Kirjoitin viikonloppuna ylös asioita, joita haluan syksyllä ja ylipäätään koko tulevana lukuvuonna saavuttaa. Halusin päästä viemään eteenpäin projektia, joka oli muhinut mielessä jo keväästä asti, halusin päästä Proakatemian mavi-tiimiin, jotta oppisin lisää sisällöntuotannosta ja ennen kaikkea halusin lukea ja kirjoittaa mahdollisimman paljon, koska niitä asioita todella haluan kehittää itsessäni. Maanantaina totesin mavi-tiimin haastattelussa pistäväni kyseisen tiimin asiat prioriteettilistani kärkeen, jos minut valittaisiin mukaan. Prioriteettilistani meni uusiksi nopeammin kuin olin kuvitellut, sillä kolmea tuntia myöhemmin minusta oli leivottu Revenan uusi BL.

Kukaan meistä ei varsinaisesti ollut kovin kiinnostunut lähtemään johtamaan Revenaa viime kevään kaaoksen jälkeen. Kaikilla tuntui myös olevan kädet täynnä muita töitä ja suunnitelmia, aivan kuten itsellänikin. Kun sitten jokaisen piti nimetä tiimistä yksi henkilö, jonka toivoi näkevänsä BL:n tehtävissä, meinasin pudota tuolilta, kun kuulin nimeni ensimmäisen kerran. Ja toisen. Ja kolmannen. Mitä helvettiä! Minustako BL? Minusta, joka on niin huoleton, että hukkaa sekunnissa kaiken, minkä käsistään laskee, joka ei  aina oikein jaksa keskittyä ja joka ei ymmärrä yrityksen taloudenpidosta tuon taivaallista? Olen räiskyvä, kärsimätön ja suorapuheinen Pikku Myy, joka tekee ensin ja ajattelee sitten, jos nyt ylipäätään ajattelee. Ja nyt nuo hullut haluaisivat minut BL:ksi, kun meillä olisi toisena vaihtoehtona äärettömän fiksu, harkitsevainen ja rauhallinen Miisa, johon itsekin luotan kuin kallioon (tiedoksesi vain Miisa, kyllä sinusta vielä BL tehdään).

Olin toki miettinyt jo viime syksynä, että haluan ehdottomasti päästä kokeilemaan BL:n roolia jossain kohtaa. Halusin kuitenkin oppia ensin jotain perusasioita Revenan taloustiimissä, päästä toimimaan uudestaan projektinjohtajana ja ylipäätään rauhoittua ja oppia kärsivällisyyttä vielä ennen BL:ksi hakeutumista. No, toisin kävi.

Proakatemialla, jos missä, huomaa helposti, kuinka yksi asia johtaa toiseen. Jos minulle ei olisi viime keväänä nakitettu Wauren ja Revenan välisten myyntipäivien projektipäällikön hommaa, en luultavasti oli nyt BL, sillä niin moni minua äänestänyt nosti esiin sen, kuinka olin johtanut tiimiä noilla myyntipäivillä. Kiitin jo myyntipäivien jälkeen silloista bisnesleaderiamme Juhoa siitä, että oli työntänyt minut kyseiseen hommaan, sillä siitä sai lopulta todella paljon irti. Nyt kiitän uudelleen: on äärimmäisen hienoa, että yhden projektipäällikön pestin jälkeen saankin olla johtamassa koko tiimiä.

Helppoa se ei varmasti tule olemaan – kenellekään. Olen kuitenkin aivan käsittämättömän innoissani tästä haasteesta, sillä nyt minun on ihan oikeasti pakko opetella keskittymään ja kuuntelemaan muita. Se tulee ehdottomasti olemaan suurin haasteeni tälle syksylle. On myös pakko oppia kärsivällisyyttä ja sitä, että kaikki eivät ryntää päätä pahkaa uusien ideoiden kimppuun toisin kuin minä.

Vahvuutenani taas on se, että pystyn luomaan innostusta ympärilleni – olen huomannut sen konkreettisesti jo mm. tuutorina toimiessani. Toki yksi rakkaista kanssatuutoreista on maininnut, että saatan joskus innostua myös liikaa ja tiedän sen itsekin. Kun johonkin lähden, lähden sata lasissa – valitettavasti tämä pätee myös kaikenlaiseen idioottimaiseen toimintaan, mihin minua yllytetään. Typerää tai ei, teen kuitenkin aina kaikkeni tiimin eteen, oli tavoitteena sitten akatemian liikevaihtoennätys tai Hämmästyttävän Rallin voitto (ja kyllä, meidän esipinkkummehan sen taas tänäkin syksynä voittivat). Minulle on tärkeää tsempata muita pienissäkin asioissa, sillä olen itse saanut kuluneen vuoden aikana aivan valtavaa kannustusta sekä revenalaisilta että muiden tiimien jäseniltä ja tiedän, miten pitkälle se voi kantaa.

Vaikka olen innoissani, niin kyllähän tämä pesti myös pelottaa aivan helvetisti. Se, että tykkään olla ihmisten kanssa, ei vielä tee hyvää johtajaa. Täytyy oikeasti opetella organisoimaan, delegoimaan, priorisoimaan, pitämään lankoja käsissään ja hitto soikoon keskittymään pajoissa sen sijaan, että piirtelee kuvia pajavihkoon. Ennen kaikkea täytyy opetella toimimaan tiiminä. Uskon kuitenkin, että jokainen meistä oppi jotain viime kevään myrskyjen aikana ja osaamme tänä syksynä välttää karikot – ainakin suurimmat niistä. Toivon, että saan rehellistä, suoraa ja kehittävää palautetta pitkin syksyä, jotta pystyn myös korjaamaan toimintaani, jos (ja kun) siinä ilmenee jotain parannettavaa. Viime keväänä emme osanneet tai tajunneet antaa palautetta toisillemme tiimin johtoryhmästä puhumattakaan ja se kostautui hyvin nopeasti.

Kaikista kauhuskenaarioista huolimatta olen valmis lähtemään mukaan satakymmenenprosenttisesti, oppimaan, kasvamaan, katsomaan itseäni peiliin ja luottamaan siihen perkeleen prosessiin. Huhhuh Revena, olen aika sanaton tästä kunniasta, jonka minulle annoitte. Ei muuta kuin kohti miljoonaa ja sen yli.