Tampere
16 Apr, Tuesday
3° C

Proakatemian esseepankki

Organisaatiot viestijinä



Kirjoittanut: Niko Kalliolepo - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Viestinnän johtaminen strategiasta tuloksiin
Jenni Vuorio
Pipsa Marjamäki
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Johdanto

Pohdimme kahdessa yrityksessä toimivaa viestintää ja sen toteutumista eri näkökulmista. Esimerkkiyrityksinämme toimii yritykset, joissa olemme itse työskennelleet. Yrityksemme ovat kaksi hyvin erilaista organisaatiota, jossa viestintää tehdään eri tasolla. Mielestämme aihe on tärkeä ja halusimme perehtyä siihen sekä pohtia mahdollisia keinoja sen korjaamiseksi.

Toinen elintarviketyöntekijänä Atrialla ja toinen yrittäjänä tiimiyrityksessä. Atrian tehtävässä ei ollut varsinaisesti vastuuta viestinnästä vaan pikemminkin sen vastaanottamisesta. Yrittäjinä taas viestinnästä on aina vastuu ja siitä miten se toimii. Viestintä on niin laaja käsite, että koemme kuitenkin kaikkien työpaikan henkilöiden olevan siitä vastuussa. Tässä esseessä emme perehdy siihen mitä viestintä on, vaan esimerkit hyvästä sekä huonosta viestinnästä. Seuraavissa kappaleissa pohdimme, miten viestintä meille onnistui, tai miten yritys käytti viestinnän eri keinoja.

Samoa viestijänä

Olen ollut osa Samoa Projektit Osuuskuntaa nyt melkein vuoden verran. Samoa on osuuskunta, jossa 18 tiimiyrittäjä opiskelijaa lyövät päänsä yhteen. Itse olen ollut Samoassa osana markkinointitiimiä ja muutenkin tehnyt projekteja. Viestintä tuli siis viime keväänä tutuksi mutta muuten sen harjoittelu tai toteutus jäi pieneksi. Halusimme alusta asti luoda Samoaan hyvän kulttuurin viestintään, mutta melko nopeasti huomasimme että viestintä tarvisi oikeasti paljon kehitystä ja aikaa siihen perehtymiseen. Ongelmia mielestäni heräsi niin sisäisessä- kuin ulkoisessakin viestinnässä. Ulkoisessa viestinnässä olisi pitänyt alusta asti panostaa esim. nettisivuihin, Linkedin, Instagram tms. Ne kuitenkin ovat nykyaikaiset viestimet ja sitä kautta saadaan tietoisuutta. Täten mielestäni myös mahdolliset projektit ja henkilöt eivät löydä yritystä eikä potentiaalisia asiakkaita tavoiteta. Sosiaalisen median viestintä yrityksellä on siis vielä hiukan piipussa, mutta kehitettävissä. Ulkopuolisen silmään sisäisen viestintä saattaisi näyttää hyvältä, mutta onko todellisuudessa asiat niin hyvin, kuin antoi olettaa viestinnän suhteen? Oman kokemuksen mukaa toisille viestimisessä on ongelmia ja sitä ei tehdä selvästi. Vaikka opiskellaan ja ollaan vasta kehittymässä monessa asiassa niin koko viestinnässä oli mennyt moni asia ihan alusta alkaen vihkoon. Ensinnäkin tiimillä on hyvä kanava jonka kautta viestiä, mutta sen jäsenet eivät sitoudu sen käyttöön. Viestinnän sisältö oli pääasiassa hyvää, mutta koska osa ei lukenut tai reagoinut niihin, on vaikeaa tiedottaa mitään. Millaisia ongelmia se aiheutti? Pääasiassa se aiheutti epätietoisuuta ja sekoilua aikatauluissa ja tavoissa tehdä. Kun 18 ihmistä on ilman kunnon johtajuutta, on viestintä usein epäselvää koska kaikilla on samat vastuut. Mielestäni oikeanlainen viestintä tarvitsee myös johtajan, jonka kautta se pääasiassa toimii. Toki on myönnettävä, että juurikin monet yritti, mutta se miten se otettiin vastaan on eri asia. Tässä on siis myös viestin vastaanottajalla vastuu ja mielestäni kaikki on vastuussa siitä, kun jotain on sovittu. Aihe on mielenkiintoinen. Miksi ei pidetä kiinni yhteisistä tavoista ja toteuteta niitä. Esimerkiksi etä-aikana mielestäni se toimi paremmin, koska ihmiset olivat enemmän viestintäkanavien äärellä. Kun palattiin toimistolle, niin tieto kulki hitaammin. Toki niille jotka aktiivisesti paikalla, tieto on selkeämpää. Mielestäni kaikki tieto ja viestintä kuitenkin nykypäivänä pitäisi tapahtua eri viestimien kautta. Yritys on kuitenkin usean hengen vetämä, joten tässä on helposti kehitettävissä parempi ja toimiva systeemi. Viestintätaidot on yleisestikin tärkeä asia, koska viestintää ja tapoja viestiä on lukuisia erilaisia. Sitä täytyisi harjoitella aktiivisesti ja kouluttaa itseään parempaa viestintää. Mielestäni Samoan viestintäongelmat ovat vielä pieniä verrattuna monen muun yrityksen tapoihin ja ongelmiin. Tavat ovat kuitenkin aina korjattavissa ja siinä olisi hyvä kehitysprojekti Samoalle tulevaisuutta varten. Viestintä ja sen opettelu on vasta alussa.

 

Atria Oyj viestijänä

Työskentelin Atrialla elintarviketyöntekijänä 2020 huhtikuusta heinäkuuhun. Olin Atrialla makkaratehtaan puolella. Makkaratehtaalla olin erikoistehtävässä ja olin makkarantuotannon alkupäässä. Atria tuottaa elintarvikkeita Suomeen ja pohjoismaihin. Elintarviketuotanto Suomessa tulee 30% Atrialta. Atriasta tulee ensimmäisenä mieleen se, että se on Suomen elintarvikkeiden kingi. Atrian eri tuotteita on kaupat täynnä, jonka takia ei ole ihme, että se on ensimmäinen asia mikä tulee mieleen. Ulospäin Atria on onnistunut viestijä. Sen sosiaalinen media on ajan tasalla tässä päivässä. Se myös päivittää ulkosivuja säännöllisin ajoin. Esimerkiksi Atria uudisti logonsa tänä syksynä. Tuotteiden etiketit myös vaihtuvat säännöllisesti. Atrian sisäinen viestintä on terästä. Viestintä toimii Atrialla hyvin, koska se on iso pörssiyhtiö, jossa kaiken täytyy toimia. Viestintä tulee Atrialla korkealta ja sitä on kaikkien noudatettava, ehkä siksi se on niin toimiva. Atrialla on oma intranet yrityksen sisällä. Tähän pääsee vain työntekijä käsiksi. Työpisteiden taukotiloissa on tietokoneet, missä tätä intranettiä voi selata. Sitä voi myös lukea kotoa omalta koneelta, mutta kaikkeen materiaaliin ei pääse käsiksi omassa internetissä. Siellä Atria viestii työntekijöille tärkeää tietoa, ja viestit välittyvät hyvinkin sulavasti näinkin ison yrityksen sisällä. Atrialla on myös esimiehet joka työalueella. Näiden esimiesten tehtävä on viestiä työntekijöille kaikki tärkeä informaatio ja olla ensimmäinen linkki isoissa portaissa viestinnässä. Kaikista ongelmista kerrottiin ensin omalle esimiehelle, joka hoiti asian joko itse tai sitten vei asiaa eteenpäin. Omalle kohdalle ei sattunut mitään negatiivista sanottavaa viestinnän suhteen. Kaikki pelaa juuri niin kuin pitääkin. Muita vakituisia työntekijöitä, kun kuunteli niin ehkä isoin ongelma heidän mielestä oli esimiesten osaamattomuus. Esimieheksi saatettiin valita perus, pitkäaikainen työntekijä. Hänellä ei välttämättä ollut sitä tarvittavaa osaamista kyseiseen työtehtävään. Toteamme siis, että Atrian viestintä on rock solid.

 

Pohdinta

Pohdimme kahden hyvin erilaisen yrityksen viestintää. Toinen yhtiö on Suomen elintarvikejätti ja toinen kasvava yritys. Omien kokemustemme nojalla on meillä kaksi melko ääripäistä tarinaa. Samoalla tai sen jäsenillä ei ole vielä samaa osaamista, kuin Atrialla, joka on ollut toiminnassa jo hyvin kauan. Mutta oli yritys uusi tai vanha tulisi viestinnän olla kunnossa. Koska viestintä heijastuu yrityksen toiminnassa kaikkeen ja on avain asemassa. Atrialla viestintä on priimaa, koska se on pörssiyhtiö. Pörssiyhtiöllä on tietyt velvoitteet ja jos viestintä ei pelaa ei mikään muukaan. Samoalla taas viestintä ei ole samalla tasolla, eikä sen kuulukaan olla. Yrityksessä työntekijät ovat enimmäkseen nuoria ja johtajat myös, joka heijastuu kaikkeen. Sen takia Proakatemia ja tiimiyritys onkin loistava paikka kehittää itseään. Viestinnän taidot saattoivat olla siksi puutteellisia, että siihen ei olla perehdytty ja panostettu. Tähän täytyy panostaa. Muu viestintä yrityksellä toimi hyvin. Loppujen lopuksi viestinnän korjaaminen yrityksissä ei ole kamalan vaikeaa, se vaatii vain aikaa ja perehtymistä. Uskomme että yritysten täytyy yleisestikin ottaa se asiakseen, Tulimme siis siihen lopputulokseen, että yrityksen viestintä on avain menestykseen.

Lähde:

Jenni Vuorio & Pipsa Marjamäki, Viestinnän johtaminen strategiasta tuloksiin, 2021, Alma Talent, Helsinki

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close