Tampere
24 Jan, Sunday
0° C

Proakatemian esseepankki

Osgood schlatter – voisiko sitä hoitaa paremmin?



Kirjoittanut: Iina Pirhonen - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Osgood-Schlatterin taudiksi kutsutaan tilaa, jossa sääriluun kyhmyyn paikallistuu yleensä ylirasituksesta johtuva kipu. Se on luokiteltu osaksi kasvuhäiriötauteja. Osgood-Schlatterin tautia esiintyy varsinkin liikunnallisesti aktiivisilla nuorilla, jotka ovat keskellä murrosiän kasvupyrähdystä. Taudin oireita ovat muun muassa kipu, kosketusarkuus ja turvotus sääriluun kyhmyn alueella. Oireille yleistä on se, että ne pahenevat alaraajojen fyysisen rasituksen aikana. Juoksu ja erilaiset hypyt provosoivat kipua pahiten.  Oireet johtuvat polvijänteen ja sääriluun välisen jänne-luusidoksen ärsytystilasta, joka on seurausta toistuvista vetoärsytyksistä. Tämä johtaa sääriluun kyhmyn luutumisen häiriöihin. Sääriluu pyrkii kasvattamaan uudisluuta kyhmyn kohdalle, jolloin kyhmystä tulee ulkoneva, eli prominentti.

 

Luutumisen häiriötilan uskotaan olevan yhteydessä liialliseen kuormitukseen ja murrosiän aiheuttamaan nopeaan luunkasvuun. Nopeasti kasvavilla nuorilla rasitusvammat kohdistuvat yleensä ligamenttien sijaan luun kasvulinjoihin. Selityksenä tälle on se, että luuston kasvulinjat ovat ligamentteja heikompia, etenkin nopean kasvupyrähdyksen aikana.  Myös liiallisen yksipuolisen harjoittelun on todettu olevan yhteydessä taudin kehittymiseen. Rasituksesta johtuva vamma syntyy usein suljetun ketjun liikkeissä, kun yhdelle nivelelle kasaantuu toistuvasti suurempi kuormitus kuin muille nivelille.  Osgood-Schlatterin jälkitilana voi syntyä irtokalkkeuma jänteen kiinnityskohdan alapuolelle. Tämä aiheuttaa oireita sääriluun etukyhmyyn hyppiessä, kyykittäessä ja polvillaan ollessa.

 

Aikaisemmin on ajateltu, että esim. joukkuelajeissa pelikaudet ovat liian rasittavia ja ns. lepojakso välissä on liian lyhyt, jolloin kudokset eivät ehdi palautua. Haluaisin kuitenkin herättää ajatuksia siitä, että voisiko liian lyhyen levon sijaan etsiäkin syytä liian suurista rasitusvaihteluista? Tarkoitan tällä siis, että esimerkiksi jalkapallossa pelataan kovaa koko kevät, vähintään kerran viikossa on peli ja sen jälkeen ollaan koko kesä lomalla eikä urheilla juurikaan, tämän jälkeen aloitetaan syyskausi taas valtavalla teholla. Uskallan väittää, että kesän oheisharjoittelulla, oli se sitten mitä tahansa muuta, kuin laji, voitaisiin pitää kudosten kuormitustasoa yllä riittävissä määrin, jolloin niiden sopeutuminen pelikauden suuriin harjoitusmääriin olisi helpompaa. Liikunnan annostelulla on suuri merkitys vammojen ennaltaehkäisyyn.

 

Osgood – Schlatterin taudin hoidossa ollaan edelleenkin melko varovaisia ja keskeisessä osassa hoitoa on polven rasituksen, sekä kivuliaiden liikkeiden välttäminen kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Jossain tapauksissa nelipäisen reisilihaksen eksentristä voimaa pyritään harjoittamaan, sekä lihasta kevyesti venyttämään. Lihasten harjoittaminen on kuitenkin valitettavan harvoin tarpeeksi aggressiivista ja kipua vältetään liikaa. Pahimmassa tapauksessa hoitomuotona käytetään polven kipsausta, jolloin polvi kipsataan 4-6 viikoksi. Terveyskirjaston hoito-ohjeistuksen mukaan alaraajan rasituksen saa aloittaa vasta siinä vaiheessa, kun kosketusarkuus säären etukyhmyssä on kadonnut.

 

Nämä kivikautiset hoitomuodot hämmästyttävät minua hieman. Kun mietimme kudosten kuormitusta ja sitä, miten paljon niiden kuormituksen sietokyky laskee pitkän levon aikana, tuntuu suorastaa järjettömältä levätä kolme tai pahimmillaan kuusi kuukautta. Esimerkiksi lihasmassa alkaa pienentyä jo nopeimmillaan kahden viikon levon jälkeen ja sekä kestävyys että voima hupenevat sitä nopeammin mitä aktiivisempi nuori on ennen ollut.  Pätevän fysioterapeutin ohjauksessa etureiden eksentrisen harjoittamisen voisi aloittaa heti kun säären kyhmy on alkanut oireilla. Suurimmassa osassa tapauksia isoimpana ongelman aiheuttajana on nelipäinen reisilihas (m. quadratus femoris), joka ei jaksa tehdä tarpeeksi jarruttavaa työtä esimerkiksi hypyistä laskeuduttaessa tai kantaiskun aikana juostessa. Monissa lähteissä viitataan siihen, että Osgood- Schlatterista johtuen nelipäinen reisilihas on liian kireä, fysioterapiaopintojen äärellä on kuitenkin tullut huomattua, että kireä lihas on usein myös heikko. Kumpi sitten todella johtuu kummasta, sitä en osaa sanoa, mutta veikkaan ettei vaihtopenkillä istuminen ole ratkaisu kumpaankaan.

 

Miksi ajatus nuoren pitkästä levosta minkä tahansa tuki ja liikuntaelinsairauden hoitomuotona aiheuttaa minussa inhotusta? Minäpä kerron teille muutaman syyn. Fyysinen aktiivisuus on erittäin tärkeässä roolissa tuki ja liikuntaelimistön kehittymisen kannalta. Fyysinen aktiivisuus muun muassa lisää sidekudosten määrää lihaksissa, nivelsiteissä ja jänteissä. Se myös kehittää lihasten kestävyyttä ja ehkäisee sarkopeniaa eli lihaskatoa. Ihmisen luumassan määrä kaksinkertaistuu murrosiän aikana, tällöin liikuntaärsykkeiden saanti on erityisen tärkeää. Etenkin tärähdyksiä sisältävän liikunnan on todettu vaikuttavan positiivisesti luutiheyteen ja liikunnan vähentymisellä on vastaavasti todettu olevan negatiivinen vaikutus siihen. Luuston tavoin nivelet kehittyvät parhaiten ennen murrosikää ja sen aikana noin 11-14 vuotiaana. Liikunnalla on todettu olevan vahvistava vaikutus niveliin sekä ruston toimintaan. Liikunnalla voi olla vaikutusta esimerkiksi nivelrikon ja nivelruston ehkäisyssä, sillä se parantaa ruston toiminnallisia ominaisuuksia sekä aineenvaihduntaa. Haluaisitko sinä laittaa teini-ikäisen lapsesi puolen vuoden liikuntakieltoon kuultuasi nämä faktat? Kyse ei ole pelkästään siitä, että lajista pidetään taukoa vaan monesti myös nuoren kasvu ja kehitys jäävät tauolle ilman mitään järkevää syytä. Nuoruuden aktiivisuus tai sen puute kantaa myös pidemmälle sillä esimerkiksi monet aikuisiän tuki- ja liikuntaelin sairaudet olisivat ennaltaehkäistävissä sillä, että tuki- ja liikuntaelimistöstä rakennetaan vahva ja kestävä jo lapsuuden ja nuoruuden aikana.

 

Lähteet:

Kauranen, K. 2017. Fysioterapeutin käsikirja. 1.painos. Helsinki. Sanoma pro Oy.

Kiviranta, I., Järvinen, M. & Perttunen, J. 2012. Ortopedia. Helsinki. Kandidaattikustannus Oy.

Lindgren, K-A. & Alho, H. 2005. Tules: tuki ja liikuntaelinsairaudet. Helsinki. Duodecim.

Ryöppy, S. 1997. Lastenortopedia. Kustannus Oy Duodecim.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close