Menisin kesällä töihin jäätelökioskille, jos minua ei pelottaisi. Näillä sanoilla vastasin Tiimimestari-valmennuksen ensimmäisellä kerralla, kun meiltä kysyttiin, mitä tekisimme, jos meitä ei pelottaisi. Jäätelökioskilla työskentely kuvastaa niitä pelkoja, joita meneillään olevaan alanvaihtooni liittyy. Mitä vanhat tuttuni ajattelevat siitä, että en tekisikään enää vaativaa asiantuntijatyötä ja mitä tapahtuu jos alan liikkua horisontaalisesti tai jopa alaspäin urapolullani sen vuoksi, että olisin onnellisempi. Pelottaa olla se tyyppi, joka testaa näitä yleisiä malleja. Pelottaa, ymmärtävätkö muut valintojani. Minulle suositeltiin Henkka Hyppösen Pelon hinta -kirjaa ja se olikin hyvä ajatusten avaaja minulle tässä vaiheessa Proakatemian uraa.

Pelko kahlitsee ja laittaa ihmisiä toimimaan kaavamaisesti ja rajoittuneesti. Ehkä usein ei tulla ajatelleeksi, että kyseessä on pelon tunne. Sen sijaan puhutaan esimerkiksi riskienhallinnasta ja sen ympärille rakennetaan monimutkaisia rakenteita. Hyppönen kertoo kirjassaan esimerkin Futurice-yrityksestä, jossa vuonna 2008 luottamus päätettiin ottaa yhdeksi johtamisen pääperiaatteeksi. Tämä näkyi muun muassa niin, että firman jokaiselle työntekijälle annettiin firman luottokortti. Ostosten tekoon liittyvä päätöksentekovalta siirrettiin työntekijöille tietyillä periaatteilla. Käytäntö on läpinäkyvä ja kaikki luottokorttiostokset ovat kaikkien työntekijöiden nähtävillä. Futurice siis lopetti pelkäämisen siitä, mitä tapahtuu, kun kaikille työntekijöille annetaan firman luottokortti ja samalla päätöksentekorakennetta saatiin kevennettyä huimasti.

Minulla on kokemusta dokumenttienhallintajärjestelmien rakentamisesta ja käyttöönottamisesta. Dokumenttienhallinta isossa yrityksessä on usein monimutkaista johtuen laista ja säädöksistä sekä organisaation itsensä määrittelemistä käytänteistä. Esimerkiksi oikeuksienhallinta järjestelmissä voidaan tehdä hyvin monimutkaisesti. Kategorioita on loputtomiin kun käyttäjiä voidaan luokitella esimerkiksi niihin, jotka voivat käsitellä, jakaa, hyväksyä tai vain lukea dokumentin. Tietysti usein on perusteet tehdä monimutkainen järjestelmä, mutta väitän, että erityisesti oikeuksienhallintaa ohjaa turhat pelot. Pelätään, mitä voi käydä, jos kaikilla firman työntekijöillä olisi kirjoitusoikeudet kaikkeen firman dokumentaatioon. Tämä on vähän sama asia kuin tuo luottokorttijuttu; kuinka todennäköistä on, että yrityksen työntekijä lähtee hurvittelemaan firman luottokortilla tai menee sotkemaan toisten tekemiä dokumentteja huvikseen? Pelko on kuitenkin sitkeässä ja löyhempää oikeuksienhallintaa ehdotettaessa vastarinta oli erittäin kovaa.

On siis tärkeää tunnistaa pelot itsessä ja vaikkapa organisaatiossa, jossa työskentelee. Ne voi silloin kyseenalaistaa ja tuoda näkyväksi sen, mihin kaikkeen pelot vaikuttavat. Meidänkin kannattaa omassa firmassamme miettiä, että vaikuttavatko pelot toimintaamme. Esimerkiksi arvoihimme kuuluva luottamus on asia, joka ei toteudu, mikäli pelkäämme antaa ja ottaa vastuuta.

Omaa itseä voi kehittää pelkojensa suhteen. Hyppönen esittää kirjassaan, että on tutkittu, että se miten tulkitsee fyysisen pakene-taistele -reaktion vaikuttaa siihen, miten pelottavasta tilanteesta selviytyy. Esimerkiksi esiintymistilanteessa voi auttaa, että päättää tulkita fyysisen jännitystilan innostukseksi sen sijaan, että tulkitsisi sen hermostukseksi. Näin kropan primitiivinen reaktio ei saa valtaa.

Sen lisäksi, että omiin pelkoihin voi vaikutta, voi ajatella myös että pelko on hyödyllistä, koska se aiheuttaa jännitteitä ja ilman jännitettä ei synny muutosta. Pelko laittaa ajattelemaan, mitä voisikaan tapahtua, jos tekisin sitä tai tätä.

On eri asia sanoa että tekisin jotain, jos en pelkäisi tai sanoa, että tekisin jotain, jos uskaltaisin. Uskallus on positiivisesti latautunut sana ja pelko negatiivisesti. Ihmiset eivät paljon puhu peloistaan ja onkin helpompi sanoa, etten uskalla tehdä jotain. Tai on aika helppo sanoa: minä uskallan mennä jäätelökioskille töihin.