Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Pelottaa, mutta pystymme



Kirjoittanut: Matias Savo - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Pelon hinta
Henkka Hyppönen
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

”Matias, kolme minuuttia juhlan alkuun”. Kaikki lihakseni jännittyvät ja rentoutuvat vuoronperää, aivan kuin minua palelisi. Palelun tunteesta huolimatta käteni alkavat hiota ja hikipisara valuu otsaltani poskelle, jonka pyyhkäisen kädelläni pois. Hengitys tihentyy ja ihmisten äänet tuntuvat kuin ne karkaisivat etäämmälle ja kohta en enää kuule niitä ollenkaan. Steppaan ympäriinsä ikiliikkujan tavoin ja kaikki harjoittelemani on yhtäkkiä hävinnyt pois mielestäni. Jostain kuuluu vaimealla äänellä: ”Matias, minuutti niin on sinun vuorosi nousta lavalle”. Tässä kohtaa adrenaliinipiikistä on kulunut 2 minuuttia ja adrenaliinin määrä on puolittunut kehossani. Kognitiivinen suorituskyky alkaa vähitellen palautua. Alan rauhoittaa hengitystäni ja vähitellen puheenvuoroni sanat alkavat putoilla takasin päähäni. Nousen tuolilta, kävelen kohti lavaa ja aloitan juonnon toivottamalla kaikki tervetulleeksi juhlaan. Sanat tulevat suusta kuin itsestään ja kaikki menee aivan niin kuin olin harjoitellut. Kaikki se jännitys ja pelko, mitä kolme minuuttia sitten koin, oli poissa.

Pelko on luonnollinen tunne

Onko Pelko sinulle tuttu tunne? Kuinka usein olet perääntynyt tilanteesta pelon takia? Pelko on luonnollinen tunne, jota jokainen meistä tuntee jossain kohtaa elämäänsä. Itseasiassa pelko on vain sana ja tieteessäkään ei olla yksimielisiä siitä, mitä pelko todellisuudessa on.

Evoluutio on luonut meille selviytymisen todennäköisyyksiä parantavan keskushermoston. Kun havaitsemme uhan, meidän keskushermostomme saa tästä viestin ja aloittaa kehossamme tapahtumien sarjan, joilla se valmistautuu joko taistelemaan tai pakenemaan. Kehossamme lisämunuaiset alkavat pumpata adrenaliinia, nonadrenaliinia ja kortisolia verenkiertoon. Adrenaliinipiikki laittaa sydämen lyömään tiheämmin, verenpaine nousee ja samaan aikaan keuhkojemme toimintakapasiteetti kasvaa. Tämä tapahtumien sarja saa aikaan sen, että hienomotoriikkamme heikentyy ja järjellä ajattelusta tulee äärimmäisen vaikeaa. Tämä toimii puolustuskeinona erittäin hyvin, jos joudut esimerkiksi väkivallan kohteeksi kadulla, mutta hieman haittaa toimimista esimerkiksi esiintymisjännityksen/pelon tunteessa.

Pelko voi aiheuttaa synkkien ajatusten ketjun, joka laskee kognitiivista suorituskykyämme. Näissä tilanteissa toimimme yleensä kahdella tavalla.

  1. Hapensäästötila – Tämän tunnemme paremmin jäätymisenä. Pahimmassa tapauksessa voimme jopa mennä tajuttomaksi. Karhun kohdatessa tämä olisi hyvä. Aidommin ei voisi kuollutta esittää.
  2. Ajattelemme liikaa. Todennäköisesti emme kuitenkaan kovin rationaalisesti. Päässämme alkavat pyöriä uhkakuvat, kaikki pahimmat skenaariot ja ylianalysoimme asiat aivan järjettömän pitkälle.

(Rakastan näitä ”offtopicceja” niin pakko sanoa tähän väliin, että ihminen on ainut eläinkunnan laji, joka on huolissaan asioista, joita ei ole tapahtunut.)

On kuitenkin hyvä muistaa, että äkillisissä pelko/jännitystilanteissa hengityksellä pystymme rauhoittamaan kropan. Hengitys on ikään kuin termostaatti, jolla pystymme säätelemään keskushermostoamme ja parhaassa tapauksessa pysäyttämään kokonaan pelon tunteen, jolloin alamme taas ajatella järjellä asioita.

Myös toiset ihmiset pystyvät ajamaan puolustusmekanismin alas rauhoittelemalla, kannustamalla ja sanomalla oikeat sanat.

Vaikutuksemme muihin ihmisiin

”Pelko leviää ja tarttuu” – Aki Riihilahti

Sillä mitä sanomme, on suuri merkitys toisiin ihmisiin. Myös pelon suhteen. Kuinkahan moni armeijaan lähtenyt nuori olisi pystynyt nauttimaan enemmän ensimmäisestä kahdeksasta viikosta, jos kaikki vanhemmat jo armeijan käyneet henkilöt olisivat kannustaneet ja kertoneet hyviä asioita palvelusajasta. Sanat ruokkivat pelkojamme ja asia, joka jännittää jo muutenkin etukäteen ei kaipaa enää yhtään enempää polttoainetta kasvaakseen.

Tässä kohtaa haluan nostaa omaa tiimiäni Promisiaa jalustalle siitä, että kuinka upeasti kannustamme toisiamme yrittämään. Tämä ei ole ollut aina itsestäänselvyys, mutta vähitellen olemme ymmärtäneet tukemisen merkityksen ja kuinka upeita asioita saa aikaiseksi, kun luotto ympärillä oleviin ihmisiin on kunnossa.

Tästä pääsemmekin mukavalla aasinsillalla siihen, että pelon voittaminen joukkueessa, yrityksessä tai vaikka kaveriporukassa vaatii luottamusta. Luottamuksen kasvattamisesta ja sen merkityksestä löytyy lukuisia esseitä esseepankista, joten siihen en pureudu tässä esseessä sen syvemmin. Kuitenkin myös tämän esseen aikana varmasti olemme huomanneet kuinka moneen asiaan luottamuksella tai sen puutteella on vaikutusta.

Case: Crystal Palace Eagles

Miksi nostin Aki Riihilahden sanat alussa esiin johtuu siitä, että heidän joukkueensa Crystal Palace Eagles onnistui nousemaan sarjan toiseksi viimeiseltä sijalta saman kauden aikana 1.divisioonan mestaruuteen. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun Crystal Palace Eagles oli hävinnyt 11 peliä putkeen. Ilta toisensa jälkeen häviämien syö itsetuntoa ja pelistä tulee väkinäistä. Harjoituksissa kiinnitettiin huomiota edellisen pelin virheisiin ja yritettiin harjoitella niitä tilanteita, jotta jatkossa ei tulisi uudestaan samoja virheitä. 11 häviön jälkeen joukkueen päävalmentaja vaihtui. Hän sanoit ensimmäisenä kaiken muuttuvan harjoittelussa ja joukkueen toimintatavoissa ja että jonain päivänä Crystal Palace Eagles tulisi pelaamaan sarjatasoa ylempänä. Muutokset tekemiseen olivat nämä:

  • Ammattimaiset rutiinit. Fyysistä ja henkistä valmennusta lisättiin
  • Kaikki oli suunniteltua ja systemaattista
  • Harjoituksissa keskityttiin omien taitojen ja osaamisen hiomiseen
  • Vanhoihin virheisiin ei käytetty aikaa vaan katse oli aina tulevissa peleissä
  • Valmentaja vietti pelaajien kanssa aikaa ja keskusteli heidän toiveista, tavoitteista ja muista asioista

Crystal Palace Eaglesin loppu onkin historiaa ja loppujen lopuksi he saman kauden aikana nousivat 1.divisioonan voittoon ja lunastivat näin paikan valioliigasta. Ja kaikki siitä syystä, että ajatusmallia muutettiin ja aloitettiin rakentamaan luottamusta itseen ja muihin joukkueessa oleviin.

Yhteisön keinoja pelon voittamiseen

Ajattelin loppuun vielä laittaa tällaisen listan, sillä tämä on hyvä muistutus meille kaikille akatemialaisille.

Yhteisön keinoja pelkojen hallitsemiseen ja voittamiseen:

Täydellinen avoimuus ja läpinäkyvyys tekevät pelkojohtajuudesta mahdotonta

Turvallisen tilan luominen on oikeastaan jokaisen vastuulla. Tunteet tarttuvat ja voimme tietoisesti aiheuttaa niitä toisissa.

Luottamuksen kasvattaminen onnistuu usein parhaiten yhteisiä riskejä ottamalla.

Panokset pois pöydältä -ajattelu auttoi Crystal Palace Eaglesia nousemaan alakulosta 1.divisioonan mestaruuteen. Toimii erityisen hyvin silloin kun kriisitietoisuus alkaa selvästi halvaannuttamaan toimintaa.

Huomio vain siihen, mihin voi vaikuttaa on oppi, joka on ollut nykyisen talouskurimuksen aikana hyvien johtajien työkalupakissa. Jos tulos on tiukassa, siihen tuijottaminen heikentää itsetuntoa ja vahvistaa tulevaisuuden pelkoa.

Ja viimeisenä meikän lemppari!!!!

Enemmän dialogia, vähemmän debaattia kohottaa ryhmä-älyä.

Kommentoi