Oman intohimon löytäminen on pitkä prosessi, ja olen siinä mielessä onnekas, että omani alkoi jo nuorena perhekasvatuksessa sekä peruskoulussa. Ympäristö ja tuki loivat turvalliset olosuhteet kiinnostua asioista ja kokeilla. Olin utelias ja niin kuin Sir Ken Robinson sanoo TED puheissaan, uteliaisuus on luovuuden moottori. Sitähän intohimojen löytäminen on: maailman tarkkailua ja siitä ainutlaatuisten ja merkityksellisien ajatusten löytämistä. Löysin valokuvaamisen harrastuksena lukioikäisenä musiikin ja partion ohelle, ja hyvin nopeasti se vei minut mukanani. Innostuin tekemisestä ja vietin kaiken vapaa-aikani ja suurimman osan säästöistäni sen parissa. Jo lyhyehkössä ajassa aloin kehittyä ja saavuttaa merkittäviäkin asioita kuvaamisen parissa. Keväällä 2016, kun olin jo kerennyt kuvata ammatikseni muutaman vuoden, halusin kokeilla myös muutakin, ja päätin lähteä opiskelemaan yrittäjyyttä Tampereelle. Aloin kiinnostua muistakin asioista kuvauksen ulkopuolella, ja hetkeksi kuvaaminen oli hieman passiivisempaa. Uudet asiat kuten liiketoiminta, markkinointi, brändien rakennus ja johtaminen olivat kiinnostavia asioita, ja niistä oli helppoa ottaa maistiaisia ja fiilistellä niitä. Vasta kuitenkin tänä syksynä havahduin olevani nykyisten kiinnostuksen kohteiden kanssa hieman onneton, ja kun Proakatemian valmentajamme sanoi toiselle oppilaalle hänen pelkäävänsä onnistua, ymmärsin mitä viime vuosina olin käynyt läpi.

Onnistuminen on mielenkiintoinen käsite siitä syystä, että se on täysin subjektiivista. Onnistumme, kun pääsemme itsellemme asetettuun tavoitteeseen. Tavoittelemme kaikki eri asioita ja eri tavalla. Olen kuitenkin ollut kova unelmoimaan ja asettamaan riman melko korkealle. Olen alkanut ymmärtää, että samaan aikaan kun kiinnostuin uusista asioista, olin alkanut ymmärtää potentiaaliani onnistua kuvaajana. Vaikka tämä oli ollut unelmanani, en ollut uskonut sen olevan mahdollista. Mutta pikkuhiljaa asiat kehittyivät ja aloin olla kynnyksellä astumassa isoon todellisuuteen. Ja se pelotti. Onnistumisen pelkoa on vaikea selittää, koska selittäjällä ja kuulijalla tarvitsee olla samanlainen ymmärrys mitä onnistuminen on. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi onnistua, vaan siitä, että se missä haluan onnistua, on niin isoa, että sitä on vaikea hallita.

Valokuvas voi olla vaikeasti samaistuttava aihe, joten annan toisen esimerkin: parisuhde. Samoin kuin ammateissa ja harrastuksissa, joista voi löytyä intohimoja ja joiden mahdollisuudet ovat loputtomat, on myös parisuhteiden mahdollisuuden lähes loputtomat. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, ettei kaikkia mahdollisia kumppaneita kerkeä tavata, vaikka internet tekee siitä helpompaa. On hauskaa ja helppoa kokeilla kaikkea, ja seurustelukin on varsin turvallista. Mutta niin kuin ammatissanikin, haluan onnistua parisuhteessa isosti. Elämän mittaisen suhteen kehittäminen on valtava asia, jota myönnän pelänneeni ja joka on saattanut tuhota monet suhteen alutkin.

Onnistuminen, ja tarkoitan nyt sitä isosti onnistumista, pelottaa minua, jos ja koska se on mahdollista. On pelottavaa ymmärtää oma potentiaalinsa ja elää sen paineen alla. Onnistuminen vaatii valtavan määrän työtä tapahtuakseen, ja se tuo mukanaan uudenlaista vastuuta. Onnistumisen pelko saattaa ilmentyä kaikilla eri tavalla. Minä aloin kerätä vaihtoehtoista tekemistä, ja jarruttaa tekemistä, ettei asiat edisty liian nopeasti. Toisaalta en ole yhtään harmissani, että jarrutin ja otin askeleen tai toisenkin pois polulta, koska nyt sain itse huomata, kuinka paljon taide ja valokuvaus minulle merkitsee. Sain aikaa kypsyä ja olla valmiimpi ison maailman kamppailuihin. Olen tänä kesänä ja syksynä lukenut ja katsonut monia kirjoja, artikkeleita ja videoita, jotka ovat auttaneet minua tämän käsittelyssä. Muutamia mainitakseni Anthony de Mellon Havahtuminen, Alexandre Havardin Hyvejohtajuus, Mark McGuinnessin Are You (Subconsciously) Afraid of Success? sekä alussa mainitsemani Sir Ken Robinsonin TED puheet.