Tampere
27 Jan, Thursday
-0° C

Proakatemian esseepankki

Peli ilman maaleja



Kirjoittanut: Johannes Mäkinen - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Erkka
Erkka Westerlund
Manu Tuppurainen
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Kirjoittaessani tätä esseetä, huomasin meneväni useamman tunnetilan läpi. Tunsin ärtymystä, pelkoa, onnellisuutta, helpotusta ja pettymystä, joskus ehkä jopa kaikkia näitä samaan aikaan. Minusta tuntuu, että Proakatemian ympärillä pyörii aikamoinen ”haippi” ja maine. Minulla on ollut ennen tähän puljuun astumista jo aika kovat olettamukset siitä, mitä tulevan pitää. Koulumme ja eritoten tiimimme on hyvin ainutlaatuinen ja uniikki lumihiutale, joka on aiheuttanut minulle ajoittain melko paljonkin päänvaivaa kaikkine mutkineen. Minä olen kuitenkin myös osa tuota tiimiä ja Proakatemiaa. Olen kantanut oman korteni kekoon ja muodostanut itselleni sellaisen opintotaipaleen kuin mitä se tällä hetkellä on. Minua on ärsyttänyt se, että toiminta, härvääminen, on tuntunut ajoittain turhalta, yhdentekevältä ja päämäärättömältä. Hommasta on puuttunut suunta ja intohimo. Näiden ajatusten pohjalta aloin repiä tekstiä paperille. Osa tekstistä on kirjoitettu tarkoituksella hieman kärjistetysti, koska koen viestini ja asiayhteyden menevän näin helpommin maaliin. Antoisia lukuhetkiä.

 

Mitä, Miksi, Miten?

 

”Miksi me opiskelemme Proakatemialla?”  Se on kysymys, joka kuluvan syksyn aikana pyörinyt usein mielessäni. Koko opintotaipaleeni on ollut vaihtelevaa vuoristorataa, joka on sisältänyt ylä- ja alamäkiä. Koulumme ei ole missään muodossaan helpoimmasta päästä. Täällä haastetaan opiskelijaa useilla osa-alueilla. Sosiaalinen paine, epäonnistumisen pelko ja kunnianhimo ohjaavat toimintaamme väistämättä aina johonkin suuntaan. Koulumme ei itsessään vaadi meiltä valtavia urotekoja, mutta me itse muokkaamme kunnianhimopärinöissämme reittiä niin, että yhä useampi opiskelija ajaa itsensä aivan loppuun. Vaikka tekisin kuinka paljon asioita, minulla on kuitenkin aina tunne siitä, että laiminlyön jotain osa-aluetta ja en tee niin paljon kuin muut minulta odottavat. Käytän paljon aikaa auttaakseni muita ja samalla haaveilen siitä, että voisin toteuttaa omia

unelmiani ja tavoitteitani haluamallani tavalla. Löydän itseni ristiriitaisesta tilanteesta, jossa tasapainottelen tiimin edun ja omien tavoitteideni välillä.

 

Mikä on missäkin tilanteessa oikea ratkaisu ja kuka sen oikein määrää, miten minun tulee toimia? Tämä kaikki saattaa ensilukemalla kuulostaa katkeralta tilitykseltä, mutta ennemmin kyse on aidosta pohdinnasta toimintatapojani kohtaan. Onko opiskelutaipaleeni onnistunut, jos en missään kohtaa toteuta omaa visiotani?  Onko itsekästä ajatella niin, että haluan laittaa omat tavoitteeni muiden edelle? Tiimin kanssa työskennellessä tuntuu todella vaikealta toimia itsekkäästi ajatellen omaa etuaan. Auttamalla ja tukemalla muiden toimintaa olen totta kai myös itse oppinut todella paljon. Näen todella suurta arvoa juuri siinä, että olen saanut olla mukana Wauren loistavissa projekteissa ja ideoissa. Kyse ei ole missään tapauksessa siitä, että en näkisi niissä tarvittavaa arvoa. Ei kukaan estä tai kiellä minua toimimasta haluamallani tavalla, enkä minä myöskään itse osaa vaatia enempää. Tuntuu lähinnä siltä, että ajatusmaailmani on aiheen tiimoilta jumissa.

 

Merkitys

 

Olen oppinut ja kasvanut huomattavasti, mutta välillä jatkuva suorittaminen kuluttaa minua paljon. Minusta tuntuu, että en pysty enää antamaan itsestäni maksimaalista kapasiteettiani ulos, koska olen erinäisistä syistä melko uupunut ja rasittunut.  Näissä tilanteissa kysyn itseltäni kysymyksen: ”Miksi minä opiskelen Proakatemialla?” Nyt päästään siihen osuuteen, mikä varmaan on osaa tämän tekstin lukijoista jo mietityttänyt. Miksi minusta tuntuu siltä, että olen auttamassa muita, vaikka todellisuudessa edistän Wauren toimintaa? Olen osa yritystä, ja kun autan yritystäni pääsemään eteenpäin, minusta tuntuu, että autan vain muita pääsemään heidän tavoitteisiinsa. Näitä asioista pohtiessa pakan ydin alkaa pikkuhiljaa avautumaan. On erittäin olennaista, että tuo tuntemani ”muiden auttaminen” muuttuisi muotoon ” meidän toimintamme edistäminen”. Ei siis vaalittaisi päämme sisällä ajatusta ”muut” vaan ”me”. Kyse on ehkä isommasta näkemyksellisestä haasteesta. Pohdintaan astuu mukaan sisäinen motivaatio ja merkityksen tunne. Olen sisimmältäni jollain kierolla tavalla ollut niin sokea, että en ole vain huomannut todellisia kipupisteitä.

 

 

Mitä peliä pelataan?

 

Kuvittele jos juoksukisoissa ei olisi maaliviivaa tai jääkiekoissa häkkiä, minne laukoa. Mieti, millaista härväämistä se touhu olisi. Urheilijat pörräisivät menemään muutaman vuoden ja sitten niille annettaisiin siitä käteen hieno todistus ja taputettaisiin olalle. Ymmärrätkö yskän?

 

Yksi ilta se minulle sitten valkesi. Ymmärsin hetkessä, miksi kenkä puristaa ja meininki ahdistaa. Toiminnalta puuttuu merkitys. Oikeasti, voitte kuvitella ilmeeni, kun tajusin hetkessä mistä oikeasti koko hommassa on kysymys. Tiimillämme ei ole selkeitä seurattavia tavoitteita tai yhdessä sanoitettua päämäärää. Ainut asia, mikä siis ohjaa toimintaamme, on yksilöiden varassa oleva vastuuntunto. Asioita tehdään, koska jonkun ne pitää tehdä. Miksi kukaan tekee tiimissämme yhtään mitään, jos toimintamme ei ole millään tavalla tavoitteellista? Kyllä minäkin autan, jeesaan ja sparraan, mutta mitä minä saan siitä? Miten tiedämme menevämme eteenpäin, jos maalia tai tavoitetta ei ole asetettu?

 

Yksilöt voivat toki rakentaa itselleen tavoitteita ja päämääriä. Se ei kuitenkaan yksittäin riitä, sillä esiin astuu helposti pieni ongelma. Siellä maalittomassa kiekkokaukalossa oleva pelaaja voi ihan hyvin päättää, että hänen tavoitteensa on nyt laukoa kiekko 50 kertaa laidan yli, mutta miten se hyödyttää hänen joukkueensa toimintaa? Lopputulos on se, että kaikki pelaavat ihan omaa peliään, ja kyse ei enää olekaan joukkuelajista. Koko touhu näyttää ulkopuolelle ihan päättömältä sähläämiseltä ja sitoutuminen yksittäisiin hommiin on todella vaikeaa. Jokaisella pelaajalla on omat tavoitteet ja eihän ne yhteiset nakit tai tehtävät muuta kuin estävät niiden saavuttamista. Aina löytyy ne yksilöt, jotka kuitenkin löytävät joukkueen yhteisistä jutuista itselleen merkityksen, he ottavat kaiken omille hartailleen, uupuvat puhki ja palavat loppuun, kun tuntuu ihan siltä, että kukaan muu ei laita tikkuakaan ristiin näiden asioiden suhteen. Lisäksi kokemusteni mukaan ihmiset ovat aika huonoja asettamaan mitattavia, selkeitä tavoitteita itselleen. Siihen tarvitaan joka tapauksessa usein apua. Myös tavoitteiden asettaminen on taito, jota voi oppia.

 

Kun joukkueella on pelissä tavoite/maali, selkeät roolit, strategia ja valmentaja, joka katsoo, että homma pelittää, niin asiat menevätkin paljon helpommin eteenpäin. Yhtäkkiä pelissä onkin joku logiikka ja pelaajat jopa nauttivat pelin pelaamisesta. Jokainen pelaaja on lopputuloksen kannalta tärkeä ja tarpeellinen, joukkue kannustaa toinen toisiaan ja vaativat toisiltaan enemmän, jotta he kaikki pääsisivät yhdessä tavoitteeseen. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan? Samat lainalaisuudet pätevät missä tahansa tiimitoiminnassa.

 

Motivaatio

 

”Motivaation työstäminen päätyy tavoitteiden asettamiseen ja kehityssuunnitelman tekoon yhdessä pelaajan kanssa. Keskustelut urheilijan kanssa alkavat usein kysymyksillä, tiedätkö, mitä tavoittelet elämässäsi tai miksi urheilet, mitä haluat urheilulta? Ajatuksena on herättää urheilija ensin ajattelemaan ja sitten puhumaan omasta motivaatiostaan. Tämä on ensimmäinen ja hyvin keskeinen osa itsetuntemusta.” – Erkka Westerlund

 

Jos ihminen ei edes itse tiedä mitä hän haluaa, on melko vaikeaa koittaa muodostaa hänen toiminnalleen merkitystä. Tuntuu, että monet eivät ole edes pysähtyneet miettimään koko asiaa, vaan elämä vie vaan mennessään. Jos et tiedä, mitä haluat elämältä ja mihin suuntaan haluat kulkea, on vaikea löytää ”oikeaa tietä”. Se vaikeuttaa arkea, ajankäyttöä, työskentelyä ja päätöksentekoa. Minulla on myös ihan omalta kohdaltani paikoitellen tämän aiheen kanssa haasteita. Omat tavoitteeni ovat vaikeasti mitattavissa, jolloin niiden merkitys hämärtyy paikoitellen. Kehitettävää siis löytyy myös omalta tontilta.

 

Kiteytettynä

 

Toiminnalla täytyy olla mitattava tavoite. Ilman tavoitetta, toiminnalla ei ole merkitystä. Ilman merkitystä ihmisillä ei ole motivaatiota ja ilman motivaatiota, me emme kanna vastuuta.

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close