Tampere
07 Dec, Tuesday
-15° C

Proakatemian esseepankki

Opiskelijasta fysioterapeutiksi



Kirjoittanut: Henri Korhonen - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Opintojen alussa olin 23-vuotias ja juuri muuttanut kotikaupungistani Tampereelle. Oma sosiaalinen luonteeni ja intohimoni urheilua kohtaan johtivat minut fysioterapeuttiopintojen pariin. Koin myös, että fysioterapia olisi luonnollinen jatkumo hierojatutkinnolleni. Pääsyyt, jotka johtivat minut tälle alalle, olivat haluni parantaa omaa käsitystäni tuki- ja liikuntaelimistön ongelmista, parantaakseni omia manipulatiivisia hoitomuotoja ja -otteita sekä tietysti opintojen tuoma fysioterapeutin titteli avaa ovia työelämään tulevaisuudessa.

Nyt opintoja on takana lähes 3,5 vuotta, opintopisteet ovat kasassa ja tämä essee on viimeinen kirjallinen työ, jonka tulen tekemään näiden opintojen osalta. Naureskellen luin läpi aiempia portfolioitani opintojen vaiheilta ja erityisesti ensimmäinen portfolioni koulutuksen ensimmäiseltä syksyltä sai tajuamaan kuinka paljon oma näkemys fysioterapiasta on muuttunut. Siellä mainitsin haluavani kehittyä manipulatiivisessa fysioterapiassa, enkä juuri tuonut muuta esille ympäriltä. Ympärille on kuitenkin tarttunut hyvin paljon kaikkea muuta mukaan, enkä pidä manipulointia enää kovin suuressa roolissa tämän päivän fysioterapiaa, jota todennäköisesti työurallani toteutan.

Ensimmäiset kaksi vuotta olivat fysioterapian opiskelua. Anatomiaa, fysiologiaa, teoriaa, prosessia, tutkimista, harjoittelua, testaamista, mittaamista, haastattelua, lukemista, kirjoittamista ja vaikka mitä. Kolmas vuosi, joka alkoi akatemialla, oli luonteeltaan hyvin erilainen. Fysioterapia oli toissijainen opintojen kerryttämisen lähde ja suuri osa ajasta kului tiimijohtamis- ja yrittäjyysopinnoissa.

Proakatemialle hakiessani haaveilin, että vapaamuotoisempi opiskelu sopisi minulle paremmin, sekä tiiminä yrittäjyyden opiskelu kuulosti todella hyvältä tilaisuudelta oppia tulevaisuutta ajatellen. Pidin todella paljon ensivaikutelmasta, jonka akatemia sai minussa aikaan. Koin, että pystyin tekemään asioita, joista itse tykkäsin ja tavalla, joka sopii minulle. Myös tiimi ympärillä vaikutti hyvin suhtautuvalta jokaisen tiimiläisen tavoitteisiin ja pyrki mahdollistamaan elämän sumplimisen parhaan mukaan opiskelun ympärillä. Tämä sopi minulle mainiosti treenaamisen soveltamisen kanssa.

Ensimmäisenä syksynä opeteltiin tiiminä talon tavoille. Intoa ja motivaatiota riitti, koska monelle Kuntokadulta pääsy oli vapauttava tekijä opiskelua kohtaan. Olimme mielestäni hyvin perinteistä aloittavaa ja innokasta tiimiä muistuttava ryhmä, joka oli kiinnostunut vähän kaikesta, eikä suunnan löytämistä oikein tuntunut käytännössä löytyvän. Teimme erilaisia projekteja, jotka yritimme jollain tapaa pitää sidoksissa fysioterapiaan, ettei ammatti-identiteetti pääsisi karkaamaan liian kauas opintojen aikana. Se oli kuitenkin loistavaa opettelua itsestä ja tiimistä. Huomasin jo ensimmäisen syksyn aikana, kuinka toimin tiimissä ja kuinka ajateltua vaikeampaa se oli. Jatkuva reflektointi ja valmentajien apu olivat omalla kohdallani toimivia keinoja kehittää itseäni tästä näkökulmasta.

Olen aina kokenut olevani hyvä suunnittelemaan ja puntaroimaan omaa jaksamistani kuormitusympäristöä ajatellen. Yritin alusta asti miettiä mihin minulla on aikaa, mihin aika kannattaa uhrata ja mikä vie tiimiä ja minua eteenpäin. Huomasin muun tiimin ympärillä kuormittavan itseään omalla mittapuullani hyvin paljon, ja he osallistuivat useampiin projekteihin kuin minä. Itse ajattelin, että teenkö liian vähän tiimini eteen, kunnes kevään ja kesän aikana tuli huomattua, että kokonaiskuormitus ylitti oman sietokykyni ja palauduin heikosti kaikesta rasituksesta. Koko tiimi tuntui kokevan jollain tapaa samanlaisen ylikuormittumisen, ja syksyllä opintojen alkaessa kaikki olivat jo valmiiksi väsyneitä kesän töistä ja projekteista. Tiiminä olimme kuitenkin kasvaneet ja oppineet, emmekä toistaneet edellissyksyn virhettä, vaan panostimme paremmin myös omaan hyvinvointiin.

Kun peilaa oletuksia ja ajatuksia koulutuksen alussa, olen opiskeluaikani saanut hyvin paljon enemmän koko koulutuksesta irti. Tampereelle opiskelujen perässä tullessani en edes tiennyt Proakatemiasta. Nyt olen sitä mieltä, että sen tulisi olla jollain tapa osa jokaisen fysioterapeuttiopiskelijan koulutusta. Fysioterapia ei ole yksin peliä. Todellakin tuntuu koulutuksen loppumetreillä, että opiskelijasta on kasvanut fysioterapeutti.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close