Jokaisella on omat tapansa oppia uutta. Jotkut oppivat parhaiten kymmenien tai satojen toistojen jälkeen, jotkut oppivat näkemällä ja toiset kuulemalla. Itse opin parhaiten tekemällä. Kun istuin alas ensimmäisille kirjanpidon luennoille, olin alkuun perillä siitä missä mennään. Tai niin luulin. Loppujen lopuksi tajusin, etten ymmärtänyt asian yhteyttä käytäntöön. Vasta kun asiaa pääsi tekemään pystyin sanomaan, että ymmärrän. Kun asiaa miettii, suuri osa ajasta opetuksessa meni täysin hukkaan. En saanut asiasta kiinni, enkä nytkään muista kuin osan läpikäydyistä asioista. Ja mikä oli suurin syy miksi asia piti opetella? Jotta voin esitellä oppimistani opettajalle. Koskaan oppiminen ei tuntunut siltä, että tekisin sitä itseni takia.

Yaacov Hechtin mukaan kasvatusjärjestelmässä on maailmanlaajuinen kriisi, johon on kolme seuraavaa syytä:

1. Työmarkkinoiden ja kasvatusjärjestelmän väliltä puuttuu yhteys
2. Lasten oikeuksissa on tapahtunut vallankumous, jota koulu ei ole ottanut huomioon
3. Tietotekniikan muutosta ei ole onnistuttu istuttamaan koulujärjestelmään (Välähdyksiä yksilön oppimisesta, sivu 9)

Kiistämätön fakta on se, että koulutusjärjestelmä kehittyy liian hitaasti. Koulutukseen on iskostunut vanhat tavat opettamiselle, joiden purkaminen vaatisi massiivisen murroksen. Koulun asema yhteiskunnassa on niin vahva ja merkittävä, että ajatellaan oppimisen tapahtuvan vain koulussa. Koulun ulkopuolella tapahtuu merkittävä osa ihmisen oppimisesta. Luokkahuoneessa tietenkin opitaan kieliä, tieteellistä kiistämätöntä faktaa (ns. yleissivistystä, eli maapallo ei ole litteä), loogista päättelyä ja ihmiskunnan menneisyyttä. Kaikki sellaisia asioita, jotka ovat tarpeellisia. Mutta käytännön osaaminen on puuttellista. Ainoat käytännön oppiaineet peruskoulussa ovat liikunta ja käsityöt. Käsityöt voitaisiin korvata käytännön korjaustaidoilla, jotka jokaisen pitäisi osata. Suurin osa oppii nämä asiat loppujen lopuksi vanhemmiltaan, ja nämä ovat niitä taitoja mitä tarvitaan.

Koulu on yleissivistävä laitos, joka jokaisen tulee käydä. Mutta oppimista tulisi painottaa enemmän koulun ulkopuolella. Työelämä ei ole enää sitä, että kaikki tekisivät samaa työtä eläkkeelle asti. Muutos on jatkuvaa, mikä vaatii työelämässä mukautumista ja uuden opettelua. Oppiminen jatkuu koulujen jälkeen aina elämän loppuun asti. “Vietti oppia on ihmiselle yhtä voimakas kuin vietti lisäntyä – se alkaa kuitenkin aikaisemmin ja kestää myöhempään.” (Välähdyksiä oppimisesta, sivu 16) Jokaisella ihmisellä on sisällään halu kehittyä aina paremmaksi. Yksikään kunnianhimoinen ammattiurheilija ei lopeta harjoittelua, kun voittaa esimerkiksi olympiakullan. Vaikka urheilija on sillä hetkellä lajinsa paras, voi hän silti olla vielä parempi. Oppimiselle ei voi asettaa rajoja. Elämme aikaa, missä käsiemme ulottuvilla on enemmän tietoa kuin ehdimme elinaikanamme käsitellä.

Sama virhe mikä tapahtuu laajalti peruskoulussa ja lukiossa on todellisuutta myös yliopistoissa. Yliopistoissa tavoitteena lähes kaikilla on saada tutkinto ja siirtyä suoraan työelämään. Useat tutkimukset ovat todenneet, että yliopistokoulutus ei anna riitäviä työelämätaitoja. (Välähdyksiä yksilön oppimisesta, sivu 11) Kyseisiä taitoja useimmat oppivat, jos niitä lähtee tietoisesti itse opettelmaan tai oppii viimeistään työelämässä. Työelämässä eniten tarvitaan tiimityön, yhteistyön, esiintymisen ja viestinnän taitoja. Opetuksen painotus teoriaan ja luentomalliseen opetukseen ei tue sitä osaamista mitkä ovat olennaisia oman tulevaisuuden suhteen. Akatemiamallissa tämä on otettu huomioon, mutta silti kyseinen korkeakoulumalli on täysin marginaalinen.

Oppimiseen täytyy kuitenkin oppia. Aktiiviseksi oppija opettelu ei tule helpolla ja vaatii paljon työtä, mikäli on iskostunut siihen, että joku opettaa asian kuitenkin. Osaamista voi kehittää tehokkaiten, kun opettelu tapahtuu ympäristössä missä se myös viedään käytäntöön. Menetelmiä oppimisen kehittämiseen on useita. Esimerkiksi ongelmaperusteinen oppiminen, eli “problem-based learning”. Menetelmä toimii erityisen hyvin työpaikoilla, missä yksilöiden osaamista tuodaan yhteen organisaation ongelmien ratkaisuun. Ongelmanratkaisussa oppimista tapahtuu eniten tiedon haun osalta ja ratkaisun etsimisessä. Menetelmä auttaa yksilöä ymmärämään miten tietoa voidaan soveltaa, kun täytyy ratkaista jokin ongelma. (Välähdyksiä yksilön oppimisesta, sivu 26)

“Me kaikki kasvamme ja opimme, ja me kaikki tarvitsemme opettajia ja valmentajia opastamaan meitä”. (Välähdyksiä yksilön oppimisesta, sivu 88). Näin sanoi Akio Toyoda, Toyotan pääjohtaja. Monet yksilöt tarvitsevat tukea oppimiselleen ulkopuolelta valmentajalta tai opettajalta. Ulkopuolinen näkökulma antaa perspektiiviä omalle kehitykselle ja auttaa ymmärtämään omaa oppimisen tasoa. Valmentajan sparraus omista oppimisen tavoitteista antaa aineksia, joilla voi hahmottaa paremmn mitä täytyy oikeasti tehdä. Yksin oppiminen ei välttämättä ole niin mieluisaa.