


Osakeyhtiön perustaminen
Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Proakatemialla tunnetusti tiimiyritykset ovat tavallisesti perustettu osuuskunnaksi. Näiden osuuskuntien alle usein perustetaan aputoiminimiä sekä osakeyhtiöitä. Olen tiedostanut mahdollisuuden sille, että tulen jossainvaiheessa kouluani tai työuraani perustamaan osakeyhtiön, joten koin erittäin hyödylliseksi tehdä tutkielman ja pureutua hieman syvemmin miten prosessi oikeasti toimii. Koen, että tekstillä pystyn tuomaan arvoa myös monelle tiimiläiselleni kun Flip:in alle jossain vaiheessa lähdetään osakeyhtiötä perustamaan.
Käytän tutkielmassa monia eri lähteitä sillä aihe on laaja ja halusin luoda tutkielmasta mahdollisimman hyödyllisen kokonaisuuden juuri meidän tiimille.
Miten osakeyhtiön perustaminen tapahtuu käytännössä?
Osakeyhtiö yritysmuotona
Yritä.fi:n artikkelin ”Osakeyhtiö lyhyesti” (2020) mukaan osakeyhtiö on suosituin
yritysmuoto Suomessa. Artikkelissa kerrotaan, että osakeyhtiö on oikeushenkilö, eli
sillä on oikeuksia ja velvollisuuksia. Oikeushenkilöt ovat oikeustoimikelpoisia, ne siis
voivat tehdä itse sopimuksia ja olla velkaa. (Kärkkäinen & Vainio, 2014) . Osakkaat eli
osakkeenomistajat eivät voi joutua vastuuseen yhtiön veloista, vaan he vastaavat
yrityksen velvoitteista ainoastaan sijoittamallaan pääomalla. (Yritä.fi, 2020) .
Perustaminen lyhyesti
Pekka Vainion mukaan osakeyhtiön perustaminen lähtee liikkeelle siitä, että keksitään
liikeidea ja löydetään asiakkaita. Tämä pätee kaikkiin yritysmuotoihin. Vainio kertoo,
että osakeyhtiön voi perustaa oikeussubjekti. Oikeussubjekteja ovat sekä
oikeushenkilöt että luonnolliset henkilöt. (Kärkkäinen & Vainio, 2014) . Osakeyhtiötä
perustettaessa ensimmäisenä tehdään perustamissopimus ja yhtiöjärjestys, jonka
jälkeen yhtiö rekisteröidään kaupparekisteriin. (Suomen Yrittäjät ry, 2017).
Osakeyhtiöstä tulee tehdä myös perustamisilmoitus. (Suomi.fi-verkkotoimitus, 2020).
Perustamissopimus, yhtiöjärjestys ja perustamisilmoitus
Perustamissopimus ja yhtiöjärjestys ovat perustamisasiakirjoja, jotka liitetään
perustamisilmoitukseen. (Suomi.fi-verkkotoimitus, 2019).
Perustamissopimuksella osakeyhtiön osakkaat sopivat perustavansa kyseisen
osakeyhtiön. (Suomi.fi-verkkotoimitus, 2020). Suomi.fi:n artikkelin ”Osakeyhtiön
perustamissopimus ja yhtiöjärjestys” (2019) mukaan perustamissopimuksesta tulee
käydä ilmi osakeyhtiön nimi, osakkaat, osakkeen hinta, hallituksen jäsenet ja tilikausi.
Mikäli hallituksessa on enemmän kuin yksi jäsen, valitaan sille puheenjohtaja.
(Lindblad, 2014) . Mika Kärkkäinen kertoo, että osakeyhtiön nimen tulee olla yhtiötä
kuvaava ja nimestä tulee käydä ilmi, että yhtiö on osakeyhtiö. Mikäli osakeyhtiössä on
tilintarkastaja, toimitusjohtaja ja hallintoneuvoston jäseniä, tulee myös ne ilmoittaa
perustamissopimuksessa. (Suomi.fi-verkkotoimitus, 2019).
Suomi.fi:n artikkelissa ”Osakeyhtiön perustamissopimus ja yhtiöjärjestys” (2019)
kerrotaan, että yhtiöjärjestyksestä on käytävä ilmi osakeyhtiön nimi, kotipaikkakunta ja
toimiala. Artikkelin mukaan kotipaikkakunnan on oltava Suomessa. Yhtiöjärjestyksessä
voidaan myös sopia osakkaiden kesken erilaisista säännöistä. (Suomi.fi-verkkotoimitus,
2019). Yhtiöjärjestyksessä voidaan mainita myös esimerkiksi yhtiökokouksesta,
osakepääomasta ja osakkaiden määrästä, mutta nämä ovat vapaaehtoisia. (Suomi.fi-
verkkotoimitus, 2019).
Osakeyhtiön perustaminen ilmoitetaan Patentti- ja Rekisterihallituksen
kaupparekisteriin, tällöin osakeyhtiö syntyy virallisesti. (Patentti- ja rekisterihallitus,
2020). Perustamisilmoituksen voi samalla ilmoittaa Verohallinnon rekistereihin, joita
ovat arvonlisäverovelvollisten rekisteri, ennakkoperintärekisteri ja työnantajarekisteri.
(Patentti- ja rekisterihallitus, 2020). Perustamisilmoitukseen liitetään
perustamissopimus ja yhtiöjärjestys. (Patentti- ja rekisterihallitus, 2020)
Osakassopimus
Osakassopimuksen tekeminen ei ole pakollista, mutta kannattavaa, jos osakkaita on
enemmän kuin yksi. (Suomi.fi-verkkotoimitus, 2019). Siinä sovitaan, miten yhtiössä
työskennellään, jos on useampi osakas. (Suomi.fi-verkkotoimitus, 2019). Työn- ja
vastuunjaon lisäksi osakassopimuksessa voidaan sopia myös siitä, miten yhtiöstä
irtaudutaan, sekä siitä, miten riitatilanteet ratkaistaan. (Suomen Yrittäjät ry, 2017).
Osakassopimuksen voi tehdä joko yhtiötä perustettaessa tai myöhemmin. (Suomen
Yrittäjät ry, 2017).
Osakepääoma
Osakepääoma on summa, jonka osakkaat ovat maksaneet yhtiön osakkeista. (Patentti-
ja rekisterihallitus, 2020). Suomen Yrittäjät ry:n videon mukaan sen avulla uusi
osakeyhtiö voi tehdä investointeja ja maksaa muita kuluja. Yksityisessä osakeyhtiössä
osakepääomaa ei ole pakko olla, mutta julkisen osakeyhtiön osakepääoman on oltava
vähintään 80 000 euroa. (Suomi.fi-verkkotoimitus, 2019). Ennen vuoden 2019
heinäkuuta myös yksityisessä osakeyhtiössä osakepääomaa piti olla, summa oli 2500
euroa. (Suomi.fi-verkkotoimitus, 2019).
Yhteenveto
Osakeyhtiö on hyvä valinta yritysmuodoksi, sillä sen voi perustaa joko yksin tai
yhtiökumppaneiden kanssa. Osakeyhtiöissä on hyvää myös se, ettei osakas vastaa
yhtiön veloista omaisuudellaan. Tämä tekee kyseisestä yritysmuodosta turvallisen
vaihtoehdon. Huonona puolena osakeyhtiössä on se, että useita tehtäviä on
kannattavaa ulkoistaa. Kirjanpito on yksi näistä.
Lakiuudistus, jonka mukaan osakeyhtiön perustamiseksi ei enää tarvita osakepääomaa,
rohkaisee ihmisiä yrittämään. Aikaisempi 2500 euron osakepääoma saattoi olla
ratkaisevassa asemassa joillekin henkilöille, jotka pohtivat osakeyhtiön perustamista.
He saattoivat osakeyhtiön perustamisen sijaan päätyä esimerkiksi toiminimellä
työskentelyyn.
Kokonaisuudessaan osakeyhtiön riskit jäävät hyvin pieniksi.
Lähteet
Kärkkäinen, M. & Vainio, P. (2014). Kirjoituksia Talousoikeudesta. [Rajattu
pääsy].
Lindblad, M. (27. tammikuu 2014). Osakeyhtiön perustamisen vaiheet.
Noudettu osoitteesta https://lindblad.fi/osakeyhtion-perustaminen.
Patentti- ja rekisterihallitus, (19. helmikuu 2020). Osakeyhtiön perustamisilmoitus.
Noudettu osoitteesta https://www.prh.fi/fi/kaupparekisteri/osakeyhtio/perustaminen.html.
Suomen Yrittäjät ry. (21. joulukuu 2017). Näin perustat yrityksen: Osakeyhtiön perustaminen. Noudettu osoitteesta https://www.youtube.com/watch?-v=2RU8QCXqxJ0.
Suomi.fi-verkkotoimitus. (6. elokuu 2019). Osakepääoma ja osakkeiden merkintä.
Noudettu osoitteesta https://www.suomi.fi/yritykselle/yrityksen-perustaminen/yritysmuodot/opas/osakeyhtio/osakepaaoma-ja-osakkeiden-merkinta.
Suomi.fi-verkkotoimitus. (20. elokuu 2019). Osakeyhtiön perustamissopimus ja
yhtiöjärjestys. Noudettu osoitteesta https://suomi.fi/yritykselle/yrityksen-perustaminen/yritysmuodot/opas/osakeyhtio/osakeyhtion-perustamissopimus-ja-yhtiojarjestys
Suomi.fi-verkkotoimitus. (21. tammikuu 2020). Osakeyhtiön perustaminen.
Noudettu osoitteesta https://suomi.fi/yritykselle/yrityksen-perustaminen/yritysmuodot/opas/osakeyhtio/osakeyhtion-perustaminen.
Yritä.fi. (26. toukokuu 2020). Osakeyhtiö lyhyesti. Noudettu osoitteesta
https://xn--yrit-ooa.fi/osakeyhtio.