Simon Sinek on mielestäni yksi parhaimmista puhujista ja hän vangitsee katsojansa kuuntelemaan viisauksiaan moneksi tunniksi. Törmäsin hänen Ted-talkiin johdonmukaisuudesta ja pitkäjänteisestä työstä, jota tehdään kohti jotakin tavoitetta tai unelmaa. Se oli erittäin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Halusin pohtia tätä oppimisen näkökulmasta ja siitä, kuinka usein esimerkiksi oppimisprosessin aikana luovuttaminen on monestakin syystä houkuttelevampaa kuin itsekurin säilyttäminen.

On täysin totta, että usein vaikka oppimisprosessin aikana kehitystä ja hyviä asioita ei huomaa itse, ennen kuin on päässyt tavoitteeseensa. Aivan kuin Sinek (2018, 0.00-3.11) ilmaisi, tarkkaa päivää jolloin oppimista tai rakkauden syntymistä on tapahtunut on kuitenkin vaikea ilmaista tai mitata. Tuntien, päivien, viikkojen ja jopa kuukausien työ johtaa tuloksiin, mutta miksi aina keskitytään aloittamisen vaikeuteen ja dopamiiniryöppyyn, jonka ihminen saa tietyn homman valmistuttua? Miksi ihmisen mieli tarvitsee jatkuvasti rohkaisua ja viitteitä siitä, että on oikealla tiellä ja matkalla kohti omia tavoitteita? Uskon, että tämä vaihtelee luonteen ja monen muun tekijän mukaan, mutta pääosin ihmiset ovat nykypäivänä hyvin kärsimättömiä. Tämä johtuu varmasti monesta tekijästä, mutta fakta on, että etenkin välittömän mielihyvän tuottajia on maailma täynnä ja nyky-yhteiskunnassa odottaminen on kärsimystä ja jopa paheksuttavaa. Shoppailu tehdään netin kautta poistumatta kotoa, elokuva-aikatauluja ei nykyään katsoja vaan Netflix on vähentänyt elokuvissa käynnin minimiin. Deittailu on kaikista helpointa tehdä deittisovellusten kautta ja vaihtoehtoja on lukemattomia. Puhumattakaan dopamiinin, eli mielihyvää tuottavan aineen hankkimisesta kehoon. Sosiaalinen media, jatkuva selaaminen ja reaktioiden hankkiminen ja vuorovaikutukset netin kautta on perus arkea valtaosalle puhelimen omistavalle ihmiselle. (Sinek 2018.) Pohdinkin, että onko tämä syy siihen, että johdonmukaisuus, itsekuri ja asioiden loppuun vieminen ja tavoitteisiin pääsy on niin vaikeaa. Lähes kaikki on mahdollista saada saman tien ilman suurempaa vaivannäköä, niin onko johdonmukaisuus tai siihen pyrkiminen vähentynyt? Tähän en osaa vastata, mutta ainakin tämän aiheen pohtiminen, itsekriittisyys ja reflektointi auttoi itseä ymmärtämään omaa toimintaa paremmin. Uskon kuitenkin, että edellä mainitusta syystä olen sitä mieltä, että oppimisprosessin aikana itsereflektointi ja välietappien luominen on itselle ainakin todella tärkeää.

Vaikkakin mielihyvän kokeminen ja aivojen siihen liittyvä toiminta onkin suurimmillaan juuri ennen palkkion saamista (Karlsson & Tuulari 2017) auttaa kuitenkin välitavoitteisiin pääsy ja tämä voi myös samalla lisätä motivaatiota ja luoda uskoa siihen, että lopulliseen tavoitteeseen pääsee. Välitavoitteiden kautta myös omaa prosessia on helpompi seurata ja motivaatio pysyy helpommin yllä pitkin prosessia. Tietenkin välitavoitteisiin pääsy ja niiden yliviivaaminen listalta tuottaa myös mielihyvää. Mielestäni myös toinen Karlssonin ja Tuularin (2017) ajatuksista oli erittäin mielenkiintoinen, sillä heidän mukaan esimerkiksi herkullisen aterian äärelle pysähtyminen ja kaikin aistein nauttiminen ennen syömistä parantaa nautintoa. Voiko siis olla, että nimenomaan oppimisprosessin aikana yliviivatut välitavoitteet voivat parantaa nautintoa, joka saavutetaan lopulliseen tavoitteeseen pääsystä ja oppimisprosessin loppumisesta? Mielestäni tämä on erittäin mielenkiintoinen pohdinnan kohde ja tämän tutkiminen voisi luoda yllättäviäkin tuloksia.

Lopuksi halusin vielä pohtia Karlssonin ja Tuularin (2017) ajatusta siitä, kuinka mielihyväjärjestelmä jatkuvasti etsii uusia mahdollisesti palkitsevia asioita ja voiko tämä vaikuttaa myös negatiivisesti yksilön toimintaan. Onko esimerkiksi oppimisprosessin aikana hyvä asia se, että mielihyväjärjestelmä koittaa jatkuvasti luoda uusia virikkeitä ja mielihyvän lähteitä. Hyvänä esimerkkinä tästä voisi olla tylsän luennon aikana tarve ottaa puhelin esiin ja pysäyttää hetkellisesti oppimisprosessi. Mielihyväjärjestelmä tietää että oppimisprosessin vieminen loppuun tuottaa mielihyvää mutta tuo silti muita virikkeitä, jotka myös tuottavat mielihyvää. Olen kuitenkin huomannut sen, että puhelimen vilkaiseminen tärkeän oppitunnin tai pajan aikana voi viedä keskittymisen itse asiaan moneksi minuutiksi ja keskittymisen takaisin saanti voi olla työlästä. Tiimiyrityksessämme Roimassa olemmekin tehneet päätöksen, että pajojen tai tärkeiden tapaamisten aikana puhelinta ei saa käyttää, jotta tiimiläisen keskittyminen pysyy itse asiassa ja voimme varmistaa, että kaikki jäsenet ovat dialogissa sataprosenttisesti mukana. Itse olen kokenut tämän toimivaksi käytännöksi ja uskon että pääsemme tiimin tavoitteisiimme paremmin muun muassa tämän pelisäännön avulla.

Lähteet:

Simon Sinek (2018). This is why you don’t succeed -Simon Sinek on the millenial generation

https://www.youtube.com/watch?v=xNgQOHwsIbg&ab_channel=TeamFearless

Simon Sinek (2018). Why consistency matters in relations and Leadership

https://www.youtube.com/watch?v=njeAb4CLQeI&ab_channel=MotivationalStories

Jetro J. Tuulari ja Hasse Karlsson ( 2017) Mielihyvä, mielipaha ja ihmisen aivot. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim.

Luettu 5.11.2022

https://www.duodecimlehti.fi/duo14049