Tiimimestareiden viimeinen aihe on karaktäärin luominen. Minulle tämä aihe meinasi olla tuskallinen, koska olen pyöritellyt näitä ajatuksia jo pitkään mielessäni. Koen, että karaktäärin oleellisia kysymyksiä ovat: kuka olet? Mistä tulet? Mihin olet menossa? Mitä haluat tehdä? Jälleen saan kiittää Proakatemian opetusmetodeja, koska käymme puolivuosittain näitä kysymyksiä läpi oppimissopimuksien muodossa, joten olen jo alkutaipaleella omaa karaktäärin luomista.

Kuuntelin Michelle Obaman kirjan, koska minua kiinnostaa kuka on sen valkoisen ja iloisen hymyn takana. En myöskään voi vastustaa omaelämänkertoja. Kirjaa kuunnellessani minulle jopa hiipi ajatus, että olisi vallan mahtavaa, jos joku päivä ihmiset haluaisivat kuulla minun elämäntarinani. Se kuitenkin jääköön nähtäväksi, että toteutuuko tämä ajatuksen raakile joskus todeksi. Minulle tyypillistä on, että en osaa ajatella pienesti ja tavallisesti. Ajatukseni usein lentävät korkealla ja sieltä sitten tiputellaan aina yksi taso alemmaksi, jos tilanne sitä vaatii. Väitän, että tämä on yksi vahvuuksistani toimiessani projektipäällikkönä projektissa. On helpompi rajata ideoita kuin keksiä lisää. Michelle oli varovainen elämänsä nuoruusvuosina ja piti kaikesta tutusta ja turvallisesta kiinni niin pitkään kuin pystyi. Totta kai minäkin tykkään turvallisuuden tunteesta, mutta ennemmin uskallan revitellä kuin olla kääntämättä korttia pelipöydällä. Niin kuin Michellekin sanoi, että elämä on lyhyt, eikä sitä pidä haaskata. Nimenomaan! Tätä elämää on tultu elämään, eikä pelkäämän.

Michelle on kotoisin tavallisesta perheestä Chicagosta ja hän oli yksi tavallinen tyttö samalta kadulta muiden kavereiden kanssa. Hän kamppaili samojen ongelmien kanssa kuin valtaosa maailman nuorista naisista: istuvatko farkut hyvin ja minne mennä opiskelemaan? Michelle tiesi jo nuorena, että hän haluaa pärjätä hyvin aikuisena. Mielestäni lapsuuden haaveita ei pitäisi päästää käsistään nuoren aikuisen iässä. Nuoruus on kovaa aikaa, kun tajuaa elämän realiteetit paremmin. Minä halusin nuorena jatkaa sukumme yritystä. Olin suunnitellut tätä koko pienen ikäni. Toinen asia johti seuraavaan ja sitä mahdollisuutta minulla ei enää ole. En siis pysty yhtä suoraviivaisesti menemään kohti silloin asetettuja tavoitteita ja olen onnellinen tästä, koska nyt saan nämä kaikki kokemukset, joita Proakatemian matkan varrelle vain mahtuu. Uskon, että minussa edelleen elää se pieni yrittäjä, mutta tyyli ja toimintatapa voi olla nyt mitä vain uutta ja innostavaa. Michellellä oli kova pelko epäonnistua. Pystyn hyvin ymmärtämään tämän tunteen. Olen aina asettanut rimani korkealle. En sanoisi, etteikö tavoitteita pitäisi olla, mutta itseään ei pitäisi niin rankasti syyllistää, jos rimaa pitää matkan varrella laskea. Hassuinta tässä on se, että Michellellä on hyvin ymmärtäväinen ja rakastava perhe, joka ei sitä rimaa aseta, vaan se on hän itse. Minun perheeni ei ole minulta ikinä mitään vaatinut, vaan olen ottanut tavaksi vaatia itse itseltäni. Proakatemia on opettanut minua epäonnistumaan ja pikkuhiljaa alan pääsemään siitä pelosta yli. Terveellä itsetunnolla olen alkanut ymmärtämään, että epäonnistuminen ei tee minusta huonoa ihmistä. Tämän ymmärtäminen on vaatinut minua tarkastelemaan itseäni laatikon ulkopuolelta ja ymmärtämään, että asioissa epäonnistumien ei välttämättä ole aina yksin minun vikani. Michellellä oli hieno taito tarkastella omia tekemisiään ja ajatuksiaan laatikon ulkopuolelta. Välillä hän kertoi itsestään kuin jostain toisesta henkilöstä. Väitänkin, että tämä on tehnyt Michellestä vahvan ja itsenäisen naisen. Hän tarvitsi nimittäin juuri tätä taitoa ollessaan ensimmäisen naisen roolissa.

Inspiroiduin Michellen tarinasta, koska hän peilasi paljon mustan naisen asemaa Amerikassa ja kertoi vaikeuksista avoimesti. Luulen että juuri sen avoimuuden ja aidon läsnäolon vuoksi hänellä on suuri joukko ihailijoita ja kannattajia. Minulle avoimuus on aina ollut helppo asia. Uskallan näyttää ilot ja surut ilman esirippua, mielestäni tunteet ja avoimesti puhuminen kuuluvat elämään. Michellestä näki läsnäolon tärkeyden aina siihen hetkeen, mitä hän milloinkin teki. Läsnäolo on piirre jota haluan harjoittaa enemmän. Yksi keino tähän on varmasti se, kun osaisin aikatauluttaa kalenteriini myös tauot, eivätkä päivät olisi aina juoksemista paikasta ja palaverista toiseen. Väljemmän kalenterin etuja olisivat spontaanisti tapahtuvat asiat ja aika ajattelulle. Voin sen sanoa avoimesti, että ajattelen liian vähän.  Ihailen, kuinka Michelle piti kiinni urheilusta koko opiskelu ajan, sekä ajan kun lapset olivat pieniä. Minusta ei olisi heräämään 4.30 kuntosalille, jotta voisin sen jälkeen herättää lapset ja pakata eväät töihin. Michellellä oli kuitenkin tahto siihen. Itse en ole vielä äiti, mutta sen verran tunnen itseni, että aamuyön kuntosaleihin en pysty.

Michellellä on paljon samoja elementtejä, mitä minä toivon omaan elämääni. Hän onnistui yhdistämään perhe-elämän ja uran rakentamisen. Tämä vaati paljon päättäväisyyttä ja sitkeyttä. Ihan niin kuin yrittäjyyskin vaatii samoja elementtejä. En tykkää ajatella, että naisen paikka olisi kotona lasten kanssa miehen tehdessä leivän pöytään. Kunnianhimoa löytyy sen verran, että tykkään kantaa oman korteni kekoon. Michelle halusi miehensä menestymisestä huolimatta keskittyä omaan uraan ja haaveisiin. Pakon edestä hän joutui näitä asioita hieman muokkaamaan vain valkoisen talon raameihin sopivaksi. Kirjasta oli mielenkiintoista seurata, kuinka elämä arvaamattamme tekee meille polkuja eteenpäin, kun vain uskallamme haaveilla asioista. Tämän kirjan myötä uskallan itsekin haaveilla isosti ja luottaa elämän piirtämään karttaan.