Tampere
28 Mar, Thursday
6° C

Proakatemian esseepankki

Pafos seminaari-omat kokemukset



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.
Miks sä meet sinne, mistä aiheesta siellä luennoidaan, mikä on teemana?? Nämä olivat kysymyksiä kun kerroin lähteväni Pafokselle viikoksi kuuntelemaan Esa Saarista, mutta en osannut vastata niihin, se oli vain tunne, että se tulee tekemään minulle hyvää. Ne muutamat tutut, jotka olivat jo käyneet seminaarin, sanoivat sen olevan erittäin hyvä tai jopa elämää mullistava kokemus, mutteivat kuitenkaan osanneet selittää, mikä siitä teki niin erinomaisen tai mitä siellä oikeasti tehdään. Itse sain kuulla tapahtumasta pitkän ketjun kautta, kun valmentajani Helsingistä rohkaisi minua ottamaan yhteyttä hänen ystäväänsä Sonjaan, jolta voisin saada jotain mikä auttaisi itseäni eteenpäin ja näin minä tein. Sovin Skype puhelun Sonjan kanssa ja pitkän keskustelun lomassa Sonja viittasi Pafos seminaarin olleen yksi hänelle merkittävimmistä kokemuksista. Jostain syystä tästä tuli tunne, että minun pitää lähteä katsomaan mitä se tulisi olemaan minulle. Ennen kuin huomasinkaan olin saapunut yksin Kyproksen lentokentälle ihanaan etelä-eurooppalaiseen syysiltaan, tietämättäni saisinko airbnb majoittajaani kiinni (hän oli erittäin huono vastaamaan) tai miksi edes olin nyt täällä, mutta olin kuitenkin hyvin huolettomana, avoinna ottamaan kaiken eteeni tulevan vastaan.
Mitä se sitten oli?
Ensimmäisenä päivänä Saarinen otti kaikki asiakkaat vastaan yksitellen, arvokkaan hotellin hienon salin ovensuussa. Kun kaikki olivat saapuneet ja löytäneet paikkansa Saarinen aloitti puheensa. Hän tarkoituksen mukaisesti nostatti seminaarin ja osallistujien hienoutta, kyseli kuinka moni oli aikaisemmin käynyt ja vakuutteli kuinka hieno yhteisö meistä rakentuisi viikon kuluessa. Hän kertoi tarinoita naurattaen ihmisiä ja rakensi välillemme luottamusta. Seminaaritila julistettiin nolous vapaaksi vyöhykkeeksi, jossa jokainen hyväksytään sellaisenaan kuin oikeasti on, ilman mitään maskeja.
Sitten tuli hetki kun Saarinen otti nimilistan esiin ja antoi osallistujien kertoa jotain itsestään. Olin yllättynyt, että jokainen 140 ihmistä käytiin yksitellen läpi. Osa sanoi muutaman sanan itsestään, osa kertoi hieman pidenpäänkin ja muutama veti jopa pienen esityksen runon tai laulun muodossa. Vaikka tähän kului paljon aikaa, minusta oli mukava kuunnella ihmisten esittelyitä ja syitä tulla Pafos seminaariin. Olisin itseasiassa osannut nauttia tästä enemmänkin, jos olisin tiennyt, että tämä oli ainoa kerta kun osallistujat saivat olla itse äänessä seminaarin aikana. Parhaiten mieleeni jäi vanhempien pariskuntien esittelyt, joista nousi esiin todellinen toisen arvostaminen ja pitkä yhteinen historia. Päivän jälkeen lähdimme vielä syömään yhdessä.
Seuraavat päivät menivät hyvin samanlaisella kaavalla lukuunottamatta ensimmäistä päivää. Joka aamu Saarinen oli ottamassa jokaisen vastaan joko kätellen tai halaten. Lyhyen alkupuheen jälkeen meidät käskettiin nousemaan ylös ja pitämään 15 minuutin mittainen halailukierros, jossa osallistujat kiersivät vapaasti tilassa toivottaen hyvää huomenta tai hyvää seminaaripäivää toisiaan halaillen. Tämä oli ainoa hetki taukojen lisäksi kun osallistujat olivat äänessä. En muista miten kulttuuri syntyi, mutta nopeasti jokainen huomasi olla hiljaa omissa oloissaan ja jokainen kerta seminaariosuus päättyi ilman mahdollisuutta kysymyksiin tai ajatuksiin. Hän kertoo tarinoita, poikkoillen lauseesta toiseen, pyytäen meitä pysymään mukana. Hän pyörittelee samoja asioita usean eri tarinan kautta, rautalangasta vääntäen, mutta välillä itsekin unohtaen mistä juttu alkoi. Jokaisella meillä oli edessään paperia ja kyniä, joilla rustailla muistiinpanoja tai harjoitella erilaisten kuvioiden piirtämistä paperin reunaan. Diat olivat hyvin simppeleitä, yhden sanan tai lauseen pläjäyksiä, eikä pelkästään niiden kopiointi auta ketään eteenpäin, sillä diassa saattoi olla sana: ehkä?, muumifilosofia tai joku vastaava. Muutama teoreettinenkin dia oli osunut joukkoon, kuten akatemiallakin hyvin tunnettu systeemiäly sekä fiiliskerrointa havainnollistava kalvo. Aina päivän loputtua Saarinen juoksi oven suulle ja ihmiset muodostivat jonon hänen eteensä, josta jokainen kävi vielä tervehtimässä ja kiittelemässä puhujaa päivästä.
Seminaarin perus linja meni näin. Ensin Saarinen pohjusti jonkun asian, viritti ihmiset tunnelmaan ja näytti jonkun hyvin koskettavan pätkän videosta. Videoissa oli kyse ihmisten hienoista kohtaamisista, mistä oli helppo aistia heidän kokemansa positiiviset tunteen, joissa läsnäolo, rinnakkaiselo ja toisten arvostus saivat tunteen jostain paremasta. Tämän jälkeen Saarinen analysoi videossa tapahtunutta kuin jonain ihmeenä. Näitä samoja kohtaamisia tapahtuu kuitenkin päivittäin arki elämässä ja netti on pullollaan kuvattuja pätkiä, joissa jopa eläimet osaavat näyttää näitä samoja inhimillisiä tunteita ja eleitä. Tunteisiin vaikuttaminen on koko seminaarin juttu ja se todellakin näyttää toimivan ihmisiin. Kaikki puhuvat ylistävästi filosofi Saarisesta, hänen koskettavista videoista ja tarinoista, mutta kukaan ei kyseenalaista mitään, vaikka joitakin selkeitä ristiriitoja ja epäselvyyksiä oli olemassa. Kysyessäni ihmisiltä, mitä he saivat konkreettisesti irti päivän aiheesta, niin moni vain kuvaili tarinoita osaamatta nostaa esiin, jotain mikä olisi oikesti ollut uutta tai erikoista. Saarinen kertoi paljon tarinoita omasta perheestään, parisuhteestaan ja kohtaamisistaan muiden tunnettujen henkilöiden kanssa ja puhui itsestään aina kolmannessa persoonassa. Ihan hauskoja juttuja, mutta niistä oli todella vaikeaa löytää punaista lankaa ja täytyi oikein kunnolla keskittyä ymmärtääkseen mitä hän halusi tarinoillaan viestittää.
Iltaisin oli vapaaehtoiset dialogi tapahtumat noin kuuden hengen ryhmissä, joissa oli tarkoitus reflektoida päivän seminaaria. Sovittu aika tälle oli yksi tunti, joka usein kului kertaukseen mistä kukakin on ja mitä tekee. Kun jokaiselle on keskimäärin 10 minuuttia aikaa ja osa siitäkin menee aiheen ulkopuolelle, ei kovin kummoista dialogia pääse syntymään, mutta hyvänä puolena oli päästä tutustumaan muihin osallistujiin, heidän työhönsä ja elämäntilanteisiin. Toisena päivänä oli myös vapaaehtoinen laivaristeily Pafoksen edustalla ja täytyy myöntää, että jotain erikoista Esa Saarinen saa ihmisissä aikaan, sillä suurin osa osallistujista tanssi selvinpäin ruotsinkielistä kappaletta pitäen tuntemattomista kanssamatkustajista kiinni, joka vaikuttaa hyvin epäsuomalaiselta käytökseltä. Näiden lisäksi viimeisenä seminaari-iltana oli juhlagaala, jossa syötiin yhdessä seisovan pöydän antimia ja osa piti pienen puheen tai muun esityksen.
Mielestäni niin sanottu Pafoksen ihme oli kokonaisen ihmisyyden ymmärtäminen ja hyvyys kanssaeläviämme kohtaan. Olen todella hämmentynyt siitä, että ihmiset tarvitsevat tämmöistä muistutusta yhdessäolon perusasioita ja jopa heräävät oikeasti ajatuksella ajattelemaan omaa elämäänsä pitkästä aikaa.
Seminaari on mielestäni suunnattu ylemmän keskiluokan keski-ikäisille ihmisille joilla on kiireellinen ja vaativa työ, jossa sähköpostit menevät sosiaalisten kohtaamisten edelle ja aikaa on liian vähän miettiäkseen omia tarpeita ja toimintatapoja. Monet esimerkit kuulostivat aivan omien vanhempieni aikakaudelta, eikä niinkään tämän päivän kulttuurilta, saati tulevaisuuden näkymältä. Kaikki videoissa esiintyneet mahtavat henkilöt olivat miehiä ja kuvaukset parisuhteista kuulostivat vanhanaikaiselta, kuten kuinka mies voi ruusuilla tai imuroinnilla saada jotain “extra hyvää”.
Itselleni parhain anti ei ollut seminaarissa opitut asiat vaan kohtaamiset muiden kanssa ja vapaa-ajalla vietetty aika.
Toki muutamia hyviä pointteja jäi käteen ja ehkä isoin juttu oli omien ajatuksieni vahvistuminen. Seminaari tuki ajatuksiani työelämän muutoksen tarpeesta ja pienten eleiden ja käyttäytymistapojen merkityksestä organisaation sekä yhteiskuntamme kulttuuriin.
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close