Johdanto

Luin viime syksynä Antti Tuiskun teoksen Menesty. Lukemani jälkeen, olen huomannut arki käyttäytymiseni liikunnan suhteen muuttuneen. Kirjan viimeiseen kappaleeseen syventyessäni havahduin siihen, miten tärkeää on pitää huolta ihan vaan peruskunnosta. Olen käynyt säännöllisesti kuntosalilla noin 6 vuotta, mutta voin myöntää, etten aina ole treenannut järkevästi, vaikka olenkin treenannut kovaa. Nuo kun ovat kaksi täysin eri asiaa. Tiedän, että moni ihminen ruoskii itseään kun ei vaan yksinkertaisesti ole ollut aikaa treenille tai on väsyttänyt liikaa. Haluan herättää muitakin miettimään, onko tämä oikeasti tarpeen? Vai oletko kenties asettanut itsellesi jo valmiiksi turhan raskaat oletukset siitä, miten arjessa pitäisi liikkua.

Tavoiteltu ’’normaali’’

Aivan liian moni ihminen nykypäivänä tavoittelee arkea, jossa on normaalia käydä vähintään viitenä päivänä viikossa nostamassa maksimi painoja tai hikoilla hiit tunnilla niin, ettei jalat enää kanna. Tuisku havainnollistaa hyvin tämän ilmiön esimerkillään tilanteesta, jossa ajatellaan, että kahdeksan tunnin istumatyö voidaan korvata 50 minuutin jumppatunnilla. (Tuisku 2021, 188) Olen itsekin elänyt arkea, jossa salilla oli käytävä viitenä päivänä viikossa, eikä sen lisäksi jaksanut enää mitään muuta. Vielä nykypäivänäkin teen mieluusti tuon viisi sali treeniä, mutta vain silloin, kun jaksan.

Puhun liikunnan puolesta, mutta on myös tiedostettava milloin treenistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Olen pohtinut itsekseni, mistä tämä kulttuuri päivittäisestä tunnin tapporeenistä johtuu? Voisin väittää, että sosiaalisella medialla on osuutensa asiaan. Toivon, että emme vertaisi liikkumistamme tai treenaamistamme ihmisiin, jotka tekevät sitä työkseen. On eri asia olla opiskelija, käydä töissä ja pitää huolta itsestään, kuin tuottaa työkseen sisältöä mikä perustuu urheiluun. Kuten Tuisku toteaa, tällainen ajattelu ja toiminta ajaa monet meistä lähes loppuun, jolloin jo valmiiksi raskaasta arjesta tulee entistä raskaampaa. Jos elämme jatkuvasti omien voimavarojemme yli, kärsivät unen laatu, palautuminen ja terveenä pysyminen. (Tuisku 2021, 188)

Nykymaailmassa on helppo unohtaa, mitä arkiliikunta oikeastaan on. Kaikki puhuvat vain siitä, miten salista on ollut liian pitkä tauko ja sinne pitäisi taas palata. Missä on peruskuntoharjoittelu? Ajattelemmeko kävelyä, ulkoilua, tai siivoamista edes liikuntana? Minä ainakin olen löytänyt itseni tilanteesta, jossa en päivittäisen saliharjoittelun lisäksi oikeastaan harrastanut arkiliikuntaa. Kunhan saan päivän treenin pois alta, ajattelin. Ymmärrän, että arki voi olla kiireistä ja se tunnin tappotreeni voi luoda tunteen, ”ainakin olen tehnyt tänään jotain!”, mutta haastan kuitenkin pohtimaan, onko tämä tarpeen? Yhtälailla ulkona tehty puolen tunnin kävelylenkki tai asunnon imurointi on tärkeää liikuntaa. Monesti perus arkiliikunta korvataan juurikin sillä liian kovalla jumppa tunnilla, eikä jakseta päivän jälkeen enää mitään muuta. En väitä, etteikö raskaammat treenit voisi sopia arkeen, vaan haluan muistuttaa miten tärkeää on muistaa peruskuntoharjoittelun tärkeys ja vaikutus kokonaiskuvassa.

Oppia alan ammattilaisilta

Voimme pitää peruskestävyysharjoittelua pohjana kaikelle muulle harjoittelulle. Hyvänä esimerkkinä toimii Tuiskun mainitsemat huippuhiihtäjät, jotka ovat kestävyysominaisuuksiltaan maailman parhaita. Hiihtäjät harjoittelevat 80 prosenttia vuodesta matalatehoisesti aerobisella peruskestävyysalueella, vaikka voisi luulla, että tuo prosenttiosuus sisältäisi sen kaikista kovimman treenin. (Tuisku 2021, 192) Miksi siis emme ottaisi oppia alan ammattilaisilta?

Itse Antti Tuisku, on oman alansa rautainen ammattilainen. Tuiskun kiertueet kaikkine upeine koreografioineen, vaativat todella hyvää peruskestävyyskuntoa. Hän sai itse huomata harjoitelleensa aivan liian kovaa käytyään hapenottokykytestissä. Kun harjoittelemme liian kovaa, keho ei palaudu, eikä treenin teho tai hyöty ole tällöin maksimaalista. Ei mikään ihme, että Tuiskulla on ollut keikkojen jälkeen vaikea palautua, kun syke on huidellut 190 lyönnissä. Tuisku toimii itse hienona esimerkkinä siitä, miten hän 37-vuotiaana, on saanut parannettua valtavasti peruskestävyyskuntoaan. On älyttömän hienoa katsoa keikalla, miltä kovan työn takana ollut lopputulos näyttää. (Tuisku 2021, 195)

Pohdinta

Toivon, että tulevaisuudessa treenataan ollakseen energisempiä ja jaksaakseen paremmin arjessa, eikä peilikuvan vuoksi. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa treenata, mutta toivon ettei se ainakaan aiheuttaisi kenellekään ahdistusta tai paineita olla jotain. Toivon, ettei kukaan kokisi tarvetta korvata 8 tunnin istumista 50 minuutin tappotreenillä, vaan keskittyisi kuuntelemaan mitä oma keho tarvitsee.

Jos tunnet itsesi usein arjessa todella väsyneeksi, suosittelen pohtimaan, minkälaisella pohjalla sinun peruskuntoharjoittelusi on. Olen itse huomannut lisättyäni kävelyä ja kevyttä aerobista liikuntaa, jaksavani paremmin niin arjessa, kuin kovimmissakin treeneissä. Rakastan treenata kovaa, mutta on muistettava, ettei se ole ainoa tapa liikkua.

Treenaaminen on pelkästään hieno juttu, silloin kun se antaa enemmän kuin ottaa. Muistetaan pitää huolta itsestämme ja liikutaan omien voimavarojen rajoissa.

Lähteet:

Tuisku, A. 2021. Menesty. Helsinki. Werner Söderström Osakeyhtiö.