Tilasin keväällä Mark Mansonin kirjan ”Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan”. Kirja on nojasi kesän ajan kirjahyllyssä, kunnes päätin vihdoin tarttua kansista kiinni. Mansonin kirja on ”nurinkurinen opas hyvään elämään ja se käsittelee nyky-yhteiskunnassa vallitsevia harhaluuloja onnellisuudesta ja mielenrauhasta. Tuskin tulee suurena yllätyksenä, mikäli sanon rahan olevan tärkeä asia minulle itselleni. Juuri tästä syystä päätin haastaa itseäni ja syvennyin kyseisen kirjan pariin.

Nyky-yhteiskunnassa vallitsee paljon harhaluuloja siitä, miten kuuluisi elää saavuttaakseen onnellisen elämän. Erityisesti sosiaaliset mediat ovat täynnä erilaisia hömppämentoreita, jotka käskevät sinun hokea itsellesi päivittäin olevasi paras tai kaunis. Manson ottaakin kirjassaan kärkkäästi kantaa tällaiseen typeryyteen. Kuten vanha sananlaskukin ”jokainen on oman onnensa seppä”, kertoo, myös Mark Manson on kirjassaan puhtaasti tätä mieltä. Yhteiskunnan kehittyessä medioiden ja mainoksien merkitys ihmisten valinnoissa on valtava. Mainokset ja toiset ihmiset saavat helposti uskomaan, että hyvä elämä alkaa, kun saat paremman työn, nopeamman auton, kauniin missin kainaloon, sekä ison, poreammeella varustetun kodin. Puhumattakaan pienistä arkisista tekijöistä; on tärkeää, että puhelin on uusinta mallia ja vaatteet tuoreinta muotia. Mansonin mielestä näin on, sillä joku tekee tämän vuoksi valtavasti rahaa. Mielestäni tämä pitää täysin paikkansa. Riittää, että yritys maksaa isolle somevaikuttajalle mainonnasta. Kun somevaikuttajan vaikutusaltis yleisö näkee idolinsa käyttävän jotakin tiettyä meikkiä tai juovan tiettyä kookosvettä, tullaan johtopäätökseen, että juuri ne asiat tekevät somevaikuttajan elämästä hohdokasta ja täydellistä. Kukin meistä on mainosten orja, mutta uskon, että nuoret, internetin murroksen aikana syntyneet sukupolvet ovat tälle eniten alttiita. Moni keskittyy pinnallisiin ja toisarvoisiin asioihin. Tästä seuraa, että elämä menee hukkaan jahdatessa tyytyväisyyden ja onnellisuuden fiilistä. Kulutuskulttuurissa tuntee itsensä helposti huonommaksi ihmiseksi, mikäli vähääkään seuraa uutisia, saati sosiaalista mediaa. Joku täysi-ikäinen on juuri ostanut Ferrarin, toinen on tienannut miljoonia kehittämällään turhanpäiväisellä applikaatiolla ja kolmas on reissannut maailman jokaisessa maassa ja rahoittanut tämän tekemällä Youtube-videoita. Samaan aikaan makaat sohvalla selaten Instagramin feediä, vaikka pitäisi imuroida. Vertaillessasi omia saavutuksiasi muiden saavutuksiin, tulee auttamatta olo, että ei ole yhtä pätevä ja ei oikeastaan tässä voi mitään enää saavuttaakaan.

Mansonin mukaan tie onnellisuuteen alkaa hyväksymisestä. Täytyy ymmärtää, että kaikki ei ole niin tolkuttoman tärkeää. Aina ei tunnu mukavalta ja välillä vituttaa. Täytyy hyväksyä, että maailma on täynnä vittumaisia asioita. Kun on paska olo, niin on paska olo.  Ongelman ydin on, että tavoitteen jahtaaminen korostaa puutetta. Mitä epätoivoisemmin rikkautta tavoitellaan, sitä köyhemmäksi ja epäonnistuneemmaksi itsensä tuntee. Mitä kovemmin haluaa olla timmi ja himoittu, sitä rumemmalta peilikuva näyttää. (Manson, 2016, 15). Kuinka sitten olla piittaamatta paskaakaan? Mark Manson on kirjannut kolme osataitoa:

1. Osataito: ”Älä piitaa paskaakaan” ei ole välinpitämättömyyttä vaan oikeista asioista välittämistä. Välinpitämättömyys ei ole vahvan ihmisen merkki, eikä ihailtava piirre. Toiset ovat oikeasti välinpitämättömiä, kun taas toiset haluavat antaa sen kuvan, mutta todellisuudessa välittävät asioista liikaakin. Välinpitämättömät ihmiset pelkäävät maailmaa ja omien valintojensa seurauksia. Ihmisellä on kuitenkin biologinen merkityksellisyyden tarve. Onkin tärkeää osata hahmottaa, millä on merkitystä ja millä ei. Mistä asioista päätämme välittää, entä mistä asioista olla välittämättä? Moni asia on kuitenkin jälkeenpäin tarkasteltaessa hyvin merkityksetöntä. Pohdi omia arvojasi ja opi hahmottamaan oikeasti merkitykselliset asiat eri tilanteissa. Vastoinkäymisiä ja hankaluuksia on aina, joten hyväksy se. Valitse ne asiat, joiden puolesta taistelemisesta saat oikeasti kiksejä.
2. Osataito on välittää jostakin vastoinkäymistä tärkeämmästä asiasta. Tällöin vastoinkäymisellä ei ole väliä. Jos välittää jatkuvasti kaikesta turhanpäiväisestä ja pienestä, on todennäköistä, että elämässä ei ole sillä hetkellä mitään oikeasti merkittävää. Kun ongelmia ei ole, mieli alkaa keksimään niitä. Rakentavin tapa käyttää aikaa ja energiaa lieneekin se, että etsii elämäänsä jotakin tärkeää ja mielekästä. Näin ollen energiaa ei kulu pienten merkityksettömien ongelmien ratkaisuun. Kun keskittyy isojen kokonaisuuksien ratkaisuun, elämä tuntuu myös mielekkäämmältä, kun ei ole jatkuvasti pienten ongelmien ympröimä.
3. Osataito: Muista, että väittäminen on aina valinta. Nuorempana saattaa stressata, mitä muut meistä ajattelevat. Mitä söpö poika vastaa tekstiviestiin tai ovatko sukat nyt samaa paria. Kasvaessa ja vanhetessa huomaa, että pienillä asioilla ei olekaan niin suurta merkitystä. Pikkuseikoilla ei ole enää niin suurta ja kestävää vaikutusta elämässä. Saattaa olla, että ne ihmiset, joiden mielipidettä ja hyväksyntää kaipasit, eivät enää edes kuulu elämääsi. Kokemuksien karttuessa ihminen myös kypsyy. Kypsyys on sitä, että oppii panostamaan panostamisen arvoisiin asioihin. Ajan myötä tajuaa ja hyväksyy, että oman itsensä. Huomaa, ettei keksikään parannusta syöpään tai pääse silittelemään Kim Kardashianin pakaroita. Elämä kuitenkin jatkuu. Pian huomaa käyttävänsä aikaa ja energiaa tärkeämpiin asioihin, kuten perheeseen, ystäviin ja harrastuksiin. Jossain kohtaa sitä myöntää itselleen, että tämä riittää.
   (Manson, 2016, 20-25).

Mark Manson väittää kirjassaan, että ongelmien ratkominen luo onnellisuutta. Ongelmat ovat pysyvä osa elämää. Avain onneen ei siis ole ongelmien puute, vaan niiden ratkaiseminen. Voisikin sanoa, että onni on eräänlaista tekemistä. Onnea ei voi vastaanottaa gurulta, eikä se ilmesty paikalle, kun on säästänyt tarpeeksi omaa asuntoa varten. Onni ei myöskään lymyile missään lomakohteessa, saati kirjassa. Onnellisuus on jatkuvaa työtä ja se on aina kesken, koska ongelmien ratkaiseminenkin on aina kesken. Aitoa onnellisuutta on, kun löytää sellaisen ongelman, jonka hyväksyy ja sen ratkaisemisesta pystyy nauttimaan. Olen Mansonin kanssa samaa mieltä, että juuri ongelmien ratkaisu tuottaa onnellisuutta. On mahtavan hieno tunne, kun saa jonkin asian tehtyä ja tuntee itsensä tämän takia onnelliseksi. Onnellisuuden tunne voi kestää hetken, mutta mikäli ei jatka seuraavien ongelmien ratkomista, onnen tunne hiipuu. Otetaan esimerkiksi hole in onen lyönti golfissa. Jollekin vuosia golfanneelle hole in onen lyönti on huikea saavutus ja siitä kumpuaa iloa ja onnellisuuden tunnetta. Itse en ole koskaan golfannut ja mikäli ensimmäisellä golfauskerralla onnistuisin hole in onessa, en usko, että kokisin suurtakaan onnellisuutta. Asia ei ole minulle ongelma, koska en ole golfia ikinä harrastanut. Kun taas toinen on käyttänyt elämästään tuhansia tunteja harrastuksen parissa. Sen täydellisen lyönnin hiomiseen nähty vaivaa, mutta holaria ei ole vielä saavutettu, eli se on ongelma.

Mansonin mielestä on paljon tärkeämpää kysyä, kuinka paljon on valmis kärsimään haluamiensa asioiden eteen. Holari on mahdollista saavuttaa elämänsä ensimmäisellä lyöntikerralla, mutta väittäisin sen olevan puhdasta tuuria. Mikäli golfaaja haluaa saavuttaa hole in onen, on viheriöllä vietettävä aikaa. Oletko valmis käyttämään rahaa parempiin mailoihin, aikaa kiertämällä viheriöitä ja sietämään huonoakin keliä? Moni meistä tykkää kuvitella millaista elämä olisi huipulla. Millaista olisi olla rokkitähti tai sijoitusguru. Mutta todella harva meistä on kuitenkaan lopulta valmiita käyttämään vuosia musiikin opiskeluun tai perehtymään pörssimarkkinoihin sen syvällisemmin. Jossain kohtaa tajuaa, että ei osaakaan soittaa kitaraa, tai että sijoittaminen ei lopulta kiinnostakaan. Täytyy keksiä uusi tavoite, sillä juuri tavoitteet määrittävät minuuden. Ponnistelut määrittävät menestyksen. Ongelmista kehkeytyy onnea ja ajan myötä uusia, entistä parempia ongelmia. Elämässä kiivetään pitkin loputonta nousujohteista kierrettä, mutta on turha kuvitella, että jossain vaiheessa huipun saavuttaa ja kiipeämisen voi lopettaa. Näin ei kuitenkaan ole, sillä ilo piilee juuri kiipeämisessä. (Manson, 2016, 46).

Kirjan pohjalta huomasin itse havahtuvani, että juuri ikäiseni väestö on hyvin alttiina jatkuvalle markkinoinnille täydellisestä elämästä. Sosiaalisessa mediassa ihannoidaan ongelmatonta elämää, tai ainakin arki saadaan näyttämään täydelliseltä ilman ongelmia. Jäin kirjan luettuani pohtimaan, että Manson on oikeassa. Juuri ongelmien ratkaisu luo onnellisuutta. Olen monesti ihmetellyt sarjayrittäjien intoa yrittää, vaikka ovat tienanneet jo tarpeeksi rahaa nauttiakseen ”vapaata” elämää. Miksi suurin osa edelleen perustaa uusia yrityksiä, vaikka voisivat vain lähteä kiertämään maailmaa ja nauttia shampanjaa huvijahdin kannelta katsellen auringonlaskua Karibialla? Juju piilee juuri ongelmissa. Ihminen tylsistyy huvijahdin kannella, jos ongelmia ei ole. Kehittyy helposti pienen pieniä ongelmia, jotka ottavat vallan arjesta. Näiden ratkaiseminen ei tuota enää mielihyvää. Siksi moni yrittäjä ponnistelee yhä uuden ja uuden yrityksen parissa. He haluavat ratkaista ongelmia ja tuntea näin itsensä onnelliseksi. Kirja on mielestäni hyvin herättelevä teos, mikäli on tähän asti elänyt haaveissa maineesta ja mammonasta. Kirjan luettuaan auttamatta pohtii, mikä on tärkeää ja voisiko keskittyä elämiseen juuri nyt. Se, mitä asialle kuitenkin loppupeleissä tekee, on puhtaasti itsestä kiinni. Kysy siis itseltäsi, mitä haluat elämältäsi ja millaista kipua olet valmis kestämään saavuttaaksesi sen?