Tampere
03 Dec, Sunday
-10° C

Proakatemian esseepankki

Päästiinkö tavoitteisiin?



Kirjoittanut: Anna Lundberg - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Vuosi lähenee loppuaan ja enää pari viikkoa loman alkuun. Käydäänpä läpi hieman, mitä vuosi on tuonut tullessaan. Alku vuodesta kirjoitin esseen tavoitteista. Esseessäni kävin läpi tavoitteiden merkitystä ja kirjasin myös omat tavoitteeni. On tärkeä käydä läpi omia tavoitteita ja katsoa mihin on päästy. Kirjaan myös esseen loppuun tulevan vuoden 2021 kevään tavoitteet. Eiköhän siis katsota pääsinkö alkuvuodesta asettamiini tavoitteisiin!

 

2020

 

Olin asettanut yhdeksi tavoitteekseni toteuttaa isommalla mittakaavalla cateringtoimintaa ja samalla hintojen nostoa. Tähän tavoitteeseen pääsin. Aloitin maaliskuun lopussa ruokien kotiinkuljetuspalvelun nimeltään ”Tuare”. Rakensin nettisivut ja starttasin markkinoinnin. Ruokia meni odotettua enemmän ja Tuare työllisti minut täysin. Myös hintojen nosto onnistui, erilliset pitopalvelukeikat hinnoittelin miltei tuplaksi siitä, mitä aiemmin.

 

Yksi tavoitteistani oli kirjata tavoitteita ja välietappeja tasaiseen tahtiin ylös. Tähän tavoitteeseen päästiin osittain. En silti laske täysin onnistuneeksi tätä. Tämä onkin hyvä siirtää ensi kevään tavoitteeksi ja tällä kertaa toteuttaa tätä aktiivisemmin.

 

Tavoitteista löytyi myös esseisiin liittyvää asiaa. Tavoitteena vahvistaa äidinkielentaitoa ja kirjoitusta. Koen, että tässä ollaan hieman petrattu. Olen syksyllä lukenut enemmän ja reflektoinut lukemaani. Tämä essee ei ehkä anna parasta kuvaa kirjoitustaitoni parantumisesta, mutta olen muutamiin esseisiini todella tyytyväinen. Olen saanut parista palautettakin, että kirjoitus on selkeämpää, kuin ennen. Vielä on kuitenkin petrattavaa tämän taidon kanssa!

 

Viimeisenä tavoitteenani oli edistää Apajan kulttuuria omalla esimerkilläni. Sanoisin, että tähän päästiin osittain. Toimin alkuvuonna Apajan teamleaderina ja yritin luoda tiimiimme leppoisampaa tunnelmaa, mutta samalla myös tekemisen meininkiä. Koen onnistuneeni osittain. Syksyllä starttasi apuvalmentajan pesti ja uskon, että sitä kautta olemme saaneet tiimimme enemmän yhteisöajattelua ja näkemystä yhteisön merkityksestä.

 

Nyt kun katson kaikkia asettamiani tavoitteita, olen tyytyväinen siihen, mitä tämä vuosi on tuonut tullessaan. Hoen aina myös sitä, kuinka jokaisen pitäisi mennä epämukavuusalueelleen. Tänä vuonna todellakin olen tätä hokemaa toteuttanut. On toki paljon missä olisi vielä petrattavaa, mutta ensi vuonna sitten! Eiköhän hypätä siis ensi kevään tavoitteisiin.

 

KEVÄT 2021

 

Ensimmäisenä tavoitteenani on opetella delegoimaan asioita paremmin. Olen huomannut, että apuvalmentajan roolissa työskentely on pirun haastavaa, kun ei osaa delegoida. On niin paljon asioita, mitä pitäisi muistaa ja hoitaa. Näin myös mahdollistetaan muille se, että he pystyvät paremmin vaikuttamaan asioihin, kun en itse yritä tehdä kaikkea.

 

Toisena tavoitteenani on lukeminen. Olen hieman laiska lukemaan, mutta nyt alan hieman innostumaan siitä. Minulla on jo pitkä lista eri kirjoista, mitä aion lukea. Aion aloittaa jo joululomalla! Tähän voidaan myös liittää tämänkin vuotinen tavoitteeni; äidinkieli. Keskityn siis kirjoittamiseen entistä enemmän, niin opinnäytetyönkin tekeminen helpottuu.

 

Kolmantena tavoitteenani on muiden innostaminen ja motivointi. Tämä tavoite on haastava, mutta tavoittelemisen arvoinen. Tuleva kevät tulee varmasti olemaan raskas koronan ja etäilyn jatkuessa. Haluan siis panostaa siihen, että tilanteesta riippumatta ihmisillä olisi edelleen hauskaa ja hyvä meininki.

 

Viimeisenä tavoitteenani on tietenkin se kuuluisa epämukavuusalue! Siellä on oltu jo moneen otteeseen tänä syksynä, mutta ei tarpeeksi. On myös kiva löytää uusia epämukavuusalueita ja oppia niistä. Koen, että näin kehityn parhaalla mahdollisella tavalla!

 

Aloitetaan näillä tavoitteilla ja kirjataan matkan varrella lisää. Jännä nähdä miltä nämä tavoitteet kuulostavat ensi toukokuussa! Mukavaa joulua kaikille!

 

LÄHTEET

 

  1. Duunitori. Aseta tavoite oikein. Ikonen, I. Luettu 22.02.2020.

https://duunitori.fi/tyoelama/maanantaifiilis-tavoitetesti

 

  1. Sporttirakki. Tavoitteiden tärkeys. Korander, M. Luettu: 22.02.2020.

https://sporttirakki.fi/2018/10/26/jos-et-tieda-minne-olet-menossa-paadyt-todennakoisesti-jonnekin-muualle-tavoitteiden-tarkeydesta/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close