Tampere
01 Dec, Tuesday
2° C

Proakatemian esseepankki

Pelko ei kuulu johtamiseen



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Olipa kerran pieni harrastusryhmä, joka kokoontui joka viikko tanssimaan kansantansseja. Pienellä harrastusryhmällä oli kuitenkin ongelma: kaikki tekivät hommaa harrastuspohjalta, eivätkä ryhmäläiset oikein aina tienneet mitä tehdä. Askeleet menivät hieman eri tahtiin rytmin kanssa ja koreografiat unohtuivat. Halu tehdä oli kova, vaikka lopputulos ei ollutkaan aina timantinkovaa jälkeä.

Porukkaa opetti vanhempi täti, joka piti hommaansa erittäin kiittämättömänä. Liian harva ryhmäläisitä harjoitteli tanssikuvioita itsenäisesti kotona, ja kun kokoonnuttiin yhteen, he olivat jo unohtaneet edellisen viikon opit. Täti mutristi huuliaan, nakkeli niskojaan ja totesi, että miksi hän vaivautui edes opettamaan mitään, kun opittua ei vaivauduttu kertamaan.

Seurasi jäätävä hiljaisuus, jonka aikana muutama nyökytteli päätään. Kyllä, oli täysin heidän vikansa, että ryhmä ei päässyt etenemään. Täti oli oikeassa, ja he olivat täysiä surkimuksia. Kukaan ei uskaltanut sanoa mitään. Ryhmäläiset olivat oppineet mukautumaan, jotta täti ei tulisi enää enempää pahemmalle tuulelle. Niin monesti hän on uhannut lähteä kävelemään, ja jättää tanssijat oman onnensa nojaan. Muutama ryhmäläisistä puri huultaan ja yksi lupasi koko porukan puolesta parantaa tapansa, jotta täti suostuisi jatkamaan harjoituksia.

Pelolla johtaminen on perseestä sisältää kirjan verran tarinoita huonoista pomoista. Tarinoita siitä, kuinka passiivis-aggressiivinen ja joissain tapauksissa jopa avoimen aggressiivinen käytös luo työpaikoilla tai muissa tiimeissä pelon ilmapiirin. Huono pomo syyttelee, huutaa ja valehtelee, eikä ole alaisensa tukena. Tiimin jäsenet ovat koko ajan varuillaan ja miettivät, koska tulee tehtyä virhe ja koska pomo taas suuttuu.

Harrastusryhmän johtajatäti oli hyvin mielivaltainen loukkaantumisensa kanssa. Jos hänellä oli hyvä päivä, kaikki olikin ihan hyvin, ja hän jaksoi opettaa innolla ryhmäläisiä. Toisina päivänä kaikki ärsytti. Jos ryhmäläinen vaihtoi yhden sanan toverinsa kanssa, täti vaati hiljaisuutta. Jos toinen ryhmäläinen tarjosi apuaan, otti täti sen loukkauksena hänen arvovaltaansa vastaan. ”Ai ette tarvitse minua vai? No minä voin kyllä lähteä tästä, ei kukaan minua pakota täällä olemaan.”

Osa mukaan liittyvistä tanssijoista tuli kerran kokeilemaan lajia, eikä koskaan palannut takaisin. Osa sattui käymään ensimmäisen kerran pomon hyvänä päivänä ja ihastui uuteen harrastukseensa. Järkytys oli sitä suurempi, kun seuraavana huonoa päivänä täti nöyryytti koreografiansa unohtanutta henkilökohtaisilla harjoituksilla.

Tanssiharrastuksen täti oli hyvä esimerkki pomosta, jolta puuttuu tunneälyä. Hän ei osannut lainkaan lukea tiimiläistensä ajatuksia, toiveita ja tunteita, vaan teki juuri niin kuin häneltä itsestä tuntui sillä hetkellä hyvältä. Tunneälytön pomo vaalii aina ensin omaa pahaa mieltään, eikä mieti, mitä muut ajattelevat. Jokainen virhe harmittaa, joten siitä kommentoidaan negatiivisesti. Pomo ei tajua, että tiimiläistä inhottaa ja harmittaa virheen tekeminen yhtä lailla kuin pomoakin.

Tiimiläinen haluaisi pomoltaan hyväksyntää ja tukea oppimiseensa. Negatiiviset kommentit saavat aikaan motivaation puuttumisen kierteen. Tiimiläisillä on sellainen olo, että tekivät he kuinka hyvin tahansa, he eivät kuitenkaan saa kiitosta. Siksi kotona harjoitteleminen on pelkkää ajan hukkaa. Harjoituksissa mentäisiin kuitenkin läpi samat asiat uudelleen, joten miksi tuhlata omaa vapaa-aikaansa tiimin eteen.

Ryhmäläisillä on sellainen olo, että heidän kenenkään panoksella ei ollut väliä. Harjoituksissa ei edetty uusiin tai vaikeampiin asioihin, sillä pomo ei ajatellut, että tanssijat olisivat valmiita ottamaan näitä haasteita vastaan. Tämän negatiivisen palautteen aiheuttama negatiivinen kierre sai ryhmän etenemisen hidastettua minimiin. Taitavat tanssijat, jotka harjoittelivat kotiläksynsä eivät koskaan saaneet minkäänlaista palautetta omasta hyvinteostaan, vaan joutuivat kuuntelemana pomon saarnaa ja vanhojen oppien kertausta. Yksitellen taitavimmat ja motivoituneimmat tanssijat valuivat muualle harrastamaan, tai menettivät innostuksensa terän.

Tarinani voisi olla elävä esimerkki mistä tahansa tiimitilanteesta. Kuten kirja kertoi, pelolla johtaminen on harvinaisen yleistä yrityksissä, organisaatioissa ja harrastuksissa. Negatiivinen ja pelottava pomo on kuin musta aukko, joka imee tiimiläistensä energian ja motivaation. Luovuus katoaa, ilo painuu horisontin taa ja jatkuva varautuneisuus täyttää ilman.

Joidenkin pomojen itsetuntemus ja oma elämä on niin sekaisin, että he eivät ole koskaan pysähtyneet miettimään, miltä heidän toimintansa tuntuu alaisten näkökulmasta. Pomo on tottunut räyhäämään ja olemaan tunteidensa riepoteltavina, eikä hänellä ole keinoja hallita päähänsä pälkähtäviä mielitekoja.

Mitä tanssiryhmä ja heidän pelottava tätinsä sitten voisivat tehdä, jotta tilanne korjaantuisi? Jos ryhmän ilmapiiri saataisiin muutettua, ei muutaman positiivisen ryhmäläisen tarvitsisi vetää porukkaa perässään. Esitykset menisivät paremmin, kun ryhmäläiset voisivat pitää hauskaa sen sijaan, että jännittäisivät pomon paheksuvaa kommenttia jälkikäteen. Ryhmä voisi edetä nopeammin, kun kaikilla olisi suurempi motivaatio harjoitella. Vaikeampien ja hienompien koreografioiden oppiminen lähentäisi ryhmää ja saisi aikaan entistä kovempi tuloksia.

Aivan ensiksi ryhmässä tarvittaisiin aikalisä. Keskustelu, jossa negatiiviset kommentit ja negatiivinen ilmapiiri otettaisiin esille. Ryhmähengelle olisi tärkeää, että kaikkien äänet tulisivat kuulluiksi, ja ryhmäläiset tietäisivät, että entiset tavat olivat nyt jääneet taakse.

Positiivinen kannustaminen otettaisiin päiväohjelmaan.  Ryhmäläiset alkaisivat arvostaa vapaaehtoista harrastusryhmänsä vetäjää ja auttaisivat tätä työtaakassaan niin paljon kuin mahdollista. He alkaisivat arvostaa ryhmälle uhrattua aikaa ja sen tavoitteita niin, että tulisivat ajoissa ja harjoittelisivat omat osuutensa kotona. Täti muuttuisi pelottavasta pomoksi säntilliseksi ryhmänjohtajaksi, joka antaisi ensin hyvän palautteen ja kertoisi sitten kehityskohteen. Hän jättäisi uhkaukset ja pelottelun pois roolistaan. Jos hän haluaisi lomaa ryhmän vetämisestä, joku muu tuuraisi häntä hetken, tai ryhmä pitäisi tauon.

Kommunikaatio ja puhuminen ovat pelottavien pomojen karkotussuihke. Kun tiimissä vallitsee avoin ja rehellinen ilmapiiri, ei kukaan jää yksin pahan mielensä kanssa. Tiimit ovat olemassa jotain yhteistä tavoitetta varten, ja kun siitä ollaan avoimia, tietävät kaikki mihin ollaan matkalla.

Me olemme liian usein tottuneet siihen, että paha mieli haudataan, eikä kenellekään sanota suoraan mistään. Puhumatta asiat eivät kuitenkaan voi edetä, sillä kukaan meistä ei ole ajatustenlukija. Ensimmäinen askel muutokseen on halu muuttua, ja sitä seuraa halu puhua.

Tanssiryhmä ja täti pitivät keskustelun, jossa ryhmäläiset antoivat palautetta tädille. Kaikki sopivat yhteisistä pelisäännöistä, ja lähtivät eteenpäin rakentamaan vielä parempaa ryhmää seuraavia kilpailuja kohti.

Pelolla johtaminen on perseestä ei aina antanut ratkaisua esittelemiinsä ongelmiin. Mitä työntekijä todella saattoi tehdä, jos pomo kohteli häntä kohtuuttomasti, toimi täysin mielivaltaisesti, eikä välittänyt kenenkään muun eduista kuin itsestään? Työntekijä ei voi potkia suuren organisaation pomoja pois, eikä vakiintuneiden tapojen muuttaminen käy käden käänteessä. Kun pelissä on koko organisaation toimivuus ja yrityksen tuottavuus, ei sosiaalisesti heikointa lenkkiä voi noin vain potkaista pois.

Suurin ongelma pelottavissa pomoissa on juuri se, että he ovat pomoja. Heidän yläpuolellaan ei ole ketään vahtimassa toimintaa. He eivät vastaa tekemisistään kenellekään. Pahimmillaan he näyttäytyvät hyvinä tyyppeinä osalle tiimiä ja kauhukuvina toisille. Tällaisessa tilanteessa on hyvin vaikeaa tietää, miten asiaa lähtisi korjaamaan.

Jos olet itse pelottava pomo, tilanne on paljon helpompi. Asian tiedostaminen ja peiliin katsominen on hyvä ensimmäinen askel. Olenko minä mielivaltainen? Uhkailenko minä? Levitänkö negatiivista ilmapiiriä alaisiini? Olenko todella tunneälykäs, ja mietinkö asioita myös tiimiläisteni näkökulmasta?

Pelko on perseestä ja tuhoaa tehokkaan ja rakentavan ilmapiirin. Paremmaksi pomoksi opettelu on elämänmittainen prosessi, mutta pelon ja uhkailun pois vaihtaminen on aina hyvä alku kohti parempaa tiimi-ilmapiiriä.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close