Tampere
02 Dec, Wednesday
1° C

Proakatemian esseepankki

Paradoxit Apuvapäiväkirjat osa 1



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

 

Jos jotain suosittelen seuraaville vastuurooleja kantaville, on se päiväkirjan pitämistä omasta toiminnasta. Jälkiviisaana toivoisin, että olisin itse sellaista pitänyt. Onneksi teen edes auttavan määrän muistiinpanoja, jotka helpottavat hahmottamaan matkaa.

On käsittämätöntä kuinka paljon ihminen voi kasvaa vuodessa. Kun Mikko sano mulle että ”et tiedäkkään mihin oot lähteny” oli mun vastaus että ”te ette tiedäkkään kennelle te ootte antanut”. Jälkeen päin on saanut huomata, että en todellakaan tiennyt mihin olen lähtenyt ja etenkään kenelle ja mitä on annettu. On paradoxista todeta ymmärtävänsä johtamisesta vähemmän ja samaan aikaan enemmän kuin vuosi takaperin. Sitä on vaikeaa selittää ja kuvailla muille, mutta tämä olkoon yritykseni. Sarjassa useita yrityksiä.

Syksy oli ylivoimaisen tuskallista aikaa henkilökohtaisella tasolla. Mikään ei maistunut millekkään ja eksistentiaalinen tyhjyys oli todellisuus. En muista moniakaan asioita syksystä, mutta siihen täytyy olla tyytyväinen, että jaksoin hakata päätäni seinään kerta toisensa jälkeen siitä huolimatta, että kaikki tuntui turhalta.

Paradoxi kehittymisestä

Syksyllä johtoryhmän esityslistoja lukeneet saattaa muistaa, että päätettävää oli urakaksi asti. Eikä se johtunut siitä, että minulle oltaisiin tuotu paljon päätettäviä asioita. Minusta oli tärkeää, että johtoryhmässä tehdään päätöksiä ja viedään asioita eteenpäin. Tai voi olla, että luulin johtamisen olevan sitä. Samaan tapaan, kuin Alf Rehn toteaa kirjassaan Donald Trumpista, oli luultavasti oma perimmäinenkin tarkoitukseni sama; näyttää että johtaja tuli taloon ja täällä tehdään päätöksi. Vähää välittämästä, mikä päätösten todellinen merkitys on.

Rehnin kuvaa eräänlaisen (eräänlainen, koska en tiedä onko hyviä tai huonoja, on vain hyviä ja huonoja tapoja toimia tilanteissa) johtajan sellaisena, joka viettää ensimmäiset 90 päivää ympäristöään tutkien. Jälkiviisaana voisi ehkä nähdä näin tai ainakin, jos kyseinen pesti on sinulla odotetusti pidempään, kuin vuoden. Minulle tämä järjettömien ja tarpeettomien toimintojen sarja mahdollisti muutoksen. Saman muutoksen olisin kenties voinut löytää ja ymmärtää haastatellen ihmisiä, reflektoimalla ja lukemalla.

En tiedä enkä välitä kumpi on tehokkaampi, ”oikea” tai onko sellaista edes. Onko ”oikea” vain ympäristön, ajan, asioiden ja ihmisten summaa, joka ei koskaan asetu siihen linjaan, joista kirjoissa kerrotaan. On vain tilanteita ja toimintoja, joita voidaan sitten jälkeenpäin ihmetellä.

Paradoxi kirjapisteistä

Kun Veijo kysyi haastattelussa, mitä on mun tavoitteet/toimet, joita apuvana haluan tehdä. En muista olinko moista edes ajatellut enne sitä kyseistä hetkeä. Toivottavasti olin, mutta itseni tuntien tuskin omasin mitään todellisia ajatuksia asialle. Päästin suustani lukemisen ja kirjapisteet. Tämä intuitiivinen sammakko, oli helvetin hyvä sammakko. En silloin edes tajunnut mitä se tarkoittaa, ja että tavoitteena se olisi jotain konkreettista, jossa voisin epäonnistua jatkuvasti.

Ensimmäisenä epäonnistuin motivoimaan itseäni asiaan. Jos johtajana en ole innostunut asioita joita kehitän, miksi kukaan muukaan olisi. Epäonnistuin, kun ajattelin sen olevan liian merkityksetöntä kokonaiskuvassa. Epäonnistuin kun ajattelin, että muutan koko touhun omalla kaudellani. En ole ajatellut koko tavoitetta edes pitkään aikaan, se nyt on ainakin epäonnistuminen.

Eilen sain kuulla, että osa tiimeistä on tuskin pääsemässä kirjapisterajoihin. Syynä on nähtävästi sakottomuus ja sen sellaista. Innostuin välittömästi, ja siis todellakin innostuin. Voisi ajatella, että tämä on tulosta edellisen kappaleen sarjoista epäonnistumisia. Ja niin onkin. Miksi se sitten on niin jännittävää ja innostavaa?

Kuukausi takaperin kävi ajatuksessani pieni toive siitä, että joku feilaa. Todellisuus on se, että en millään löydä ratkaisua, miten oikeasti kehittää kirjaesseitä, lukemista ja ennen kaikkea löytää sitä omaa innostusta, jonka jakaa muille. Mutta jos jotain olen oppinut, niin epäonnistumisessa elää se kasvunsiemen. Ihminen on sarja miljardeja epäonnistumisia. Evoluution ohjaa meitä työkalunaan epäonnistuminen. Ja kun epäonnistutaan jossain, jossa ei olla pitkään aikaan epäonnistuttu erilaisten keinotekoisten rakenteiden takia, on kehityksen oltava välttämätön. Tai ainakin luulen niin.

Siitä huolimatta, että koko sarja on pelkkiä epäonnistumisia, uskon sen johtavan johonkin mikä kehittää Akatemian essee ja lukemis kulttuuria. On jälleen vain tilanteita, asioita, ihmisiä, virheitä, onnistumisia ja niiden summia. Päätä miten reagoit, kanna vastuu ja kokeile uudestaan. Kaikki toimii ja mikään ei toimi ja lopulta mikä vaan toimii.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close