Tampere
02 Dec, Wednesday
2° C

Proakatemian esseepankki

Paras



Kirjoittanut: Annamari Aalto - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

”Pienikin liike vaati ponnistusta. Pelkkä polvistuminen teki kipeää. En nähnyt juuri mitään, naamari huurtui heti. Hiki valui virtanaan. Kuulin oman hengityksen, hyperventilaatio oli lähellä. Tunsin hiekan sormien välissä. Viikon mittaan tulleita haavoja ja naarmuja kirveli. Aloin ryömiä. Jalat olivat märät ja täynnä hiertymiä ja rakkoja. Reppu painoi selkää edelleen. Olkapäitä pakotti. Kivääri hakkasi polveen. Kipua. Kokonaiseen viikkoon en ollut saanut paljon lepoa, ruokaa enkä unta. Toivottomuus iski. En jaksa enää ajattelin. En kestä enempää. – Muutama kyynel karkasi silmäkulmaan. Itkin hiljaa kaasunaamarin sisällä. Aivan, minä säälin itseäni. En erottanut käsiäni mutta ryömin yhä rinnettä ylös. Entistä hitaammin. En jaksanut enää. – Ja silloin se tuli! Äkkiä aika pysähtyi. Lakkasin pariksi sekunniksi ryömimästä ja silmäni revähtivät auki. Tilkka adrenaliinia. Muuan ajatus iski täydellä voimalla: Minähän olen kokenut tämän ennenkin- ja selvinnyt. Ainakin mielessäni. Minähän olen valmistautunut tähän. – En halua muutaman tunnin, päivän, viikon – niin, ehkä jopa vuosien- kuluttua katua, että annoin nyt periksi! Tämä kipu ei ole mitään siihen verrattuna, mitä ihmisruumis kestää. – Minähän olin päättänyt, että antaisin periksi vasta kun minut pitäisi kantaa pois.”

 

Näin norjalainen Erik Bertrand Larssen kuvailee aliupseerikoulun pääsykoeviikon viimeistä päivää, kun heidät oli laitettu vielä viimeisenä tehtävänä ”helvetinviikon” jälkeen kipuamaan rinne ylös mukanaan 70 kilon laatikko omien varusteiden lisäksi, kaasunaamari päällä. Bertrand oli kykeneväisyytensä rajalla, mutta hän oli päättänyt, että selviää. Kesti vain muutaman sekunnin, kun hän muutti mielentilansa ”minä en pysty”-tilasta ”en ikinä anna periksi”-mielentilaan. Jos hän ei tätä muutosta olisi ajatusmallissaan tehnyt, luultavimmin luovuttaminen olisi ollut vain muutamien sekuntien päässä. Hän oli harjoitellut tilannetta mielessään monta kertaa ennen varsinaista koitosta. Valmistautunut pahimpaan. Visioinut mielessään kaiken mahdollisen tulevan, kaikki mahdolliset tunteet ja mielialat, jota pääsykoeviikko voisi tuoda tullessaan. Hän oli käynyt mielessään tilanteen läpi: viikon kestäneen äärimmäisen rasituksen, viikon niukan ruuan ja unen jälkeen, kipuamaan vielä rinnettä ylös 70 kilon laatikon kanssa kaasunaamari päällään. Hän oli visioinut, kuinka selviää siitä. Kun varsinainen tilanne tuli, hän pystyi palaamaan tähän mielentilaan. Ratkaiseva tekijä Trandumin tukikohdan lähistöllä rinnettä ylös kavutessa oli hänen mielentilansa. Fyysisesti hänen tilansa oli aivan sama, hän oli aivan yhtä väsynyt ja äärirajoihin venytetty, vain hänen mielentilansa muuttui sen muutaman sekunnin aikana. Se, että hän jaksoi suorittaa tehtävän loppuun, riippui vain ja ainoastaan siitä, mitä hän ajattelin ja miten.

 

Ihmismielen voima on valtava. Kaikki on kiinni pääkopasta. Oikeastaan kaikki mitä voit hallita tässä maailmassa, on sinun ajatuksesi. Sinun ajatuksesi tekevät sinusta parhaan tai toiseksi parhaan. Bertrandin ajatuksista riippui, pystyikö hän suoriutumaan tehtävästä vai ei. Hän suoriutui ja pääsi päämääräänsä. Hän hallitsi mielensä.

 

Kuoleman ajattelu on helposti länsimaisessa yhteiskunnassa tabu. Kuoleman ajattelu on kuitenkin mielestäni yksi tärkeimpiä asioita, joita ihmisen tulisi käydä läpi. Oman rajallisuuden ymmärtäminen. Ajan rajallisuuden ymmärtäminen. Kaikki tietävät, että meillä on vain yksi elämä. Monet sanovat ymmärtävänsä sen, mutta harvat oikeasti pysähtyvät ajattelemaan sitä. Pysähdy. Ajattele. Yksi mahdollisuus. Mihin haluat käyttää sen?

 

Kuuluisassa Stanfordin puheessaan vuonna 2005 Steve Jobs kertoi kysyneensä itseltään saman kysymyksen joka aamu jo 33 vuoden ajan: ”Jos tämä olisi elämäni viimeinen päivä, tuntuisiko oikealta tehdä se mitä olen aikonut tehdä tänään?”. Mikäli vastaus oli monta päivää peräkkäin ”ei”, tiesi Jobs, että on muutoksen paikka. Jos tietäisin tämän olevan viimeinen päiväni, niin toki menisin hyvästelemään lähimmäisiäni enkä tulisi koululle kirjoittamaan esseitä. Eksistentiaalisen kriisin välttääkseni, itse ajattelen asiaa enemmänkin niin, että jos tietäisin huomisen olevan viimeinen päiväni, olisinko tyytyväinen valintoihini, joita olen tähän astiseen elämääni tehnyt.

 

Liian monet ihmiset hiipivät varovasti läpi elämän, varoen ettei keinuta venettä liikaa. Bertnard tahtoo haastaa yksilöä asettamaan itselleen tavoitteita. Tavoitteita, jotka saavutettuaan voi tuntea olevansa elossa. Hän tahtoo valmentaa ihmisiä saavuttamaan parhaansa, mitä ikinä he haluavatkaan tehdä. Tavoitteita on hyvä lähteä rakentamaan omien arvojensa pohjalta. Määrittele arvosi. Miksi haluat tehdä sen, mitä haluat tehdä? Kun olet tehnyt päätöksen tavoitteesta, valintojen tekeminen muuttuu helpommaksi. Tavoite ohjaa valintojesi tekoa. Tavoitteen tulee kuitenkin vaikuttaa tunteisiisi, muuten se ei tehoa. Mieti, miltä tuntuu, kun olet tavoitteessasi? Mieti, miltä tuntuu, kun voit sanoa ”minä tein sen”?

 

Tavoitteeseesi päästäksesi sinun täytyy tehdä töitä. Kovasti. Bertnard lyttää käsityksen ”lahjakkuudesta”. Hän painottaa, että joillain saattaa kyllä olla paremmat lähtökohdat joihinkin tehtäviin muun muassa persoonallisuutensa vuoksi, mutta harjoittelu on se, millä tavoitteeseen päästään. Hän oli suuren yleisöluennon jälkeen päässyt Tony Robbinsin puheille, ja kysynyt häneltä, kuinka tulla yhtä hyväksi kuin hän. Robbins oli katsonut häntä silmiin ja vastannut ”Training, training, traning”.

 

Parhaan erottaa toiseksi parhaasta se, että paras tekee asiat pikkuisen paremmin kuin muut jokapäiväisissä valinnoissa. Ero parhaan ja toiseksi parhaan välillä on marginaalinen. Parhaat myös suunnittelevat viikkonsa paremmin. Priorisoivat asiat tärkeysjärjestykseen. Eivätkä ihannoi vetkuttelua, josta sosiaalisessa mediassa jaksetaan vääntää vitsiä. Viime keväänä latasin sosiaalisen median silloisen kuumimman applikaation, Jodelin. Hauskaa viihdettä, mutta nopeasti sieltä nousi yhteneväisiä teemoja ylös. ”Olin aloittamassa tekemään kouluhommia. Nyt on kulunut kolme tuntia ja olen saanut laitettua tietokoneen laturin seinään”. Näitä ”ahkera opiskelija”-meemejä löytyy oikeilta some-kanavilta etsiessä pilvin pimein. Ihan oikeasti. Vitsejä ne ovat, mutta silti ne mielestäni rakentavat sallivia mielikuvia vitkastelun ympärille. On se ihan hauskaa naureskella sille, että kolmen tunnin saldona on pistokkeen kytkeminen seinään, mutta se ei ole se, mitä parhaat tekevät. Jodel poistui puhelimestani yhtä nopeasti kuin tulikin.

 

Matka ei varmasti tule olemana helppo, kun lähdet toteuttamaan unelmiasi. Sinun on varauduttava vaikeuksiin. Ne ovat välttämätön osa matkaa. Voit kuitenkin valmistautua niihin ja nähdä ne voimavarana. Vaikeudet kasvattavat ja tuovat voimaa. Kaikkien on helppo olla onnellisia, kun menee hyvin. Mutta todellinen luonne mitataan silloin, kun edessä on pelkkää suota, ja jokainen askel tuntuu vaikealta. Se on se hetki, kun jyvät erotetaan akanoista. Näin opetettiin myös Bertnardille, kun hänen toipumisensa autokolarista oli hidasta ja vaikeaa. Hänen teki mieli luovuttaa. Vuoden kestäneet kivut. Mistään ei tullut mitään. Muun pappi oli todennut hänelle ”Eikö olekin kiehtovaa?”, ”Kiehtovaa huomata, miten monenlaisia tunteita meissä ihmisissä asuu. Ihan mieletön kaari. Toisessa päässä rakastuminen, ilo, onnistuminen ja varmuus, toisessa masennus, suru, voimattomuus, pelko ja epäonnistumisen tunne.” Sen jälkeen Bertnard oli ymmärtänyt, kuinka onnekas olikaan, kun oli saanut kokea niin suuren tunteiden kirjon. ”Ajattelin että siinä oli mieltä, elämän koki vahvemmin ja siinä oli enemmän sisältöä, kun oli käynyt läpi nousuja ja laskuja, hyviä tunteita ja kipeitä tunteita eikä vain elänyt tasaista keskivertoelämää.” Älä siis pelkää vaikeuksia.

 

On tärkeää, kuinka puhut itsellesi. Puhutko itsestäsi että ”Minä nyt vain olen sellainen, jätän kaiken viime tippaan” vai alatko määrätietoisesti hokea itsellesi ”Teen tehtävät ajoissa ja työskentelen tehokkaasti”. Sanat, joita puhut itsellesi, vaikuttavat tunteisiisi ja tunteet taas vaikuttavat käytökseesi. Ei tarvitse montaa kertaa arvailla, kumpien voimalauseiden seurauksena todennäköisesti muuttaa käyttäytymistään tehokkaammaksi ja lopettaa vitkastelun. Pystyt tietoisesti harjoittamaan ajatusmallejasi ja ohjaamaan sillä omaa käyttäytymistäsi.

 

Bertrand kertoo tiivistävänsä kirjassaan monia erilaisia oppimiaan teorioita ja ajatuksia ja pystynkin tunnistamaan sieltä muutamia tuttuja aiheita entuudestaan. Kirja laittoi pohtimaan, että annanko todella itsestäni kaiken mahdollisen. Olemme vasta Proakatemia-taipaleen alussa, jolloin on hyvä pysähtyä pohtimaan, että tahdonko myöhemmin muistella Proakatemia-aikaa aikana, jolloin ”vähän opiskelin ja lueskelin kirjota, tein vähän jotain projekteja ja tuli pikkuisen liikevaihtoakin” vai ”se oli hurjaa aikaa se, mutta ylitin itseni monta kertaa ja annoin kaikkeni”. Meistä on niin paljon suurempaan kuin ikinä osaamme kuvitellakaan. Käytä kaikki potentiaalisi.

Kommentit
  • Arttu Myllys

    Tämä on ehkä tärkein asia, mitä jokaisen täytyisi pohtia. Armeijasta opittu lause “itsekuri on kurin korkein muoto” on hyvin huomattavissa Bertrandin alkuesimerkistä. Haastavinta tässä on vain saada itsensä motivoitua käyttämään sitä ja irtautua tekemättömyyden ihanasta syleilystä.

    20.9.2017
  • Elina Merviö

    Hyvin kirjoitettu essee.
    Mitä viet käytäntöön? Mitä muutat omassa toiminnassasi? Mitä tiimin pitäisi tehdä toisin?

    22.9.2017
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close