Tampere
29 Mar, Friday
3° C

Proakatemian esseepankki

Opitaan urheilijalta



Kirjoittanut: Titta Keisala - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Oletko koskaan pohtinut kuinka samanlaisia piirteitä yrittäjä ja urheilija tarvitsee menestyäkseen? Urheilijan motivaatiosta, tavoitteellisuudesta ja itsensä tuntemisesta voisi siirtää paljon opittavaa yritysmaailmaan. Tämä on aiheena esillä silloin tällöin, mutta eri asia onkin kuinka hyvin kyseiset aiheet oikeastaan toteutuvat yritysmaailmassa?

Huippu-urheilija ei voi menestyä ilman motivaatiota, tavoitteita, itsekkyyttä ja tasapainoista henkistä hyvinvointia. Henkistä hyvinvointia tukevat Itsevarmuus, maltti sekä keskittymiskyky, jotka ovat myös elintärkeitä taitoja huipulla kisaajille. Mutta eikö tämä sama päde meihin kaikkiin riippumatta siitä oletko taitoluistelija vai menestynyt yrittäjä?

 

Joku voisi ajatella, ettei yritysmaailmassa henkinen hyvinvointi ole yhtä tärkeää kuin huippu-urheilussa. Mutta miksi ei olisi? Vaikka urheilussa fysiikka on tärkeää, sitä suoritusta ennen kuitenkin henkinen hyvinvointi mahdollistaa sen kaiken harjoittelun, omistautumisen, keskittymisen ja palautumisen. Se mahdollistaa urheilijan toiminnan optimoimisen sekä omilla maksimileveleillä toimimisen. Jotta urheilija jaksaa, on henkisen puolen oltava ensiksi kunnossa.

 

Eikö yritysmaailmassa olisi samalla tavalla toivottavaa toimia omilla maksimilevelillä? Optimoida oma toiminta täysin tavoitteiden saavuttamiseksi olemalla tehokas, kehittävä ja omistautunut työlleen ja unelmilleen. On tärkeää oivaltaa, että asenne oman toiminnan optimoimiseen on päätös, joka vaatii itsekuria. Tämän kaiken saavuttaminen lähtee liikkeelle henkisestä hyvinvoinnista. Uskon kyllä, että ihminen pystyy lyhyen aikaa toimimaan tehokkaasti, vaikka henkinen hyvinvointi olisi epätasapainossa. Mutta pidemmän päälle se ei riitä, jos halutaan toimia tehokkaasti ja tavoitteellisesti sekä ottaa omat mahdollisuudet ja kyvyt oikeasti kunnolla käyttöön. Minkä verran itse arvioisit, että käytät tämän hetken potentiaalistasi?

 

Voittaminen –haastattelussa Laura Lepistö kertoo, kuinka huippu-urheilijan on oltava tarkka asioiden tärkeysjärjestyksestä. On paljon helpompi toimia, kun tietää mikä on ensisijaista ja mikä asia jää toiselle sijalle. Lepistö kertoo, kuinka Euroopan tasolta maailman huipulle pääsi vain, kun perushyvän suorittamisen jälkeen rutistettiin vielä viimeinen kymmenen prosenttia irti. Tämä viimeinen kymmenen prosenttia on se suurin ja merkittävin harppaus. Sen takia vain harvat ovat huipulla.

 

Mielestäni tästä saadaan erinomaisia vinkkejä yritysmaailmaan. Kuinka priorisoida oma toiminta niin, että se edesauttaa omiin tavoitteisiin pääsyä? Mikä on loppujen lopuksi tärkeää? Pohdittavaksi itselle jäi myös lisäksi ajatus siitä, kuinka nostetaan yritystoiminta, joka rullaa ja toiminta on sitä ”perushyvää suorittamista” vielä next levelille? Lisäksi tässä kohtaa voikin miettiä, mikä omassa suorituksessa olisi se viimeinen kymmenen prosenttia, jos jo tällä hetkellä toimii perushyvällä tasolla.

 

Lepistö kertoo, että vaikka hän onkin kisannut yksilölajissa se ei missään nimessä tarkoita sitä, että hän olisi ollut yksin. Mukana on ollut tukemassa ja auttamassa uskomaton määrä alan ammattilaisia ja läheisiä. Hän painottaa sitä, että yksin ei jaksa ja siinä vaiheessa, kun omat voimavarat tai motivaatio ovat maassa, on läheisten tuki korvaamaton. Tätä on hyvä peilata omaan elämään. Ketkä kuuluvat omaan lähipiiriin sekä tukijoukkoon?

 

Oli kyseessä sitten huippu-urheilija tai kiireinen yrittäjä, hyvä itsetuntemus auttaa paljon omien voimavarojen tulkitsemisessa. Lepistö sanoikin hyvin, että: ” Milloin on viisautta tehdä vähän vähemmän, vaikka hieman väsyneenäkin pitää jaksaa tehdä?” Lepistö vinkkaakin, että joskus on hyvä ajatella miten tästä huonosta päivästä saa kuitenkin ok päivän? Ei kannata alkaa rypemään suossa, vaan hyväksyä se, että jokainen päivä ei ole täydellinen ja joskus huonoja päiviä saattaa olla enemmän kuin hyviä. Nyt kannustankin jokaista kokeilemaan tätä ensi kerralla, kun heräät ja tiedät, että tämä ei ole sinun päiväsi. En usko, että tässä tapauksessa kokeileva häviää. Tasapainoa ajatellen, on hyvä myös tiedostaa ne kaikista energisimmät päivät. Ne päivät, jolloin saa itsestä kaikista eniten irti. Sellaiset päivät kannattaa käyttää hyödyksi.

 

Voitontahto ja kilpailuhalu ovat myös tärkeitä niin yritysmaailmassa kuin urheilussa. Aivan samantapaisia tavoitteita voi asettaa itselleen esimerkiksi yrittäjänä kuin ammattilaisurheilijana. Miksi emme haasta itseämme urheilijan tavoin? Onko huippu-urheilijan helpompi kurotella tähtiä, koska sellainen oletus on jo valmiiksi luotu? Minusta on hyvä pitää mielessä, että vaikka lukee itselleen ammatin, on tärkeää koko elämän ajan kouluttautua, kehittyä, oppia ja toimia tavoitteellisesti eteenpäin. Urheilijakaan ei ole koskaan ns. valmis. Aina joutuu toistamaan, kehittymään ja harjoittelemaan uusia asioita ja tekniikoita. Lisäksi, aina lähdetään voittamaan.

 

Urheilijat ovat tunnettuja kiven kovasta motivaatiosta. On hyvä tiedostaa, mikä loppujen lopuksi motivoi ja onko se oman motivaation lähde pitkäkestoinen tavoite vai vain jotain pinnallista. Ehkä tässä asiassa onkin tärkeä pohtia voiko jokin pinnallinen olla tarpeeksi riittävä motivaation lähde? Omaa motivaatiota pohdittaessa, onkin hyvä pitää mielessä päämäärä. Mikä on siis sinulle paras työn tulos? Onko se asian oppiminen, itsensä kehittäminen, ihailuksi tuleminen, itsensä voittaminen, tavoitteiden saavuttaminen, raha vai esimerkiksi urheilijan tapauksessa mitali tai titteli? Kun tietää mihin tähtää, on helpompi pohtia ovatko motivaatio ja tavoitteet kohdillaan edesauttamassa lopulliseen päämäärään pääsemistä. Omasta mielestäni mikään ei vedä vertoja itsensä voittamisen tunteelle.

 

 

 

Kommentit
  • Ville Pajala

    Moikka Titta!
    Loistava kirjoitus, joka tiivistää oikeastaan kaikki ne yhtäläisyydet mitä itsekin olen havainnut urheilun ja yrittäjyyden välillä. Toivottavasti näiden kahden alan yhtäläisyyksiä hyödynnetään tarpeeksi. Ainakin kirjallisuuden puolella siitä on merkkejä, kun urheilijoiden ja urheilu vaikuttajien kuten Aki Hintsan elämäkerrat ovat kysyttyjä myös bisnesmaailmassa.
    Kuten sanoit itsensä johtaminen pohjautuu pitkälti samoihin periaatteisiin niin urheilijalla kuin yrittäjällä, joten ehdottomasti niiden pitäisi ottaa oppia toisiltaan. Lisäksi joukkueurheilun puolelta löytyy vaikka kuinka paljon hyviä esimerkkejä joukkueista, jotka ovat yltäneet paljon ennakko-odotuksia parempiin suorituksiin ja näitä tarinoita olisi hyvä hyödyntää erilaisten tiimien kasaamisessa ja motivoimisessa myös yritysmaailmassa.

    6.1.2019
Post a Reply to Titta Keisala cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Titta Keisala Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close