saralle. Tapahtumat, joissa myynnillisiä sekä kävijämäärällisiä tavoitteita oli, 80% koki tavoitteet motivoiviksi. Jäljelle jäävä 20% jakautui tasan, joista toinen puolisko koki tavoitteet motivoiviksi osittain, kun taas toinen 10% ei.

Halusimme tietää lisää heistä, jotka vastasivat myöntävästi tavoitteiden olleen motivoivia. Seuraava kysymys käsittelikin sitä, kuinka realistisina tavoitteet koettiin. Vastauksista käy ilmi, että tavoitteiden ollessa korkeita ja jopa pelottavina, ne ovat kuitenkin motivoineet ihmisiä tekemään. Vastauksista nousi esille myös se, että tavoitteidenkin keskellä on tärkeää uskoa omaan tekemiseen, ja näin asetettuihin tavoitteisiin pääseminen ei tunnu mahdottomalta. Vastauksissa kerrottiin myös siitä, kuinka tapahtumien ollessa jatkuvia, tavoitteet ovat matkan myötä muuttuneet realistisemmiksi.

Kysyimme myös tilanteesta, jossa tavoitteita ei ollut ja siitä, kuinka se vaikutti omaan tekemiseen. Yhdestä vastauksesta kävi ilmi, ettei tavoitteita koettu tarpeellisiksi, koska kyseessä oli asiakastilaisuus. Toisessa vastauksista taas nousi tavoitteiden uupumisen vaikuttaneen omaan motivaatioon esimerkiksi myynnin saralla. Tähän apukeinoiksi olisi kaivattu esimerkiksi selkeitä tavoitteita, jotka olisivat olleet realistisia, rahallisia ja numeraalisia.

Tavoitteiden suhteen halusimme myös tietää, oliko tapahtuma kertaluontoinen vai jatkuva sekä sen lisäksi, oliko se tavoitteena tapahtumalle ja kuinka se toteutui. Vastanneiden kesken kertaluontoisia tapahtumia oli mukana järjestämässä yli 60% vastaajista, kun taas yli 30% jatkuvien tapahtumien parissa. Vastauksista käy ilmi, että yi 90% vastaajista pääsivät tavoitteeseen tapahtuman kertaluontoisuuteen tai jatkuvaan liittyen. Nämä alle 10% vastaajista kokivat, ettei tavoitteeseen päästy. Lopputulokseen oli vaikuttanut mm. asiakaslähtöisyys sekä tapahtuman luonne, joka rajoitti sen järjestämistä.
Koska kuitenkin yli 90% vastaajista pääsivät tavoitteeseensa tapahtuman luonteen saralla, halusimme kartoittaa sitä, mitkä asiat vaikuttivat siihen myönteisesti. Vastauksista nousi esille mm. tapahtuman maine, usko omaan tekemiseen, motivaatio saada tapahtuma menestymään myös tuottavuuden saralla sekä vuosittainen tarve tapahtumalle.

Koska koulussamme oppien ja kokemusten jakaminen on suuressa roolissa, halusimme liittää kyselyymme myös kohdan, jossa kartoitamme suurimpia oppeja tapahtumien järjestämisen osalta. Opeissa oli osittain yhtäläisyyksiä esimerkiksi markkinoinnin suhteen. Vastauksista käy ilmi, että markkinointi tulisi aloittaa riittävän ajoissa, koska sillä on suuri merkitys ja vaikutus tapahtuman menestykseen. Tämän lisäksi korostettiin oikeanlaisen tiimin tärkeyttä ja sitä, kuinka oikeanlaiset ihmiset hyvällä motivaatiolla ovat avainasemassa tapahtuman menestykseen ja onnistumiseen nähden. Oikeanlaisilla ihmisillä tarkoitettiin esimerkiksi itsevarmaa ja tavoitteellista projektipäälikköä. Yhdestä vastauksista käy myös ilmi se, kuinka tärkeää on hankkia tietoa sekä lukemalla ja haastattelemalla.

Halusimme kuulla oppien lisäksi siitä, minkälaisia olivat suurimmat onnistumisen tapahtumaa ajatellen tiimin tasolla. Vastauksista nousi esille tapahtuman sisältö sekä sen konkreettinen onnistuminen. Myös tavoitteiden ylittäminen, myynti sekä selkeä kommunikointi koettiin onnistumisen saralla hyvin merkittäviksi.

Näin loppuun haluan vielä kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita, koska teidän jakamat opit ja oivallukset auttavat varmasti myös meitä eteenpäin!

Kommentoi