Tampere
29 Mar, Friday
4° C

Proakatemian esseepankki

Perehdyttäminen



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Perehdyttäminen

 

Tein esseen perehdyttämisestä siitä syystä, että minun todennäköinen opinnäytetyön aiheeni tulee sivuamaan kyseistä aihetta. Olen itse kiinnostunut esimiestyöstä ja siihen liittyy jopa viikoittaiseen työhön alaisten perehdyttämistä/kouluttamista. Perehdyttäminen on erittäin tärkeä taito esimiehelle, sillä esimiehen vastuulla on se, että alainen pärjää omissa työtehtävissään. Alaiselta ei tietenkään voi vaatia täydellisyyttä ensimmäisen viikon jälkeen, mutta viikon jälkeen alkaa näkyä se, miten työntekijä on perehdytetty.

 

Mitä perehdyttämisellä tarkoitetaan?

Perehdyttämisellä tarkoitetaan sitä, että perehdytettävä oppii tuntemaan työpaikkansa, sen toiminta-ajatuksen ja liikeidean tai palveluidean sekä työpaikan tavat.

Oppii myös tuntemaan työpaikkansa ihmiset, työtoverit ja asiakkaat ts. yritykseen ja työyhteisöön perehdyttäminen.

Sekä, että työntekijä oppii työtehtävänsä sekä tietää työhönsä kohdistuvat odotukset ja oman vastuunsa koko työyhteisön toiminnassa eli ts. työhön perehdyttäminen. (Kangas 4, 2003)

 

Olen itse ollut vain kahdessa työpaikassa elämässäni pitempikestoisesti, jossa on voinut huomata työhön perehdyttämisen. Molemmat työpaikat ovat toistensa ääripäät, toisessa jouduin itseoppimaan lähes kaiken ja toisessa minun perehdytettiin erittäinkin hyvin ja määrätietoisesti.

On huomattavasti helpompaa tulla työyhteisöön mukaan, milloin esimieheni esittelee minut jokaiselle työntekijälle erikseen ja näyttää yrityksen toimitilat sekä opastaa toimintatavat.

Ne tilanteet eivät välttämättä olleet aina kaikkein mukavimpia jolloin istuin omassa työhuoneessani ja minulta tulee kollega kysymään, että hei kukas sinä olet. Siinähän sitä nieltiin pala kurkkuun ja todettiin, että hei vaan olen Lauri ja olen kollegasi meitä ei ilmeisestikään esitelty. Tilanne oli hieman outo, mutta kun itse olen kuitenkin ekstrovertti ihminen ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen, niin minulle ei ollut ongelma esittäytyä muille.

Mitäs jos paikallani olisi ollut introvertti, hyvin sisäänpäin kääntynyt joka välttelee sosiaalisia tilanteita? Todennäköisesti introvertti olisi ollut erittäin hämillään tilanteesta ja miettinyt perehdyttämistä, että tällaistako tämä nyt sitten on. Työntekijät laitetaan suoraan töihin ja heidän perehdyttämisestään ei juurikaan välitetä. Perehdytys vaiheessa esimies antaa itsestään ja työtavoistaan ensivaikutelma mikä jää työntekijän päähän, ja pitkäksi aikaa.

 

Perehdyttämisen hyödyt yritykselle

 

Miksi käyttää aikaa perehdyttämiseen, miksi se kannattaa tehdä huolella?

Ensinnäkin jos perehdytät työntekijäsi hyvin seuraa siitä väkisinkin seuraavanlaisia asioita. Turvallisuusriskit vähentyvät, tapaturmia sattuu yleensä eniten aloitteleville työntekijöille. Vaikka työntekijä saattaisikin olla ammattitaitoinen tullessaan yritykseen, hän ei kuitenkaan tunne yrityksen vaarallisia kohteita. Aloittelijalta taas puuttuu turvallisen työskentelyn perustiedot ja taidot.

Poissaolot ja vaihtuvuus vähenevät, hyvin hoidettu perehdytys vähentää henkilöstön poissaoloja ja vaihtuvuutta. On sanottu, että tulokas tekee jo muutaman sekunnin aikana alitajuntaisen päätöksen siitä, että jääkö hän kyseiseen yritykseen vaiko ei. Myönteinen ensivaikutelma rohkaisee ja kannustaa, sellaisessa työpaikassa on mukava aloittaa työt. Jos ensivaikutelma on negatiivinen, työntekijän kynnys jäädä tulematta esimerkiksi töihin huomattavasti suurempi, sekä kynnys sairaslomien hakemiseen on matala.

Kustannuksia säästyy, hyvä laatu ei luonnollisestikaan maksa paljoa, mutta taas huono laatu virheineen ja niiden korjauksineen tulee maksamaan paljon. Kaikki hävikki, tapaturmat ja onnettomuudet ovat yleensä huonon perehdytyksen syytä. Eli siis toisinsanottuna yritykselle tulee säästöä hyvin hoidetusta perehdytyksestä. (Kangas 6, 2003)

Perehdyttämisen avulla pyritään luomaan myönteistä asennoitumista työyhteisöä ja työtä kohtaan, sekä sitouttamaan perehdytettävä työyhteisöön. Hyvin hoidettu perehdyttäminen vie aikaa, mutta siihen käytetty aika tulee monin kerroin takaisin. (Kangas 5, 2003)

Mitä nopeammin työntekijä oppii asiat, sitä nopeammin hän pystyy työskentelemän yksinäisesti ilman muiden apua.

 

Tavoitteiden määrittäminen perehdytyksessä

 

Mielestäni tavoitteiden määrittäminen perehdytyksessä on ensisijaista. Perehdyttämisestä tulee usein sekavaa, jos perehdyttämiseen ei tee esimerkiksi to-do listaa. Olen itse joutunut omissa töissäni perehdyttämään työntekijöitä, alkuun se oli sekavaa, mutta tämän jälkeen tein listan itselleni mitä pitää uuden työntekijän kanssa käydä läpi. Perehdyttäminen helpottui listan ansiosta huomattavasti ja huomasin myöhemmin, että en edes tarvitse kyseistä listaa vaan asiat olivat painuneet mieleeni. Huonon perehdyttämisen huomasi siinä, kun sai olla jatkuvasti neuvomassa uutta työntekijää. Huomasin kuitenkin kehittyneeni erittäin nopeasti perehdyttämisessä, kun olin tehnyt perehdytyksiä enemmän ja työntekijät sisäistivät työnsä huomattavasti paremmin. Jälkikäteen huomasin sen, että alkuun olin tehnyt perehdyttämisen muiden töiden ohella ns. vasemmalla kädellä. Opin siis siitä sen, että perehdyttäminen vaatii täyden huomion sekä perehdytettävältä että perehdyttäjältä.

 

Perehdytettävät ovat erilaisia, yksilöllisiä ihmisiä

 

Perehdyttäjä ei voi olettaa, että jokainen perehdytettävä olisi samanlaisia ja yhtä tehokkaita oppimaan. Joidenkin kanssa prosessi vain kestää pitempään kuin toisten. Jokainen uusi työntekijä on perehdyttävä yksilöllisesti ja soveltaa tilanteen mukaan. Kaikkia ei voi siis perehdyttää samoilla toimintatavoilla. Kysymysten, keskustelun ja kuuntelun avulla perehdyttäjä saa tietoa opastettavastaan ja hänen toimintatavoistaan. Siinä hän pystyy samalla miettimään mikä olisi hänelle sopiva opetustapa.

 

Opitun varmistaminen

 

On erittäin tärkeää seurata tulokkaan ensimmäisiä päiviä töissä ja opastaa työn ohessa. Itse tykkäsin tehdä niin, että kun kaksi viikkoa oli kulunut siitä, kun tulokas oli saapunut taloon. Niin halusin hänen itsensä perehdyttävän seuraavan tulokkaan samaan työtehtävään. Viimeistään silloin näin oliko tulokas oikeasti sisäistänyt hänelle opetetut asiat.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close