Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Opettaja vai valmentaja?



Kirjoittanut: Joonatan Halonen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Tiimivalmentajan parhaat työkalut
Johannes Partanen
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Johdanto

Vietin syksyn 2019 Hollannissa kahden tiimiläiseni kanssa vaihto-opiskelemassa. Osallistuimme kolmen kuukauden opintokokonaisuuteen nimeltä Artful business creations, jonka pointtina oli lähestyä liiketoimintaa taiteen näkökulmasta. Vaihdon aikana saimme paljon tietoa siitä, miten taidetta voi käyttää hyväksi jokaisessa projektissa jollakin tavalla, esimerkiksi aisteja stimuloimalla. Vaihdon aikana meillä oli tukena valmentajia, jotka yrittivät auttaa haasteissa, joita kohtasimme.

 

Valmentajan rooli

Johannes Partanen kuvailee kirjassaan Tiimivalmentajan parhaat työkalut tiimivalmentajan työn olevan pitkälti oppimisen organisointia erilaisten työkalujen avulla (Partanen, 65). Olisinkin toivonut, että hollantilaiset valmentajamme olisivat ottaneet selvää näistä työkaluista ja ylipäänsä valmentajan roolista.

Aivan vaihdon alussa meidät jaettiin muutaman hengen ryhmiin, joissa lähdimme ratkomaan omaa toimeksiantoamme. Alun opastuksessa oli selvä sanoma – tutustukaa toisiinne ja tiimiytykää! Edellisen vuoden opiskelijat olivatkin antaneet palautetta tiimiytymisen tärkeydestä, joten se koettiin tällä kertaa hyvin tärkeänä. Harmittavaa oli se, että valmentajien ja tiimien välistä suhdetta ei korostettu tarpeeksi. Jotta valmentaja ja tiimiläiset olisivat saaneet eniten irti siitä kolmesta kuukaudesta, olisi heidänkin pitänyt tutustua toisiinsa paremmin. Valmentajaa olisi auttanut hyvin paljon, jos hän olisi tuntenut tiimiläiset hyvin ja tuntenut heidän vahvuutensa ja hiekkoutensa (Partanen, 51). Tällä kertaa tuo suhde jäi todella laimeaksi.

Laimeuteen voi vaikuttaa myös se, että Hollannissa opettajilla on suurempi auktoriteetti kuin vaikkapa Suomessa. Hollantilaiset opiskelijat tarvitsevat jonkun kertomaan heille mitä pitää tehdä. Voisinkin kuvitella, että monille opettajille ei tulisi mieleenkään tutustua oppilaisiin paremmin, jotta he voisivat auttaa heitä kehittymään juuri oikealla tavalla.

 

Opettajasta valmentajaksi

Vaihtaminen opettajasta valmentajaksi on iso muutos, varsinkin jos täytyy päästää irti auktoriteetista ja päästä oppilaiden tasolle. Se vaatii omanlaisensa tahtotilan, se vaatii halukkuutta luopua vanhoista kaavoista kokonaan. Ymmärrän, että se ei tapahdu sormia napauttamalla ja valmentajamme Hollannissa varmasti yrittävät kovasti saavuttaakseen parhaat valmennustavat.

Olen itse ollut monesti mukana, kun oman tiimini valmentaja Liisa on pitänyt pajan Teaching vs. Coaching ulkomaalaisryhmille. Pajassa käydään läpi opettajan ja valmentajan eroja ja annetaan työkaluja muutokseen, kun siirrytään vanhanaikaisesta opettamisesta valmentamiseen. Voi olla, että juuri sen takia koska olen noissa pajoissa ollut mukana, on minunkin helpompi huomata epäkohtia valmentamisessa. Parhaiten mieleeni on jäänyt kuva Tiimiakatemian coaching spectrumista. Siinä kuvataan mielestäni erittäin hyvin sitä, miten valmentaminen ja opettaminen eroavat toisistaan.

Meillä Proakatemialla valmentajat ovat ehdottomasti pull, eivätkä push puolella. Eli valmentajamme kuuntelevat, he kysyvät kysymyksiä, jotka herättävät oppilaat ajattelemaan ja löytämään ratkaisut itse. Hollannissa asia oli toisin. Kuvion alapäässä olevat asiat kuvaavat melko hyvin perus opettajan käyttäytymismalleja ja samalla hollantilaisia valmentajiamme. He ovat tottuneet olemaan opettajia eivätkä välttämättä tiedä edes kunnolla, että mitä valmentajan rooli oikeasti tarkoittaa. Tämä kuvio olisikin pitänyt näyttää heille heti, kun negatiiviset ajatukset sikäläisestä valmentamisesta heräsivät.

 

Kiteytys

Muutos opettajasta valmentajaksi on raskas ja vaikea. Se vaatii oikeanlaisen tahtotilan ja paljon työtä, mutta lopussa kiitos seisoo. Valmennettaessa oppii joka päivä jotakin uutta paljon herkemmin, kuin opettaessa. Valmentaminen on paljon rikastuttavampaa ja paljon vähemmän uuvuttavampaa kuin opettaminen.

Kulttuurierot voivat vaikuttaa paljonkin siihen, kuinka helppoa valmentaminen tulee olemaan. Esimerkiksi Hollannissa vahva auktoriteetti on melkeinpä pakollinen opettajalla, joten muutos siitä valmentajaksi on suuri ja haastava. Eteneminen pienin askelin ja itselle sopivin määrin on kaiken avain. Muutosta ei kannata pelätä, sillä se tulee olemaan pakollinen vielä jonakin päivänä valmentamisen yleistyessä maailmalla.

 

 

 

Lähteet:

Partanen, J. 2012. Tiimivalmentajan parhaat työkalut. Jyväskylä: Kopijyvä Oy.

Kommentoi