Olin juuri saanut tietää, että minut hyväksyttiin Tampereen ammattikorkeakouluun ja aloittaisin opintoni elokuussa 2020. Olin haltioissani enkä voinut uskoa sitä todeksi. Se oli surrealistista, sillä kouluun sisäänpääsy merkkasi muuttoa uudelle paikkakunnalle. Olin asunut koko elämäni Riihimäellä, joten muutto pienestä ”tuppukylästä” isoon opiskelija kaupunkiin tuntui jotakuinkin pelottavalta ajatukselta mutta samaan aikaan jännittävältä. Tämän päätöksen myötä jouduin myös jättämään osia aikaisemmasta elämästäni Riihimäelle. Siihen kuului sekä hyviä puolia mutta myös huonoja. Tästä huolimatta se oli tarkalleen sitä mitä olin kaivanut jo useamman vuoden elämääni, muutosta ja haastetta. Pelkkä ajatus siitä, että jättäisin asioita ”keskeneräiseksi” Riihimäellä kauhistutti minua. En halunnut, että mikään aikaisempi ongelma menneisyydestäni tulisi vetämään minua taaksepäin vaan sen sijasta voisin aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä uudessa kaupungissa. Ajatuksen tasolla tämähän kuulostaa erittäin hyvältä, muttatodellisuudessa kun olet asunut koko elämäsi tietyllä paikkakunnalla niin siitä tulee pakostikin eräänlainen oma turvapaikka. Olet alitajuisesti yhdistänyt sinun geograafisen lokaation tiettyyn tuntemukseen. Tämä on täysin normaalia eikä sitä pitäisi yrittää kieltääkään, se ei ole väärin.

Hyväksyttyäni opiskelupaikkani aloin tarkastelemaan asuntotilannetta Tampereella. Minulla oli vajaa 6kk aikaa etsiä itselleni asunto ennen opintojen alettua syksyllä. Koska luulin olleeni hyvässä asemassa aikataulun suhteen, lähetin asuntohakemuksen ainoastaan yhteen paikkaan: Tampereen opiskelija-asuntosäätiölle tai toiselta nimeltään tunnettu: TOAS. Olin luottavaisilla fiiliksillä siitä, että saisin opiskelu asuntoni ajoissa ennen opintojen alkua. Voi pojat kuinka väärässä olin.

Olin juuri näihin aikoihin kesän alettua irtisanoutunut työpaikastani Riihimäen Prismassa. Tämä tarkoitti, että minulla ei ollut mitään muuta käsissäni kuin lepsuaikaa. Näin jälkeenpäin, kun reflektoin tätä aikaisempaa tilannettani, en yhtään ihmettele miksi olin kuin huojuva korttipakka loppuakohden. Muistan tarkastelleeni TOAS:in nettikaavakkeen sijoittumistilannettani jokaisen päivän alussa ja lopussa, kuukausien ajan. En millään tahtonut luovuttaa positiivista ja nyt jälkeenpäin katsottuna kenties hieman harhaista asennoitumistani asuntotilanteeseeni. No tämähän loppujenlopulta johti tilanteeseen, jossa minulla ei ollut asuntoa opintojeni alussa, hyvä minä!

Onnekseni minun äitini oli juuri kuukautta aikaisemmin muuttanut Tampereelle, joka tarkoitti minun kannaltani hätämajoittumista hänen luonaan. Päädyin punkkaamaan mammani sohvalla reilu 3-viikkoa ja tämä kokemus ei todellakaan ollut helpoimmasta päästä. Äidilläni on kissa, joka on rodultaan Cornish Rex ja vaikka tällä kyseisellä rodulla ei olekaan hirveästi karvaa niin sitä on juuri riittävästi minun allergiani ärtymiseksi. Nämä 3-viikkoa silmäni vuotivat ja kutisivat yhtä soittoa alusta loppuun saakka, enkä kyennyt hengittämään nenäni kautta laisinkaan. Oloni olisi voinut summittaa yhteen tiettyyn sanaan: kärsimys.

Tällä kyseisen ajanjakson aikana opin arvostamaan elämän pieniä ja yleensä itsestään selvänä pidettyjä iloja kuten hengittämistä, näkemistä, sekä mielenrauhaa. Opin myös itsestäni ihmisenä uusia puolia kuten oman aikani kunnioittamisen sekä oman tilani merkityksen pitkässä ja myös päivittäisessä arjessa.

Opintojeni ensimmäiset 2-kuukautta oli pelkkää juhlimista, ainakin verrattuna nykyiseen ”korona-arkeen”. Tämä oli sitä aikaa, kun asuin äitini luona ja minun kotiin saapumisajat saattoivat mahdollisesti venyä reippaasti yli keskiyön joka ei tietenkään käynyt päinsä talon portinvartijalle.

Aina saapuessani kotiin näiltä yöllisiltä seikkailuilta minua odotti vastassa erittäin huolestunut, väsynyt, sekä kärttyinen, äitini. Oi että niitä kiivaita keskusteluita keskellä hameaa yötä, melkein jopa kaipaan niitä. Tässä kohtaa minun stressin sietokykyni veteli viimeisiään ja tarvitsin äkillistä tilanteenmuutosta, jos aioin selvitä tästä ehjin nahoin pois.

Aloitin äitini kanssa asunnon etsinnän nopealla aikataululla ja muutaman päivän sisällä löysimmekin mainion näköisen kohteen Iidesrannasta, keskustan laitamilta. Kävimme asuntonäytössä ja pikaisen tarkastelun jälkeen päätin muuttaa kyseiseen lokaatioon. Tämä osoittautuikin suureksi virheeksi. En ollut ikinä asunut omillani ja tämä oli minun ensimmäinen vuokra-asuntoni. Kun ottaa huomioon elämäntilanteeni, joka oli erittäin stressaava ja olin ikään kuin ”pakenemis moodissa”, niin olisi pitänyt tietää paremmin, eikä tehdä noin isoa päätöstä henkisesti epävakaassa tilanteessa.

Olin luontaisestikin erittäin iloinen uudesta sekä ihka ensimmäisestä asunnostani. Muuttaessani asuntoon luulin, että nyt kaikki alkuvaikeudet ovat takanani ja voin yksinkertaisesti vain rauhoittua. Sinisilmäisyyteni hämmästyttää jopa minua itseäni tänä päivänä. Ei siinä kauaa kestänytkään, kun pienet ongelmat ja epämukavuudet alkoivat näyttäytymään. Asunnon ikkunat vetivät, pesutuvan pyykkikone oli pieni ja likainen, olohuoneen lattia oli epätasainen, pihalta oli suora näkymä keittiöön, liikkuminen keskustaan oli erittäinvaivalloista ja huoneiston ovi oli paperinohut, joten käytävästä kuului jokainen askel, niistäminen ja huonot vitsit.

Tämän lisäksi  turhauttavin puoli oli paperiakin ohuemmat seinät. Jokainen yö tuskailin nukahtamisen kanssa sillä naapurini kuorsauksesta koituneet äänet, pitivät minua hereillä illasta aamuun. Kuvailisin naapurini unirytmiä yhdellä sanalla: järkyttävä. Välillä hän oli jo nukkumassa klo 18 aikaan iltapäivästä, sitten taas klo 1.00 aamuyöstä ja sitten taas klo 13 aikoihin aamusta. Kysyt miten tiedän tämän, no minäpä kerron. Hänen kuorsaamisensa kirjaimellisesti värisytti asuntoni seiniä. Minusta tuntui, että asuin paperista rakennetussa talossa ja pelkkä hentonen puhallus kaataisi seinät päälleni. Nämä asiat sanottuna ei varmaan tarvitsekaan selventää miksi tähän asuntoon muuttaminen oli virhe.

On olemassa ilmiö nimeltä Heuristinen affektio, joka vaikuttaa suuresti päätöksentekoomme. Kohtaamme sekä teemme lukuisia hyöty/haitta päätöksiä päivittäin, mutta mikäli tunnemme myönteisesti jotakin asiaa kohti, todennäköisesti yliarvioimme sen hyödyt ja aliarvioimme riskit.

( https://mielenihmeet.fi/miten-tunteet-vaikuttavat-paatoksentekoon/ )

Tässä aikaisemmin mainitussa TOAS:in asunnosta ei ollut kuulunut mitään 6-kuukauteen, vaikka olinkin listalla ensimmäisellä sijoituksella. Päätin joka tapauksessa irtisanoutua Iidesrannan asunnosta ja nukkuisin sitten vaikka tienvarressa, jos se siihen päätyisi. Otin yhteyttä asunnonvälitys toimistoon ja selitin tilanteeni olettaen, että nyt vapauduin tästä uudestakin ankkurista, joka vetää minua perässään.

Tästä päästäänkin oppivaiheeseen numero 2: lue aina sopimukset huolella, jotta tiedät mihin sitoudut! Asunnonvälittäjä tiputti pommin kertomalla, että olen sidottu asuntoon vähintään vuodeksi ja ainut tapa millä pääsen maksuvastuusta irti, on saada uusi vuokralainen tilalleni. Tämän lisäksi olen myös velvoitettu maksamaan puolenkuun vuokran verran sakkoa vuokranantajalleni ennenaikaisesta irtisanoutumisesta.  Kaiken kukkuraksi vuokratoimisto veloittaa tästä minulta käsittelymaksua 24 % sekä joudun maksamaan erääntyvän isännöitsijäntodistuksen, jolla on hintaa 140 €. Kaikki nämä yhteenlaskettuna tekee n. 700 € kokonaisuudessaan. Unohdinko mainita, että muuttaessani asuntoon jouduin maksamaan kahden kuukauden takuuvuokran? Tällä oli hintaa yhteensä 1040 € ja tästä menikin sitten suurin osa tuon sakkorahan maksamiseen.

Minulla kesti hieman vajaa 2 kuukautta löytää uusi vuokralainen tilalleni. Onnen sattumalta minulle tarjottiin juuri tällä aikajanalla TOAS:in opiskeluasuntoa keskustan ytimestä ja vielä jopa 100 € halvemmalla vuokralla kuukaudessa. Olin onneni kukkuloilla, tiesin että tästä tulee pysyvä asuntoni opintojeni loppuajaksi. En ikinä aikaisemmin sisäistänyt kuinka merkittävä ero on asua ydinkeskustassa verrattuna sen laitamilla. Pelkästään jo ajankäytössä voit säästää useita, ellei jopa kymmeniä tunteja viikossa vain asumalla keskustassa. Tämän lisäksi kaikki on helpompaa ja käytännöllisempää. Enää ei tarvitse valmistautua henkisesti ja varata aikaa, jos haluaa käydä ruokaostoksilla kaupassa, sen kuin vain astelet tien toiselle puolelle ja vóla. Olen erittäin kiitollinen nykyisestä asumistilanteestani, sillä tiedän nyt oman kokemuksen kautta, että ihminen voi muuttua erittäinkin onnettomaksi, mikäli kotiin tuleminen aina v*tuttaa.

Nyt kun olet tämän lukenut niin toivon ettei sinun tarvitse toistaa minun virheitäni. Ne olivat hyvin yksinkertaisia kuten sopimusehtojen lukeminen huolellisesti ennen allekirjoittamista mutta huolimattomana tämänkin kaltaisia itsestäänselvyyksiä jätetään tekemättä. Toisena oppina, älä tee isoja elämänmuutoksia, joihin joudut sitoutumaan, mikäli elämäntilanteesi ei ole vakaalla pohjalla. Toivon että pystyin viihdyttämään sinua tarinallani ja kenties jopa ensikerralla, kun olet tekemässä isoa päätöstä, muistat pysähtyä hetkeksi, hengähtää ja katsoa kaikki faktat läpi.

-Gustav Perttilä