Aloitin tänään yrittäjyyden kurssin opettajana eräässä Tamperelaisessa lukiossa. Tästähän minä salaa haaveilin. Jännää kuinka olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, avasin suuni ja olin avoin ideoille. Se avasi oven tähän työhön.

Ensimmäinen kerta jännittää tietysti. Onneksi tiimikaverini lähti mukaan tunnille. Se fiilison huojentava kun tiedät että tiimiläinen jeesii kun eniten apua tarvitset. Sählään tietokoneen kanssa ja jännitän ensimmäisen oppilaan saapumista. Yksi kerrallaan kun oppilaat valuvat luokkaan, ajattelen heidän olevan minun kavereita. Niin ajattelen aina kun jännitän, yleisössä on ystäviäni. Jännittävässä tilanteessa pyrin toivottamaan jännityksen tervettulleeksi, sillä se tulisi kuitenkin.

Opin kurssiryhmäläisten nimiä, kiinnostuksen kohteista ja sain arvokasta tietoa ryhmäläisten odotuksista kurssin suhteen. Opin myös että teini ikäisille tunnin vetämisessä ei ole mitään sen erikoisempaa kuin akatemialla tiimiläisille. Paitsi ehkä se että supinaa ja hälinää kuului takarivistä välillä. En osannut reagoida siihen, en tahtoisi myöskään että kurssillani ei saisi olla rennosti. Minun tuleekin miettiä oikea reagointitapa tunnilla supisteluun jos se häiritsee muiden työtä!

Testasimme dialogirinkiä opiskelijoiden kanssa, heistä kukaan ei tiennyt mistä on kyse. Kaikki lähtivät rohkeasti mukaan ja useampi uskalsi heittää vitsiä. Koin että pajassa oli läsnä luottamus! Sain tämän päivän tunnista hurjasti itseluottamusta tulevaan. Tulevasta keväästä tulee hieno mahdollisuus oppia, niin minulle kuin heillekin!

See you soon opepäiväkirjat…….