Oli kevään kirkkaimpia päiviä. Mieleni positiivisuus hipoi täydellisyyttä ja vatsassani kurni jännitys. Kuinka olinkaan odottavinani pääseväni myymään. Saisin vihdoin heittämään firman lakin päähän, asettaa esitteet telineeseen ja pujottaa kynän takataskuun. Ovimyynti, jota myös kutsutaan luukuksi, vaikutti helpolta tavalta lähestyä tulevia asiakkaita. Mikä olisikaan mukavampaa kuin auringonpaisteessa talsia omakotitalokorttelia ympäri ja tehdä kauppaa. Olin valmistautunut myyntiin positiivisen asenteen lisäksi teoriapohjalla. Olin varma, että olen huippumyyjä, olinhan lukenut teoksen “huippumyyjät”, kirjoittanut esseen myynnistä ja lukenut kasoittain esseitä sekä artikkeleita aiheen ympäriltä. Mikä voisikaan mennä pieleen tässä täydellisessä yhdistelmässä. 

Kolmannen myyntikohtaamisen jälkeen olin pessimismin murtama. Ei ainuttakaan kauppaa, ei edes ostosignaalia. Pelkästään kolme tympääntynyttä rouvaa, jotka olivat varmoja, että yritän huijata heitä. Jatkoin kuitenkin myyntiä. Koputtelin ovia, mutta vain muutamat avasivat. Osa oli selkeästi kotona ja katsoi minua ikkunasta. En ollut toivottua seuraa.  

Meni päivä, jos toinenkin, mutta en saanut tehtyä ainuttakaan kauppaa. Ajatukseni kääntyi täysin. Olin mielestäni surkea myyjä, myytävä palvelukin oli surkea. Korttelissa asuvat asukkaat olivat köyhiä tai muuten vain pelkureita, vai mikä siinä on, kun ei ovea tulla avaamaan. Tiesin asenteen vaikutuksen myyntiin, joten vaihdoin taktiikkaa. Jos ei taidolla niin volyymilla. Käytin pari kokonaista päivää myyntiin, joka ei perustunut taitoon vaan raivokkaaseen asiakkaan etsintään. Halusin löytää asiakkaan, joka tarvitsi palvelun ja ostaisi sen, vaikka tulisin keskisormi pystyssä ovelle. Ikävä kyllä, sellaista asiakasta ei koskaan löytynyt. 

Oli aika vaihtaa taas tekniikkaa. Volyymi ei selvästi toiminut, enkä osannut myydä. Uskoin kauppaa tulevan, kun valikoin asiakkaat. Silloinhan onnistumisen mahdollisuus olisi korkea. Jos pihalla oli tikkaat, talo oli matala tai muuten vain intuitio sanoi, ettei tuo tarvitse palveluani, en mennyt sitä myymään. Mahdollisuuteni myydä karsiutui pieneksi ja aikaa alkoi kulua enemmän siirtymisiin ja lounaalla käymisiin, kuin itse myyntiin. Pelkäsin myyntiä, vaikka en sitä itse myöntänytkään. Aina löytyi parempaa tekemistä. Paperilla myyntityöni näytti hyvältä. Käytinhän paljon aikaa myyntityöhön, mutta todellisuus oli muuta. Eikä kellokortissa näkyvä aika paljoa auttanut, kun palkka oli täysin tulosperusteinen.  

Lopulta käännyin vihaamaan myyntiä. Se oli surkeinta työtä mitä mielestäni voisi tehdä. Päätin etten enää koskaan myy. Myyntikurssilla olin kuullut, että hyvät myyjät lähtevät firmasta viimeisinä. Päätin, että kasvatan sellaisen yrityksen, jossa ei tarvitse myydä. Ei ainakaan minun itse. Tällä ajatuksella kuljen vieläkin. Minä en myy. Uskon ajatukseni kuitenkin muuttuvan vielä. Ehkä tarvitsen vain yhden onnistumisen. 

Halusin jakaa tarinani, koska myynnistä kasvatetaan pilvilinnoja ja odotukset ovat vähintäänkin korkealla. Myynti on kuitenkin haastava työ, joka vaatii paljon kokemusta. Myyjälle harvoin on tarjolla pikavoittoja. Me ihmiset haluamme nykyään saada välittömän palkinnon, emmekä jaksa katsoa asioita pitkällä tähtäimellä. Ehkä juuri siksi hyvistä myyjistä on pulaa. Vaikka olin lukenut oppaat ja parhaat vinkit myyntiin, puuttui kokemus. Proakatemialla myyntiä harjoitellaan lyhyinä jaksoina. Lyhyt rykäisy myyntiä on kuitenkin enemmän haitallista kuin hyödyllistä. Kokematon myyjä ei saa tehtyä kauppaa myynnin pikakurssilla, ellei ole lahjakas. Kun lyhyellä jaksolla kauppaa ei synny, alkaa uskomaan, ettei osaa myydä tai sitten syyttää jotain muuta, kuten myytävää asiaa. Jos myyntiin on tullut kielteinen tunne, sitä on vaikea muuttaa. Kun näitä lyhyitä, suorastaan raivokkaita myynti rykäisyjä tehdään useamman kerran, eikä onnistu myyjänä, on varmaa, ettei lopputuloksena ole ainakaan hyvä myyjä.  

Jälkikäteen osaan nivota suurimmat ongelmani myyjänä. Kokemus puuttui, se on selvää. Toisekseen en saanut palvelua myytyä itselleni. Palvelu on kieltämättä hyvä, mutta olen opiskelija ja palvelu oli hintava. Tein myyntiä siis oman lompakkoni kautta. Kolmanneksi tein ostopäätöksiä asiakkaan puolesta. Uskoin tietäväni kuka palvelun haluaa ja kuka ei. Jälkikäteen näin kuinka olettamukseni menivät usein jopa ristiin, kun paikalle saapui parempi myyjä. Neljänneksi olen uhriutuja. Uhriudun asiakkaan edessä. Se näkyy liiallisena nöyryytenä. Jos joku asiakas olisi sanonut ovella, että siivoa vessa, olisin senkin varmasti tehnyt – ilmaiseksi. Kuten sanoin, uskon kehittyväni myynnin saralla vielä, tai tästä ei ole oikeastaan muutakaan suuntaa. Ensi kesänä annan uuden mahdollisuuden itselleni kehittyä myyjänä. Minulla on nyt pieni kokemus takana ja pystyn suhtatumaan myyntiin rationaalisesti tunteiden sijasta.