Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Pirkanmaan yrittäjät mukana loppunäyttötapahtumassamme



Kirjoittanut: Outi Kattelus - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Blogiessee julkaistu 10.12.2019

Pirkanmaan Yrittäjät mukana loppunäyttötapahtumassamme

 

Valmistuvien loppunäyttötapahtuma on taas takana ja saimme mukaan huikeaakin huikeampia toimeksiantajia. Tapahtuma kestää 24 tuntia ja siitä koko tapahtuma on saanut nimensäkin, eli 24H. Tapahtuman tarkoituksena on, että valmistuvat tiimit pääsevät ratkaisemaan toimeksiantajien ongelmia luovaakin luovemmilla ratkaisuilla. Loppunäytön arvosana on yksi niistä harvoista arvosanoista, joita saamme tutkintotodistukseen, joten jokainen antaa kaikkensa tämän 24H ajan.

Yksi 24H loppunäyttötapahtumaan osallistuneista toimeksiantajistamme oli Pirkanmaan Yrittäjät. He ovat yrittäjäyhdistysten keskimmäisellä portaalla, ja toimivat 45 paikallisyhdistyksen omistuksessa. Pirkanmaan yrittäjät puolestaan ovat osa Suomen Yrittäjiä. Pirkanmaan Yrittäjien tavoitteena on olla vaikuttamassa yhteiskunnallisiin päätöksiin ja edistää Pirkanmaalla yrittämisen edellytyksiä.

Saimme Pirkanmaan yrittäjiltä toimeksiannon, jonka painopiste on erityisesti tuossa jälkimmäisessä, eli yrittämisen edellytysten lisääminen. Value Creative pääsi ratkaisemaan toimeksiantoa, ja pohtimaan tulevaisuuden yrittäjäjärjestöä, jollaiseen haluttaisiin liittyä. Tarkoituksena oli muokata ja kehittää käytännöntason toimintaa ja tavoitteena olisikin saada nuoria, alle 35 vuotiaita liittymään järjestöön ja Pirkanmaan Yrittäjien tavoitteena on jopa tuplata nykyinen nuorten yrittäjien määrä.

Value Creative loi palvelupolun, jolla liittyminen järjestöön tulee nuorille yrittäjille nykyistä kannattavammaksi. He olivat ottaneet loistavasti mukaan myös yhdistyksen arvot ja saivat siitä kiitosta. Ratkaisu oli muutenkin sitä, mitä Pirkanmaan Yrittäjät olivat hakeneet ja yhteisöllisyysajattelu oli toimeksiantajalle silmiä avaava näkökulma toimeksiannon ratkaisussa. Sovellettavuus, perehtyminen ja asiantuntijuus tekivät vaikutuksen toimeksiantajiin ja heidän on helppo jatkaa ratkaisujen osalta matkaa eteenpäin. Viiden vuoden kuluttua onkin nähtävissä, onko ratkaisu toteutunut sellaisenaan vai muotoutunut entisestään.

Huikea suoritus Value Creativelta ja nyt valmistumisen kynnyksellä onkin varmasti hyvä miettiä myös omaa suhdetta Pirkanmaan Yrittäjiin. Onko heillä jotain annettavaa teille mahdollisen yrittäjäntaipaleenne alkumetreille?

Kommentoi