Tampere
24 Jan, Sunday
0° C

Proakatemian esseepankki

Pelaaminen on haitallista



Kirjoittanut: Rasmus Piiroinen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Pelaaminen on haitallista. Vanhempia huolettaa lastensa pelaaminen. Google ehdottaa hakusanalle ”pelaamisen” jatkoksi ”haitat”, ”esto” ja ”hallinta”. Selkeästi moni siis hakee ratkaisuja siihen kuinka rajoittaa lapsen tai itsensä pelaamista. Silti e-urheilu on kovasti puhuttu aihe ja kasvava ala maailmalla. Voiko huoli kasvaa sitä mukaa kun pelaaminen normalisoituu ja ammattipelaajat ovat lasten idoleitta?

 

Mä pelaan paljon. Se on mulle sitä ajanvietettä, millä mä saan ajatukset pois kaikesta muusta, mä voin sillon vaan keskittyä sen suorittamiseen. Mä oon pelannut tosi pienestä asti erilaisia pelejä ja oon nähny ne aina hyvänä ajanvietteenä. Mutta koitetaanpa nyt olla rehellisiä ja katsoa omaa pelikäyttäytymistä kriittisesti. Mulla oli pienenä tiukat peliajat, tiukimmillaan se oli 30 minuuttia päivässä. Kaikki ketkä ovat pelanneet edes vähän intohimoisesti ymmärtävät, että puolessa tunnissa ei saa peleissä mitään aikaiseksi. Online pelissä yksi erä saattaa kestää 45min.

 

Joskus ala-asteella Runescape oli se peli mitä pelattiin. Koulussa vertailtiin kellä oli paras hahmo ja kuka oli saanut minkäkin tehtävän suoritettua. Itsehän en päässyt 30 minuutissa eteenpäin pelissä ollenkaan. Ovelana ihmisenä päätinkin ns. höynäyttää porukoita ja pelata koulun jälkeen kun kukaan ei ollut kotona. Kun kuuli auton äänen tulevan pihaan läppäri lyötiin semi vauhilla pakettiin ja heitettiin läppärien säilytys paikkaan, mikä oli toisella puolella taloa. Päivällä klo. 17.00 pelasin puolituntia hieman ärsyyntyneenä koska välillä puolet ajasta meni internetin kanssa vääntämiseen ja tietokoneen avaamiseen. Sitten mentiin sen jälkeen ulos leikkimään runescapea. Höynäytys ei kuitenkaan jäänyt pelkkään koulun jälkeen pelaamiseen, vaan odotin kymmenen uutisten jälkeen, että porukat nukahtavat.

 

Reitti tietokoneen luokse yö-aikaan oli vaikea. Ensin piti odottaa, että vanhemmat olisivat nukahtaneet. Saatoin testata tämän hiipimällä ensin keittiöön hakemaan vettä. Huoneeni jälkeen aukesi käytävä, mistä tiesin tismalleen mihin kohtaan lattiaa pitää astua, ettei siitä kuulu pientä paukahdusta. Jos joku tulee tsekkaamaan, että haenko tietokonetta, olinkin juomassa vettä. Jos kukaan ei tullut kun olin keitiössä, hiivin olohuoneen läpi takkahuoneeseen noutamaan rakkaan ystäväni yölliseen sessioon.

 

Aluksi yöllinen pelaaminen oli kokeilua.  Ensimmäisellä kerralla taisin jäädä kiinni, koska tietokoneeni äänet olivat täysillä ja avatessa siitä kuului tuttu ääni, joka kertoi vanhemmilleni suoraan lapsen yrittävän luistaa rajotteista. Seuraavalla kerralla opin tästä: laitoin tyynyn tietokoneen kaijutimen eteen ja painoin kovasti, että ääni vaimenisi. Tää toimi useasti, mutta onnistumis prosentti ei ollut 100. Ymmärsinkin piakkoin, että päivällä, jos laitan koneen sammuttaessa äänet pois, ei ääniä kuulunut avatessakaan.

 

Mutta kuitenkin näppäimistön ääni ja hiiren klikkaukset saattoivat välillä hälyttää vanhemmat paikalle. Kekseliäänä riiviönä opinkin nopeasti kuuntelemaan hälyttäviä ääniä joidenka avulla voisinkin vastata tähän vanhemmista syntyvään uhkaan. Pelatessani kuuntelin tarkasti vanhempieni makuuhuoneesta kuuluvia ääniä. Pieni untuvapeitosta syntyvä kohina ja rapina, minkä jälkeen kuului tumahdus kun, joku laski jalat maahan. Nämä äänet saivat sykkeeni nousemaan. Aikaa oli muutama sekunti. Kone kasaan ja tyynyn alle, esitä nukkuvaa. Joinain kertoina tää meni läpi, mutta olin aliarvoinut vanhempani. Epäileminen jatkui.

 

Seuraava edistysaskel oli se, kun aloin pohtimaan, kuinka saisin läppärin hiirestä klikkausäänen pois. Tietokoneen asetukset tulivat tän myötä tutuiksi. Nimittäin applen touchpadiin sai kosketustoiminnon päälle. Nyt riitti vain sipaisu, olin hiljainen kuin ninja pelatessani.

 

Noh, lopulta nukahdin yhtenä yönä tietokoneelle, käänsin kylkeä ja Applen läppäri lensi lattialle, aiheuttaen suuren kolahduksen ja makeen lonton koneen alumiini runkoon. Game over. Tosin taisin tätä kautta saada väljemmät peliajat, etten pelaisi yöllä vaan päivällä. Ehkä voitto?

 

Taisin enemmän hävitä sillä, etten nukknut öisin. Aamut oli aina super vaikeita mulle ja ne on varmaan vieläkin osaks sen takia. Jokainen tiettää kuinka tärkeetä se nukkuminen onkaan pienenä ja sitä mun on tullut kovasti laiminlyötyä aina. Kuitenkin kaverit olivat aina onlinessa. Siellä me seikkailtiin. Kunnes muutettiin ja pääsin oikeisiin seikkailuihin muuton yhteydessä löytyneiden kaverien kautta. Silti iltaisin eeppisten moporeissujen jälkeen tavattiin World of Warcraftin ihmeellisessä maailmassa ja juteltiin Skypen välityksellä.

 

Yksi asia mikä mun vanhempia myös huoletti oli mun käyttäytyminen. Älä käsitä väärin, mä olin yleensä se kultapoika joka käyttäyty hyvin, mutta pelatessa Battlefieldiä tai muuta sotapeliä, musta lähti varmasti erittäin huolestuttavia ääniä. Eihän ne mua huoletttanut, mähän tiesin mitä näytöllä tapahtuu ja mitä mä tunnen. Mutta vanhemmat kuulivat vain ne hetket kun epäonnistuin pahasti pelissä. ”VOI VITTU”, oli varmaan klassisin huudahdus CSGO:n maailmassa kun tiukka matsi päätyikin tappioon. Saatoin ohjeistaa kaveriani huutamalla ”SE ON VASEMALLA, KÄY TAPPAA SE!”. ”EEIIJJJ MÄ KUOLIN”. Okei morjesta, ilman kontekstia mäkin huolestuisin.

 

Mutta fiilis meillä kavereiden kanssa oli se, mikä on kun oot pelaamassa säbä ottelua. Me ei lähdetty höntsyileen vaan me oikeesti tavoteltiin voittoa. Se ei ollut ihan sama, jos sun takia tiimi hävis. Pettymyksiä oli vaikee käsitellä, häviö oli epäonnistuminen. Mutta voitot olivat tätäkin palkitsevampia. Siks me tehtiin sitä. Veikkaan, ettei vanhempani kertaakaan ole nähneet aitä riemua mikä Rasmukselle tuli kun voitto CS:ssä osui kohdalle. Tai sitä kun huomaat olevasi battlefieldissä oikeesti kärjessä. Useasti pettymys ja häviö palkittiinkin sillä että ”nyt loppu pelaaminen”. Jalkapallossa kun tulee turpaan niin kannustetaan jatkamaan vaikka muutama ärräpää tulisikin.

 

Eli mitä haitaa pelaamisesta mulle on ollut? Lähinnä yöuniin liittyviä, monesti tuli valvottua yöt ja nukuttua päivät. Hauskaa kuitenkin, että pärjäsin silti koulussa hyvin. Jossain vaiheessa pelaaminen myös vei multa tosi paljon aikaa päivästä, varsinkin ennen kun löysin mun teinivuosien kaveriporukan. Sillon tuntui, ettei oikeestaan vapaa-ajalla nähnyt kavereita, vaan ne oli jossain kauempana konsolin ääressä. Siellä oli mun sosiaaliset verkostot. Ylä-asteella se näkyi epävarmuutena. Kuitenkaan ikinä en oo ollut väkivaltainen tai aggressiivinen, vaikka ammuntapelit onkin ollut mun kategoria.

 

Luin tossa artikkelia Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuilta, mikä käsitteli juurikin näitä digipelaamisen haittoja.  Hyvä pointti onkin heiltä, että digipelaamisessa on hyvin pitkäliti samoja fyysisiä haittoja kuin toimistotyössä. Näitähän saa samoilla tavoilla ehkäistyä ja hyvänä vinkkinä juurikin tauko liikunta. Varmaan, jos muakin oltaisiin osattu ohjeistaa pitämään erien välissä pienen tauon, eivät epäonnistumiset olisi johtaneet hermon menettämiseen. MLL kertookin, että pelaajille kannattaa kertoa pitkäjaksosen pelaamisen heikentävän suorituskykyä. Tän on oppinut itsekkin iän myötä, nykyään jos huomaa ettei onnistu, on sillon parempi hetki ”jäähtyä”.

 

MLL kehottaa myös vanhempia perehtymään peleihin, mitä lapset pelaavat. Varsinkin nuoremmille tietyt pelit voivat aiheuttaa painajaisia ja ahdistusta, samalla tavalla kun he katsoisivat elokuvaa mikä ei ole tarkoitettu heidän ikäisilleen. Vanhempien kannattaa myös oikeesti perehtyä siihen peliin. On paljon helpompi ymmärtää lapsen tuntemuksia, kun itse ymmärtää mitä pelissä tapahtuu. Lapsen ja vanhemmat väliset pelihetket voivat myös olla erittäin antoisia.

 

”Joidenkin pelaajien käytös voi aiheuttaa toisille päänvaivaa. Kuten verkossa laajemminkin, myös peleissä keskustelukulttuuri on monesti hyökkäävää ja välillä hyvinkin asiatonta. Peleissä esiintyy myös tarkoituksellista kiusaamista ja häiriköintiä, joka voi helposti pilata pelikokemuksen”, kirjoittaa Mikko Meriläinen artikkeliinsa. Ja hän on aivan oikeassa. Monessa pelissä kulttuuri ja ilmapiiri on erittäin toksista. Moni yrittää tuhota vastustajansa henkisesti, jotta voittaisi pelin. Omaa epäonnistumista on helppo heijastaa tiimiin ja vallan tunnetta saadaan mollaamalla tappiolla olevaa tiimiä.

 

Peluuri.fi:n artikkelissa listataan mun mielestä selkeesti pelaamisen haittoja. Fyysisien vaivojen listalta löytyy mm. päänsärkyä, niska- ja hartiakipua, väsymystä ja mahdollista riippuvuuskäyttäytymistä. Peleihin on todentotta helppo jäädä koukkuun. Toisista peleistä saat jatkuvia onnistumisia ja hyvän olon tunteita. Pääset ratkomaan ongelmia ja pelastamaan apua tarvitsevia hahmoja. Tähän hyvänolontunteeseen on helppo jäädä koukkuun, jos ei kykene täysin säätelemään itseään. Varsinkin nuoremilla se voi johtaa öisiin tietokoneen-haku-reissuihin. Taru Tikkanen kertoo Ylen artikkelissa, että lapsen pelaamisesta tulisikin huolestua, jos se johtaa haitallisiin lopputuloksiin, kuten koulusta myöhästelyyn.

 

Peluuri.fi lisää myös, että pelien haitallisen sisällön aiheuttamie negatiivisia vaikutuksia voi olla aggressiivisen käyttäytymisen lisääntyminen, pelot ja huonojen käyttäytymis- ja ongelmanratkaisumallien omaksuminen. Siksi tärkeää ymmärtää mitä pelejä antaa lapsen pelattavaksi.

 

Musta itsestä tuntuu, ettei muhun vaikuttanut ns. kiellettyjen pelien pelaaminen. Pikemminkin mun ongelmanratkaisutaidot tuntuivat kehittyvän, mitä haastavampia pelejä pelasin. Tuntui hölmöltä, miksen saanut lupaa pelata k16 pelejä, vaikka olin 13. Ja jos totta puhutaan, tuntuu se edelleenkin hölmöltä, että se silloin kiellettiin.

 

Pan European Game Information (PEGI) vastaakin pelien ikälukittelusta ja erilaisista merkinnöistä. PEGIN sivuilla sanotaankin hyvin, ettei pelien ikärajat kerro pelin haastavuudesta vaan juurikin sisällöstä. Ne on apuna vanhemmille. Silti tuntui oudolta, että 13 vuotiaana olin tarpeeksi kypsä katsomaan k15 elokuvia, mutten pelamaan k16 pelejä. Eipä kyllä rajoitukset tässäkään taineet pidellä minua ikuisuuksiin.

 

Loppu yhteenvetona voisinkin heittää, että peleissä on paljon asioita mitä pitää ottaa huomioon. Varsinkin lapsien osalta on hyvä tiedostaa, millaisia pelejä heille tarjoaa. Mutta tärkeää on myös yrittää ymmärttää lasta ja auttaa häntä käsittelemään peleistä aiheutuneita tuntemuksia. Musta pyörähti melko tasapainonen aikuinen, vaikka taistelinkin sääntöjä vastaan. Veikkaan myös, että tietokoneen käsittely on sujumapaa nykyään, sillä käytän edelleenkin tiettyjä toimintoja tieokoneessa, joita opettelin käyttämään vain välttyäkseni pelaamisesta kiinni jäämiseltä. Oli se sittten Applen touchbarin eri toiminnot tai eri työpöytien hyödyntäminen työnteossa. Oikein hoidettuna pelaaminen on äärettömän iso voimavara nuorille, minkä avulla haasteita kyetään ottamaan vastaan ja keskitytään ongelmien ratkaisemiseen, eikä niistä murehtimiseen. Eikä tämä le vain nuorille, vaan kaikille. Uskon vahvasti kykeneväni luomaan pelien avulla hyvää kaikille, kunhan saan selätettyä pelien luomat haasteet.

 

 

Lähteet:

https://pegi.info/fi/node/19

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/04/02/onko-pelaaminen-kuin-heroiinia-kuusi-kymmenesta-rajoittaa-lapsen-peliaikaa

https://peluuri.fi/fi/laheiset/yleista-tietoa-laheiselle/digitaalinen-pelaaminen-ja-digipelihaitat

https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/lapset-ja-media/digitaalinen-pelaaminen/pelihaitat-ja-niiden-ehkaisy/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close