Tampere
18 Apr, Thursday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Palvelumuotoilu lyhykäisyydessään



Kirjoittanut: Erika Niemi - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

PALVELUMUOTOILU LYHYKÄISYYDESSÄÄN

 

Palvelumuotoilu on monelle lähtökohtaisesti vieras käsite, kuten myös minulle vielä muutama viikko sitten. Kerron tässä esseessä palvelumuotoilun tärkeimmistä kulmakivistä ja siitä mihin yritykset palvelumuotoilua tarvitsevat ja miksi.

Palvelumuotoilulla tarkoitetaan erilaisten palveluiden tutkimista ja kehittämistä, jota voidaan hyödyntää mille tahansa alalle eri laajuus asteilla. Design maailmassa pyritään miettimään esineen esimerkiksi kahvikupin käytännöllisyyttä, kokoa, ulkonäköä ja ergonomiaa käyttäjän silmin. Esimerkiksi miten yleensä ihmiset tykkäävät kahvinsa nauttia ja minkä kokoisesta kupista tai kummalla kädellä. Tästä on myös yritysten palvelumuotoilu saanut alkunsa, eli mietitään asiakkaan tai kohderyhmän ”silmin” palvelun tarjontaa ja toimivuutta.

Palvelumuotoilussa ei lähdetä suoraan tekemään valmista ratkaisua vaan ensimmäiseksi tulee selvittää ydin ongelma ja tämän kautta lähteä purkamaan ja ideoimaan. Ideoinnin ja muutaman mahdollisen toimintasuunnitelman jälkeen tulee idea testata kohderyhmän ihmisillä, sekä kirjata risut ja ruusut ylös, jotta palvelua saadaan testi kierroksen jälkeenkin vielä kehitettyä paremmaksi.

”Asiakkaan osallistaminen ja hänen maailmansa ymmärtäminen ovat palvelumuotoilun keskiössä. Asiakasymmärryksellä tarkoitetaan paljon muutakin kuin kyseistä asiakasryhmää kuvaavia tietoja. Asiakasymmärrys on kykyä kuunnella ja havainnoida asiakasta, lukea rivien välistä ja tuoda tämä tieto mukaan kehittämistyöhön.” (Verho & Tanttari verkkomateriaali)

 

 

 

 

 

 

Tuplatimantti menetelmä jaetaan neljään eri osioon tutki, määrittele, kehitä ja toimita.

  • Tutki vaiheessa haluamme lisätä tietoa käsiteltävästä aihealueesta keräämällä mahdollisen asiakaskunnan positiiviset ja negatiiviset mielipiteet mm. kyselyillä.
  • Määrittele vaiheessa pyritään tulkitsemaan tätä kerättyä asiakasymmärrystä, jonka perusteella saamme määriteltyä ydinongelman.
    • tälle ydinongelmalle tulisi saada ratkaisu prosessin lopputuotoksena
  • Kehitä vaiheessa lähdetään ideoimaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta, tärkeintä on, että ideoita tulee paljon, jonka jälkeen näitä vasta lähdetään rajaamaan. Älä siis lähde ajattelemaan liian kapeakatseisesti vaan mieti boksin ulkopuolelta

 

Palvelumuotoilussa on siis erittäin tärkeää ymmärtää ja kuunnella asiakkaan tarpeet, sekä tietysti olemaan rohkea ja idea rikas. Mahdottomaltakin kuulostavat ideat voivat olla juuri ne tuottavimmat ja parhaimmat.

 

LÄHTEET

Tutta Tanttarin Palvelumuotoilu materiaalit

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close