Tampere
25 Nov, Wednesday
3° C

Proakatemian esseepankki

Pohdintaa johtajuudesta



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Johtaminen on kiehtonut minua jo pidemmän aikaa enemmän kuin muut osa-alueet koulutuksessamme. Miksi näin, en osaa tarkasti vastata tähän kysymykseen. Olen miettinyt jo pidemmän aikaa, että tahtoisin kirjottaa johtamisesta esseen, mutta ongelma kävelee heti kättelyssä vastaan, koska johtaminen on iso ja laaja osa-alue. Tiimistämme Riku intoutui pitämään pajan johtamisesta ja jokaisen tuli valita johtamiseen liittyvä kirja ja lukea se ennakkomateriaaliksi pajalle. Itse valitsin kirjaksi Henrietta Aarnikoivun esimiehenä arjessa teoksen, koska se kuvaa mielestäni hyvin omaa tilannettani tällä hetkellä ja sitä johon minun itseni tulisi panostaa.

Nyt omassa arjessani painin henkisesti todella raskaiden johtamisongelmien kanssa. Päälläni seisoo kaksi titteliltään isompaa johtajaa ja allani työntekijät joita koitan kouluttaa ja kehittää ammatillisesti, antamalla positiivista ja rakentavaa palautetta, mutta rakennelma on jo todella lähellä sortua. Eikä asiaa helpota se, että tiedostan tilanteen itse todella hyvin enkä voi tehdä mitään korjatakseni asiaa. Joka kerta kun saan valon pilkahtamaan työyhteisössämme ylemmän tason johtajat lyövät lekalla tukirakenteisiin ja valo katoaa.

Tällä pohjustuksella ja ajatuskululla päädynkin kirjoittamaan esseeni luottamuksesta, sen ansaitsemisesta ja sen menettämisestä. Suurimmaksi kysymykseksi asettaisin tällä hetkellä itselleni ”Kuinka voin olettaa, että minuun luotetaan, kun en itse luota kehenkään?”  Olen luonteeltani hyvin ymmärtäväinen ja sinisilmäinen ihminen ja luotan ihmisiin helposti, sekä annan toisen mahdollisuuden hieman liian herkästi. Olen tottunut käyttämään työssäni monia erinomaisia työkaluja arjen pyörittämisessä, mutta nyt valtuudet eivät olekaan minulla vaan ylemmän tason johtajilla, jotka eivät näe henkilöstön tyytyväisyyttä ja luottamusta tärkeänä asiana, vaan rahan ja viimeisen sanan sanomisen. Kuinka voin erottua ylemmän johdon määräämästä tahdista niin, etten itse saa samaa leimaa otsaani?

Lukiessani Aarnikoivun kirjaa silmiini osui hyvä vertaus ”Jos henkilö on tietyn alan ”paras” asiantuntija, tarkoittaako se automaattisesti sitä, että hän menestyy esimiehenä?” Monesti näissä tilanteissa tapahtuu niin, että delegointi unohtuu ja tilalle tulee ”tupla varmistus” tarkoitan tällä siis sitä ajatusmaailmaa, jossa mielletään, että on parempi tehdä itse kuin antaa jonkun muun tehdä, josta nopeasti jalostuu ajatus korvaamattomuudesta ja loppuun palamisesta. Mutta tilanteessa jossa on tietyn alan paras asiantuntija töissä, syntyykö luottamus automaattisesti vai täytyykö se ansaita? Vaikeita kysymyksiä. Ajatukseni juoksevat isoa kehää näiden kysymysten ja pohdintojen äärellä ja niistä on vaikea vetää yhteistä kokonaiskuvaa. Vaikka esimiehenä arjessa kirja ei varsinaisesti käsittele luottamusta, tulee kuitenkin vahva käsitys siihen mitä luottamus on, kun kirjan lukee. Koska eihän kukaan annan epäluotettavan ja taidottoman ihmisen johtaa itseään ja ensimmäinen ongelma on jo syntynyt.

Nyt kun olen viimeisen vuoden aikana vaihtanut työpaikkaa, on hyvä tehdä vertauksia luottamuksesta ja sen ansaitsemisesta. Koin edellisessä paikassani ansainneeni esimieheni luottamuksen kovalla työllä ja ahkeruudella, sekä toisaalta taas alaisteni luottamuksen pitkälti samoilla asioilla sekä esimerkillä näyttämisellä ja tekemisellä. Nyt uudessa työpaikassa koen toimineeni täysin samalla hyväksi todetulla tavalla ja lopputulos onkin päinvastainen. Käyn hyvin syvää itsetutkiskelua tällä hetkellä missä on menty vikaan. Olenko laiskistunut ja unohtanut kaiken kymmenen vuoden aikana oppimani asiat työstäni, palautteen annon ja vastaanoton tärkeyden sekä muiden kunnioittamisen? Voiko vika olla minussa? Olen huono etsimään syyllistä muista ja aloitan sen aina ensimmäisenä itsestäni. Kaikki palaute mitä olen kuluneen puolen vuoden aikana työstäni saanut, on ollut hyvin negatiivis-sävytteistä sekä ammattitaitoni arviointia, ideoiden ”varastamista” ja selän takana puhumista. Voiko vika siis olla minussa? Miten kehittää itseäni vielä paremmaksi työntekijäksi, jotta nousen tästä suosta? Ymmärrän esimiehen haastavuuden, aina töissä ei ole kivaa ja alaiset kiukuttelevat, eivätkä pidä kaikista linjauksista. Jokaisen on tiedostettava se ennen esimieheksi/ johtajaksi ryhtymistä. Mutta pakostakin alkaa miettimään olenko oikealla alalla? Ystäväni kehotuksesta rupesin miettimään voisiko vika olla jossakin muussa kuin itsessäni. Hän myös kertoi, että olin vain varjo ja kiukkuinen versio, omasta valoisasta ja aurinkoisesta itsestäni. Aika siis lyödä faktoja tiskiin. Pomoni on mukava ja kaikkia miellyttävä persoona, joka pilaa työilmapiirin puhumalla muista pahaa heidän selkänsä takana. Vain hän osaa tehdä kaikki asiat oikein, mutta häntä ei kiinnosta kuitenkaan tehdä suorittavaa työtä. Palautetta tulee, mutta vain silloin kuin kaikki muut kuulevat ja se on yleensä täysin negatiivisesti sävytettyä tai vittuilulla korostettua. Aijonkin asian korjaamiseksi vaatia kehityskeskustelua pomoni kanssa, jotta voimme käydä nämä yhteiset epäkohdat läpi. Olen vihdoin ymmärtänyt kuinka ilkeää on työskennellä huono tuulisen ihmisen kanssa ja olen kovaa vauhtia menossa itsekin siihen suuntaan ja se suunta on suoraan alaspäin.

Nyt kun peilaan näitä fiiliksiä tiimiimme Proakatemialla, olen huojentunut muistaessani, että kaikki nämä asiat toimivat tiimissämme. Olemme paneutuneet vakavasti ja hyvin palautteen antoon sekä vastaanottoon  ja luottamuksen luomiseen, jotta olisimme kaikki siinä hyviä. Sen missä koen vielä tarvitsevamme treeniä on palautteen sisällyttäminen arkipäivään eikä ainoastaan palaute kyselyihin tai pajoihin ja, että meidän tulisi unohtaa persoona arvostellessamme  tekoja.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close