Tampere
05 Dec, Monday
-7° C

Proakatemian esseepankki

Osuuskunnasta osakeyhtiöksi



Kirjoittanut: Annika Viiala - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Revena osuuskunnan tarkoitus on luoda turvallinen ympäristö lähteä matalalla kynnyksellä kokeilemaan erilaisia projekteja, sen todella teimme. Noin vuosi sitten aloitimme projektin jakamis- ja kiertotalouden parissa. Jo ensimmäisten kuukausien aikana onnistuimme sijoittumaan ensimmäiseksi hankekilpailussa ja pääsimme toteuttamaan yhteiskäyttöpyöräilyyn liittyvää pilottia. Samalla vauhdilla avasimmekin jo POP-UP toimipisteemme ovet Tampereen Kuninkaankadulla ja otimme vastaan asiakkaita. Kesän aikana palvelimme asiakkaita ja laajensimme pilottiamme onnistuneesti, samalla jatkuvasti innovoiden ja kehittäen toimintaamme, tavoitteena oli luoda ympärivuoden työllistävä projekti. Kesän päätteeksi muutimme pysyviin tiloihin Kalevaan, Sammonkadulle, joka mahdollisti meille palveluiden laajentamisen ja saimme kehitettyä toimintaamme tuottoisaksi myös talvikaudeksi.

Tavoitteena on yhä kehittyä ja kasvaa projektina, yrityksenä ja yrittäjinä.

Pitkän tutkimuksen, sparrailun, opiskelun ja mietinnän päätteeksi päädyimme siihen lopputulemaan, että tulemme irtautumaan osuuskunnasta ja siirtämään toimintamme osakeyhtiönalle. Tämän prosessin tueksi loimme liiketoimintasuunnitelman, jonka palautumme valmentajallemme soluesseen muodossa.

Mikäli prosessi osuuskunnasta osakeyhtiöön kiinnostaa sinua – tule vetäsemään hihasta. 🙂

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close