


Pää punaisena
Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Johdanto
Onko sinullakin ajoittain tunne, että et saa mitään aikaiseksi elämässäsi? Tuntuuko sinusta usein, että haluaisit tehdä enemmän, mutta et kerta kaikkiaan jaksa? Minusta tuntuu usein juuri tuolta. Olen kova asettamaan itselleni tavoitteita, jotka monesti ovat myös hyvin kunnianhimoisia. Teen kyllä paljon, mutta paljon jää myös tekemättä. Luin Juha T. Hakalan kirjan, joka kertoo luovuudesta, ideoimisesta sekä uuden innovoimisesta. En oikeastaan koskaan ole uhrannut ajatuksia luovuudelle, se on ikään kuin ollut automaatio. Tarkoitan tällä sitä, että olen ajatellut sen olevan automaatio ja olen luova joskus, joskus en. Barcelonan lämpimän auringon alla kirjaa lukiessani mietin: ’’voisinko sittenkin ruokkia omaa luovuuttani?’’
Pää punaisena
Kirjan nimi ’’luova laiskuus’’ kuvaa sitä, että laiskuus ei aina ole aikaansaamattomuutta. Juha kertoo kirjassa ihmisten olevan nykyisin hyvin kiireisiä, stressaavia ja pää kolmantena jalkana kulkevia höyryvetureita, minkä itsekin kyllä allekirjoitan! Haalin paljon erilaisia töitä ja vastuita itselleni tasaisen tappavaan tahtiin, joka saa minut monesti väsymään. Pitää painaa pää punaisena, jotta saisi mahdollisimman paljon aikaiseksi. Tuottaahan aikaansaaminen ihmiselle tiettyä mielihyvää, koska olet ollut ahkera ja saanut aikaiseksi vaikka mitä. Kiireessä eri asioiden tekeminen on kuin kulkisi laput silmillä eteenpäin, jotta saisi vain mahdollisimman paljon aikaiseksi. Viime aikoina minusta on tuntunut, että kuljen pää punaisena paikasta paikkaan ja puolet asioista jää hoitamatta. Ostimme juuri puolisoni kanssa ensimmäinen oma asuntomme, siinä samassa tuli ostettua auto ja näinhän niitä juoksevia asioita kertyy huolella hoidettavaksi. Käymme molemmat koulussa, töissä sekä omissa harrastuksissamme. Siihen päälle muuttaminen, remontoiminen uudessa asunnossa sekä vanhassa vuokra-asunnossa oli melkoista suorittamista. Alkoi vuorokaudesta aika loppumaan, koska halusimme saada kaiken mahdollisimman nopeasti alta pois.
Vaikka minusta puolisoni vastaa yksinään 20 henkistä tättähäärä-armeijaa, alkoi silti asiat painamaan niskaan ja energiat vähenemään. Kiireen johdosta moni asia jäi puolitiehen ja myöhemmin niitä sitten korjaillaan ja paikkaillaan, kun ajatus taas kulkee. Esimerkkinä vaikka tämä: tamppasimme mattoa pihalla, joka oli tarkoitus laittaa suoraan lattialle tamppauksen jälkeen. Miten kävi? Haimme maton puolentoista viikon kuluttua pihalta roikkumasta, kun tulimme lomamatkalta. Mahtoi naapurit katsella, että miksi matto roikkuu tamppaustelineessä 10 päivää.
Luovuus
Luovuus on sitä, että ratkaiset asioita ja annat ideoillesi siipiä. Jos sinulla on kiire ja painat salaoja putket silmien edessä eteenpäin, et varmasti kerkeä ideoimaan ja luomaan yhtään mitään. Kaikille meille tulee hetkiä, jolloin on kiire ja pitää tietyt asiat saada nopeasti hoidettua. Olisi kuitenkin hyvä, että välttäisimme jatkuvan kiireen ja pyrkisimme olemaan luovia. Luovuus on myös aikaansaamista, ei ainoastaan asioiden hoitamista armottomalla kiireellä. Keksiessäsi jotain uutta tai ratkaistessa ongelmia, saat myös aikaan koko ajan jotain.
Tietyistä asioista tulee meille itsestäänselviä, jonka takia toteutat niitä siis aina samalla tavalla. Meillä kaikilla on rutiineja, joita noudatamme tarkasti joka päivä. Suosittelen kuitenkin lämpimästi, että alatte rikkomaan rutiineja! Olkaa luovia ja tehkää asioita eri tavalla miten viimeiset kolme vuotta. Se saa aivot ajattelemaan asioita eri tavalla ja synnyttää luovuutta. Saatat ehkä huomata, kun muutat vaikka aamurutiinejasi jollain pienellä tavalla, että asiat voi tehdä helpomminkin tai mukavammin. Uskalla siis tehdä muutoksia, jotta et suorita arkeasi liukuhihnamaisella tyylillä.
Luovuus työelämässä
Proakatemia on oiva paikka tehdä asioita uudella tavalla. Saat tehdä, kokeilla, luoda ja keksiä mitä haluat. Käyttäkää tämä tilaisuus hyväksi, koska teillä on kaikki mahdollisuudet epäonnistua ja onnistua. Sain vasta itselleni työpaikan, joka vastaa työnkuvaltaan omia tavoitteitani. Hain vähän yli vuosi sitten Proakatemialle sen takia, että minulla olisi mahdollisuus päästä esimies asemaan hyvinvointialalla. Tampereelle avataan kuntokeskus, jossa työskentelen liikunnanohjaajien esimiehenä ja vastaan ryhmäliikunnasta. Työsopimukseeni kuuluu normaali 40 tuntia viikossa työtä, mutta sopimuksessani lukee näin: ’’työntekijä saa käyttää työajastaan 10h viikossa parhaaksi katsomallaan tavalla, joka edistää yrityksen toimintaa ja tavoitteiden saavuttamista.’’ Tästä olen enemmän kuin innoissani, koska minulle annetaan mahdollisuus olla luova ja ideoiva. Kaikkihan meistä tietää, että uuden kehittäminen motivoi ja ylläpitää motivaatiota työhön.
Pohdinta
Kannattaa siis välillä olla laiska ja miettiä asioita eri tavalla. Laiskuus voi tarkoittaa monenlaista laiskottelua, mutta jos annat itsellesi aikaa pohtia asioita, saatat synnyttää monta uutta ideaa. Kannattaa siis hypätä sängylle ja tuijottaa kattolistaa, jonka aikana saatat keksiä monta hyvää ideaa. Kun sinulla on 5-10 minuuttia aikaa vain olla tekemättä mitään, älä nappaa älytoosaa taskusta selataksesi Instagramista Jani-Petterin kuvaa auton takavanteesta. Mieti ja pohdi asioita, kun sinulla on siihen aikaa. Kirjoita pohdintasi ylös, jotta muistat ne myös ensi kerralla. Enkä tarkoita nyt sitä, että aina pitäisi pyöritellä työ-/kouluasioita mielessä. Joskus pitää selata myös takavanteiden kuvia, mutta monesti käytämme liikaa aikaa tällaiseen touhuun, jolloin ajatustyö jää vähäiseksi.