Tampere
28 Mar, Thursday
7° C

Proakatemian esseepankki

Pari sanaa syksystä



Kirjoittanut: Jesse Järvensivu - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 1 minuutti.

Kun palaa ajatuksissaan syksyyn ja siihen tilanteeseen missä silloin oltiin tiimin kanssa, niin voi huomata, että olemme tulleet todella pitkän matkan tähän hetkeen. Koen monellakin tapaa, että aloitimme syksyn täysin puhtaalta pöydältä. Etätyöskentelyn tuoma etäisyys ja se tosiasia, että tunsimme tästä syystä toisemme vain pinnallisin puolin, on ollut vahvassa asemassa tässä. Vasta alkusyksystä pääsimme oikeasti työskentelemään yhdessä ja läsnä. Kevään aikana alkaneet paineet alkoivat purkautua jo kesällä, ja niiden kanssa syksy pitkälti menikin painiessa. Syksylle valittiinkin tietoisesti huomattavasti kevyempi linja ja lähdimme panostamaan siihen, että rakennamme tiimin tulevaisuutta tukevalle pohjalle sen sijaan, että olisimme rynnineet pää kolmantena jalkana kovaa kyytiä eteenpäin.  Tiimi tarvitsi lepoa. Tietysti näin jälkikäteen on hyvä ajatella, että olisiko tahtia tarvinnut kiristää jo aikaisemmin.

 

Tiimin yhteisen arjen, tavoitteiden ja unelmien eteen tarvitaan jotain muutakin kuin lepoa. Voisin väittää, että vallitseva tilanne on edesauttanut monen muunkin koneen sakkaamista, mutta loputtomiin tilannetta ei voi syyttää tästä kaikesta. Asioiden täytyy muuttua. Loppusyksystä on alkanut vahvistua visio siitä, minne tiiminä halutaan mennä. Paineeton tekeminen on auttanut tiimin jäseniä kohdistamaan mielenkiintonsa takaisin tiimiin. Liiallinen toiminnan vapaus on ajoittain kääntynyt itseään vastaan. Paineen puuttuessa turhautuminen, tietämättömyys tulevasta ja oman paikan hakeminen tiimistä on ajoittain ollut teemoja, jotka ovat nostaneet päätään.  Loppuvuodesta käytyjen tiimipalaverien tiimoilta olemme saaneet suuntaa vuodelle 2022. Mitään nopeita oikoteitä onneen tässä asiassa ei ole. Vaatii paljon työtä jokaiselta tiimin jäseneltä, että päästään porukalla eteenpäin.

 

Meillä on koossa mahtava porukka. En näe meillä muita esteitä, kun meidät itse. Seisomme itse oman polkumme tukkeena. Kaiken potentiaalin valjastamiseksi tarvitsee meidän keskittyä aidosti olemaan läsnä, kuuntelemaan toisiamme ja antamaan täydellisen panoksen tiimille. Täydellisellä panoksella en tarkoita, että jokaisen täytyisi elää ja hengittää tiimiä 24/7. Aikaan ja paikkaan sitoen kuitenkin niin, että kun jotain tehdään, tehdään se satakymmen prosenttisesti. Halu siihen meiltä kaikilta kuitenkin löytyy. Urheilun yhtä tunnetuinta brändiä lainatakseni: Just do it.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close