Tampere
24 Nov, Tuesday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Parhaat palat urheilusta bisnekseen.



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

Perjantai 16.3.2018 kamppeet niskaan, auto parkkiin, kaulanauha kaulaan ja Sport & Business seminaari voi alkaa.  Puhujakattaus on minulle suhteellisen tuntematon Sasu Hovi, Ari Vallin, Aki Riihilahti. Tutumpia nimiä on Peter Vesterbacka ja Mikko Sjögren. Viime vuotisista puheista en juuri muista mitään. Päätin tänä vuonna kasata ajatukset mahdollisimman pian seminaarin jälkeen. Kirjoittamalla asiat ylös, tulee ne pureskeltua läpi ja asiat sujahtavat aivolohkoon paremmin. Tässä blogiesseessä käsittelen urheilu ja bisnes puolta. Seminaarissa minulle valkeni muutamia yhtäläisyyksiä urheilijoiden ja bisneksessä menestyneiden välillä. Näitä oivalluksia aion jatkossa hyödyntää tietoisemmin. Voin itsekin hyödyntää entisen urheilija elämäni oppeja nykypäivänä.

Urheilijan mieli ja bisnes

Urheilijat tekevät joka päivä asioita unelmansa eteen. Treenaaminen, syöminen ja vapaa-aika, kaikki tukevat tavoitetta, olla paras. Nykypäivän bisnesguruja voisikin verrata huippu-urheilijoihin. Aamulla treenataan, palaverit vedetään läpi laadukkaasti, syödään terveellisesti ja vapaa-ajalla kehitetään omaa osaamista esimerkiksi lukemalla. Kilpailu on kovaa ja siellä ei ole sunnuntaihiihtäjille tilaa.

Moni puhuja olikin siirtynyt bisneselämään urheilu-uran jälkeen. Heille tavoitteen asettamisen jälkeen polku on tuttu, se vaatii uhrauksia ja satoja tunteja töitä. Urheilijat ovat tottuneet uhraamaan tiettyjä asioita elämästään tavoitteiden eteen, bisneselämässä tällainen ajattelutapa on kultaa. Näkisin urheilijoilla vahvuuden työelämässä siinä, että he ovat tehneet työtä josta nauttivat ja tiedostavat että työnteko voi olla hauskaa. Monesti me suomalaiset emme ajattele että työ voisi tai edes pitäisi olla hauskaa. Kuitenkin kuuntelemalla bisneksessä menestyneitä ihmisiä kohtaa monesti saman asian, he nauttivat työstään. Työ on enemmänkin harrastus, jonka eteen ollaan valmiita tekemään asioita.

Urheilussa myös tottuu pettymiseen. Joukkue häviää pelin, yksilöurheilija tulee viimeisenä maaliin tai loukkaantuminen estää tärkeään kilpailuun osallistumisen. Pettyminen on urheilussa normaalia. Pelko on hyvä renki, mutta huono isäntä. Urheilija kohtaa pelkonsa ja ottaa pettymisen riskin. Pettymyksien käsittely on osa arkea. Monilla ihmisillä pelko ja pettymyksen riski estää tekemästä hienoja asioita. Fakta: kaikkeen tottuu, kun pettyminen on normaali asia, sitä ei enää tarvitse pelätä.  Jokaisen pitäisikin opetella pettymään myös bisneksessä.

Rohkeus

Ennen pettymistä jostain pitää löytyä rohkeus. Rohkeus haastaa itseään ja muita. Urheilijoilla se tarkoittaa fyysistä kipua, henkistä vahvuutta ja rohkeutta mokata. Bisneksessä on kaikki muut elementit olemassa, paitsi toivottavasti fyysinen kipu. Vaatii hemmetisti rohkeutta mennä epämukavuusalueelle henkisesti tai fyysisesti. Suomalaiset ovat tottuneet alisuorittamiseen ja siihen että epäonnistuminen on varmaa.

Sarasvuo tiivistää Kauppalehden artikkelissaan asian hyvin:

“Tämä uusi sukupolvi – nämä pikkuleijonat – ovat sekä yksilöinä että joukkueena aivan toisella tasolla. Ehkä heitä ei riivaa tämä itkuisa myyttitaakka, jonka alla me vanhemmat vaikerramme. Ehkä he tekevät eräänlaista isänmurhaa kieltäytymällä siitä eetoksesta, joka on keski-ikäiselle suomalaiselle myös urheilussa tyypillinen: pettynyt, pessimistinen ja uhriutuva.”

Urheilussa on alkanut uusi rohkeuden aikakausi. On jo ok sanoa ” Me osataan tää ja me voitetaan.”. Bisneksessä voi aistia samoja piirteitä, meistä tämän hetkisistä akatemialaisistakin on kasvamassa tulevaisuuden osaajia, jotka osaavat tuoda oman osaamisen esille nöyristelemättä. Toivonkin että tulevaisuudessa yhä useampi suomalainen olisi ylpeä siitä mitä osaa ja uskaltaisi sanoa sen ääneen.

Mitä työyhteisö voi oppia joukkueelta?

Moni työyhteisö voisi oppia joukkueilta paljonkin. Ari Valleniuksen puheenvuorossa nousi esiin avoimuuden tärkeys työyhteisössä. Hän vertasi sitä toisten edessä alasti olemiseen. Työyhteisöt ovat tähän asti olleet melko, no työympäristöjä. Työkavereille kerrotaan itsestä vain oleellisemmat asiat ja jokainen hoitaa oman tonttinsa. Me kasvamme akatemialla erilaiseen kulttuurin. Me pelaamme tiimeinä ja kerromme mökkipajoissa itsestämme, myös niitä ei niin kivoja asioita. Me olemme kuin joukkue, autamme ja paikkaamme toisen suoritusta. Haluamme kaikkien pärjäävän. Uskon että jos työyhteisö pelaa joukkueena, ei yksilöinä, tulokset ovat mahtavia. On helpompi toimia yhteisössä, jossa tietää toisesta muutakin kuin nimen.

Tulevaisuuden työelämässä haluankin nähdä enemmän joukkuepelaamisen kulttuuria. Uskon että tulevaisuuden tähtiyritykset ovatkin enemmän tiimejä ja joukkueita, kuin kasa yksilöitä.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close