Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Organisaation teatteri



Kirjoittanut: Siiri Hyytinen - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Johtajuuden uusi taide
Useita kirjoittajia
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Johtajuuden uusi taide teoksessa käsitellään luovuuden ja tuloksellisuuden yhdistämistä, jota on taiteen parissa tehty jo satojen vuosien ajan. Inspiraation ja oppien hakeminen taiteesta johtamiskulttuuriin on maailmalla vahvistuva suuntaus. Kaikki taiteen tekemisessä vaadittavat elementit kuten kokemuksellisuus, aistit ja tunteet nostavat merkitystään nykyään myös yritysjohdossa, jonka takia hyvän johtajan tulisi harjoitella näitä taitoja. Vertaan tässä esseessä kirjan avulla teatterimaailmaa yritysmaailmaan.

 

Metaforien merkitys

Metaforien eli kielikuvien kautta voi olla helpompi purkaa konflikteja organisaatiossa, sillä niiden kautta asioista pystytään keskustelemaan avoimemmin ilman vihamielisyyttä. Niiden kautta voidaan miettiä erilaisia ”rooleja”, joita meidän omassa teatterissamme on. Voidaan esimerkiksi puhua vastuuhenkilöiden eri rooleista, parrasvaloista, diivoista, statisteista sekä kulisseista ja näyttämöstä. Organisaatiossa erityisesti vastuuhenkilöiden tulisikin tietää jokaisen jäsenen persoonallisuus, osaaminen sekä asiantuntijuus. Kuinka muuten saadaan asetettua oikeat ihmiset oikeisiin rooleihin ja ylipäätään koko näytelmä kasaan. Teatterivertauskuvien avulla pystyy näkemään omaa toimintaa niin sanotusti ulkopuolelta, jolloin pystyy helpommin huomaamaan ristiriitaisuudet ja tehottomuuden. Näiden kirjassa esitettyjen apukysymysten avulla pystyy miettimään oman organisaation teatteria sekä sen rakennetta ja epäkohtia.

  • Mitä roolia tai rooleja minä esitän?
  • Olenko mieluummin keskinäyttämöllä vai taka-alalla tai sivussa?
  • Olenko mieluummin avustaja kuin pääroolin esittäjä ja miksi?
  • Kenellä organisaatiossa on päärooli, ja miten hän sen esittää?
  • Miten se vaikuttaa muiden tulokseen?
  • Tuemmeko pääroolin esittäjiä?
  • Miten näytelmä on lavastettu?
  • Tukeeko se näytelmän sanomaa?

 

Empatiakyvyn merkitys

Kuten onnistuneessa teatteriesityksessä niin myös organisaatiossa tärkeäksi elementiksi nousee empatiakyky. On tärkeää osata asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää hänen tunteitaan. Mutta ennen kuin pystyy ymmärtää toisen tunteita, täytyy osata käsitellä omia tunteitaan ja reaktioitaan. Ihminen voi ymmärtää toista vain omien kokemusten ja tuntemustensa pohjalta. Kuten kirjassa mainitaan: ” Sosiaaliset taidot, tunneäly, empatia, kuuntelemisen ja kuulemisen sekä monitahoisen havainnoinnin taidot ovat tulleet johtajien arjessa kyvyiksi, jotka pitkällä tähtäimellä erottavat menestyvät ihmiset ja yritykset epäonnistuvista”. Empatiakyvyn kehittämiseen liittyy myös se, miten hyvin muut ihmiset ymmärtävät omaa käytöstä ja toimintaa. Sitä kehittääkseen tulisi kuvailla ja perustella muille omia ajatuksia ja valintojaan. Näin saa tehtyä omia ajatuksia näkyvämmiksi ja lisäksi se tekee hiljaisesta tiedosta eksplisiittistä sekä tiedostettua. Kun organisaatiossa tai teatterissa ihmiset osaavat asettua toistensa asemaan lisää se yhteistä ymmärrystä heidän välillään. Se taas helpottaa yhteistä toimintaa sekä lisää työn mielekkyyttä ja tehokkuutta. Yhteisymmärryksen vallitessa pystyvät kaikki osapuolet myös vastaanottamaan sekä antamaan palautetta helpommin toisilleen.

Merkityksellisyyden tärkeys  

Jokainen ihminen haluaa kokea itsenä merkitykselliseksi sekä tärkeäksi osaksi organisaatiota. Kirjassa kerrotaan osuvasti, että: ”Merkityksellisyyden tunne kuitenkin helposti katoaa, jos henkilöstöryhmien väliset valtasuhteet alleviivaavat toisten ryhmien merkityksettömyyttä”. Näen tämän seikan erittäin ajankohtaisena sekä tärkeänä asiana meidän tiimissämme, sillä olemme tänä keväänä lähdössä liikkeelle erilaisella liiketoimintamallilla. Jaoimme tiimimme selkeästi kolmen eri ”tuotteen” alle, jotka ovat nettisivutuotanto, kahvila- ja catering-toiminta sekä tapahtumatuotanto. Haasteeksemme keväällä muodostuukin yhteneväisyyden ylläpito koko isolla tiimillä. Jokaisen tiimiläisen tulisi arvostaa toistensa työtä, ei vertailla sitä negatiivisessa mielessä. Ihmisluonnolle on tyypillistä kokea kateuden tunteita ja ne ovat varmasti läsnä myös meidän tiimissämme. Nämä kateuden tunteet tulisi kuitenkin kitkeä pois mahdollisimman nopeasti, sillä ne myrkyttävät meidän kaikkien menestystä sekä saattavat latistaa motivaatiota ja innostusta koko tiimissä.

Merkityksellisyyden tunnetta lisää työn tulosten julkinen huomiointi koko organisaation voimin. Esimerkiksi teatterimaailmassa ensi-iltoja on tapana juhlia koko henkilöstön voimin, jolloin kiitoksen saavat myös ”piilossa olevat” henkilöstön jäsenet päätähtien lisäksi. Vastaavanlaista yhteistä juhlintaa olisi hyvä tuoda enemmän myös yritysmaailmaan, sillä työn tulosten yhteinen juhlinta vahvistaa organisaation yhteisöllisyyttä sekä tukee työntekijöiden identiteettiä ja tunnetta työn merkityksellisyydestä. Omassa tiimissämme meidän tulisi kiinnittää huomiota projektien rytmitykseen ja sen kautta yhteiseen ”ensi-iltojen” juhlistamiseen. Uskon, että tämä olisi yksi tärkeä tekijä, joka pitää meidän tiimin kasassa ja yhtenäisenä läpi kevään.

Kommentoi