Olen opiskellut ammattikorkeakoulussa nyt noin 2,5 vuotta ja urheillut siinä ohella tavoitteellisesti. Opiskeluaikanani omat tulokset ovat menneet reilusti parempaan suuntaan, ja urheilu on tuntunut jopa mieluisammalta kuin aiemmin.

Muutin opiskelun perässä Tampereelle ja valmentajani (isäni) jäi Joensuuhun. Itselläni oli se etu, että etävalmennusta ja treenaamista on tullut harjoiteltua jo aiemmin lukioaikoina ja pystyn aika hyvin reflektoimaan omaa tekemistäni. Liityin Tampereen urheiluakatemiaan, josta sain oikeudet liikuntatilojen käyttöön sekä muita bonuksia, ja treenit alkoivat rullamaan aika lailla entiseen malliin opiskelun ohella. Haasteita toki oli, koska muutin paikkakunnalle, josta en tuntenut kovin montaa ihmistä. Urheilu kuitenkin antoi rytmiä elämään ja vapaa-ajan tekemistä, jolloin oma arki muuttui nopeasti mieluisaksi.

Jotta elämä ei kävisi liian kuormittavaksi opiskelua ja urheilua yhdistäessä, täytyy kuunnella omaa kehoaan ja tuntemuksia. Itsellä toimii kommunikaatio koutsin kanssa ja treeniä kevennetään, jos kroppa ei tunnu palautuneelta. Harjoitusta pitäisi myös osata kuvailla vähän paremmin kuin ”ihan ok”, jotta voidaan tehdä oikeita muutoksia treenikalenteriin. Esimerkiksi koronan sairastettuani piti tarkkaan muokata treenien kuormittavuutta, jottei keho ylikuormittuisi. Tällaisissa tilanteissa vaaditaan urheilijalta malttia. Seuraan myös päivittäin omaa sykettäni ja stressitasojani älysormuksella (oura). Tämmöisiä härpäkkeitä ei kuitenkaan mielestäni tarvita, jos osaa itse arvioida palautumistaan ja vireystasojaan.

Urheilu on mielestäni erittäin hyvää vastapainoa opiskelulle. Kuntosalilla riehuminen muutaman tunnin opiskelun jälkeen nollaa ajatukset ja koulumaailman aiheuttama stressi pienenee. Kilpailut taas tuovat omanlaista jännitystä elämään, mitä ei välttämättä opiskelumaailmassa saavuta. Opiskelu puolestaan tuo elämään perspektiiviä ja mahdollisuuksia tulevaisuutta varten. On kuitenkin tärkeää, että elämän kokonaiskuormitus pysyy itselle sopivalla tasolla ja ei polta itseään loppuun.

Lukio-aikoina tein muutaman virheen harjoittelussani ja sen ajoituksessa. Menin usein harjoittelemaan liian pienen aterian jälkeen, jolloin treeniin ei ollut riittävästi energiaa. Nykyään pyrin syömään ison aterian noin kaksi tuntia ennen harjoitusta, jolloin hiilihydraattivarastot eivät ehdy harjoituksen aikana. Lisäksi suhtauduin urheiluun liian suorituskeskeisesti. Halusin tehdä hyviä tuloksia nopeasti, mikä näkyi turhautumisena huonompien kisojen jälkeen. Nykyisin pyrin tekemään asiat mahdollisimman hyvin ja reflektoimaan mikä meni pieleen silloin, kun kello ei näytä sopivaa aikaa (ei muuten ole aina helppoa).

Tärkeintä opiskelun ja urheilun yhdistämisessä on mielestäni asioiden priorisoiminen, tietyn rennon asenteen mukana pitäminen ja riittävä lepo. Uskon, että kun seuraa omia arvojaan ja tavoitteitaan positiivisella asenteella ja itseluottamuksella, niin silloin antaa itsellensä mahdollisuuden päästä pitkälle.