Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Opinnäytetyöprosessi



Kirjoittanut: Eetu Patronen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

Kirjoitin oman opinnäytetyöni siitä, kuinka elintarviketuotantoon saadaan yhdistettyä Lean-ajattelu. Koska ytiyksemme toimii myöskin elintarvikealalla, oli aihe itselle lähellä sydäntä. Opinnäytetyön toimeksiantajana toimikin oma yrityksemme, jonka tuotantoa oli tarkoitus kehittää. Lean-filosofia on hyvin laaja tapa kehittää tuotantoa. Monet suuret tuotannot, kuten Toytota käyttää kyseistä mallia. Toyota on myös kehittänyt kyseisen mallin. Kyseisessä ideologissa tuotannosta on tarkoitus minimoida pois kaikki hukka ja näin ollen tehostaa tuotantolinjaston toimintaa.

Aloitin opinnäytetyön tekemisen perehtymällä toden teolla Lean-ajatteluun. Luin kirjallisuutta, artikkeleita ja kävin yhden vapaavalintaisen kurssin aiheesta. Lisäksi juttelin muiden elintarvitoimijoiden kanssa aiheesta. Tiedonhaussa onnistuinkin mielestäni hyvin, joka helpotti huomattavasti opinnäytetyön kirjoittamista.

Tämän jälkeen aloitin tekemällä suunnitelman toteutustavasta. Suunnitelman tekeminen tuntui todella hankalalta, sillä jouduin rajaamaan aihetta, jotta työstä ei tulisi liian laaja. Aloitin työn suunnittelun jo keväällä ja pääsinkin silloin jo kirjoittamaan opinnäytetyötäni. Omien elämäntilanne muutosten vuoksi työn kirjoittaminen kuitenkin keskeytyi. Jatkoin opinnäytetyön kirjoittamista taas elokuussa. Ongelmaksi koitui, että jouduin perehtymään jo aloittamaani työhön hyvin paljon, jotta löysin taas punaisenlangan. Tässä kohtaa muutin myös jälleen hieman aihetta, jotta lopullisesta työstä tulisi mahdollisimman toimiva.

Itse työn kirjoittaminen tuntui sujuvan itseltä jopa odotettua paremmin. Uskon suurimman syyn olevan siinä, että olin todella hyvin perehtynyt aiheeseen ja minulla oli paljon lähteitä. Tekstiä syntyi hyvää tahtia ja itse kirjoitustyö tulikin tehtyä niin sanotusti rykäisyinä. Hyvänä päivänä tekstiä syntyi helposti yli kymmenen sivua. Huomasin myös, että en pystynyt työskentelemään tehokkaasti kotona, enkä koululla. Kotona minulla oli liikaa virikkeitä, koulussa taas keskustelin mieluummin muiden kanssa. Kaikista paras paikka löytyi itselle kahviloista. Iso kuppi kahvia, tietokone eteen, vastamelukuulokkeista rauhallista musiikkia ja ei kun kirjoittamaan. Siinä oli itselle toimivin resepti.

Työn teoriaosuus oli hauskaa ja työn tekeminen tuntui helpolta. Suurimmat ongelmat syntyivät jäsentelystä, jotta työn luettavuus olisi mahdollisimman hyvä. Tässä jouduinkin tekemään melko lailla jumppaa. Teorian jälkeen lopputuloksen käsittely tuntui haastavalta, koska Lean-työkalut eivät sovellu aivan yhtä hyvin Herkkä Snacksin tuotantoon kuin etukäteen olin ajatellut. Työkaluja joutui soveltamaan aika paljon, jotta työkaluja pystyy hyödyntämään käsityönä toteutettavassa tuotannossa. Lopulta kuitenkin sain käsiteltyä kaikki työkalut ja sain sovellettua lähes kaikkia työkaluja myös käsityö tuotantoon.

Työn tekeminen oli haastavaa, mutta se myös opetti paljon. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Olisin halunnut, että työtä hyödyntämällä Lean-ajattelu olisi ollut helpommin käyttöönotettavissa, mutta tämä ei ole mahdollista. Ongelma on siis se, että en tiennyt tarpeeksi Leanin käyttöönotosta etukäteen. Eli toisin sanoen omat olettamukset tekivät työn lopputuloksesta pienoisen pettymyksen.

Kommentoi