Tampere
16 Jun, Wednesday
9° C

Proakatemian esseepankki

Onnen voit löytää vain sinä itse



Kirjoittanut: Fiia Ketonen - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Elämän tarkoitus
Frank Martela
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Onnen voit löytää vain sinä itse

 

Eilen illalla ajoin retkeilyautollani Kokkolan lähellä sijaitsevalle Ohtakarille. Sinne vei pitkä ja kapea hiekkatie. Kello oli yhdeksän illalla, mutta valoa oli vielä paljon. En meinannut uskoa silmiäni, kun metsän jälkeen avautui vihdoin merinäkymä hiekkadyyneineen. Taivas loisti pinkin ja violetin sävyissä. Ajoin Ohtakarin läpi suu auki. Voiko Suomessa näyttää tältä? Parkkeerasin auton hiekkadyynien eteen ja kävelin rannalle. En usko, että olen koskaan eläissäni nähnyt niin tyyntä merta. Pilvet vain heijastuivat peilikirkkaan meren pinnasta. Hain autosta uikkarit ja kävin iltauinnilla. Rannalla oli vain yksi ihminen lisäkseni, vaihdettiin pari sanaa. Koin täydellisen hetkessä elämisen tunteen. Onnellisuuden.

 

Aamulla heräsin kuudelta ja lähdin ajamaan takaisin Tampereelle. Viimeisten esseiden dedikset puskevat päälle, joten aikaa säästääkseni päätin kuunnella koko ajomatkan äänikirjaa. Tarkalleen ottaen Frank Martelan kirjaa nimeltä Elämän tarkoitus. Se sopi jotenkin erityisen hyvin kuunneltavaksi edeltävän illan, lähestulkoon taianomaiselta tuntuvan hetken jälkeen.

 

Ainainen kaukokaipuu

 

Kasvoin lapsuuteni ja nuoruuteni pienessä kylässä, Etelä-Pohjanmaalla. Muistan jo lapsena välillä kokeneeni tylsyyden hetkiä, mutta viimeistään teini-ikään päästyäni koin pienen maalaiskylän jopa ahdistavana. ”Täälä ei oo mitään tekemistä”, valitin äidilleni usein. Niinpä sain luvan muuttaa jo 16-vuotiaana viereiseen kaupunkiin, mutta nälkä kasvoi syödessä. Halusin nähdä enemmän ja enemmän, jossain on pakko olla jotain vielä parempaa. Aloin matkustella aktiivisesti parikymppisenä. Sen jälkeen alkoi tuntua siltä, ettei Suomen rajojen sisältä enää löydy mitään. Niinpä päätin todella spontaanisti muuttaa Australiaan. Säästin puoli vuotta, myin kaikki kalusteet, ostin viisumin ja lentolipun sekä lopulta luovuin kämpästäni. Muistan ajatelleeni, etten koskaan enää palaa Suomeen asumaan.

 

Martela puhuu kirjassa siitä, miten me ihmiset tarvitsemme elämäämme merkityksellisyyttä. Merkityksen puute on vakava psyykkinen puutostila, joka on yhteydessä mm. masennukseen ja jopa itsemurhiin. Merkityksen tunne saa elämän tuntumaan elämisen arvoiselta.

 

Välillä täytyy mennä kauas, nähdäkseen lähelle

 

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, matkustaminen kauas omasta kuplasta, muokkasi elämänkatsomukseni uudelleen. Asuessani paratiisisaarella Thaimaassa, kohtasin myös vastoinkäymisiä. Ihan kuten jokainen ihminen kohtaa arjessaan, niin isoja kuin pieniä. Koin kuitenkin, ettei minulla ole oikeutta valittaa olostani. Asunhan paratiisisaarella palmujen alla! Tuo tunne viimeistään opetti minulle sen, onnellisuus ei ole paikka tai maa. Onnellisuus ei ole tietty päämäärä, eikä tietty työ. Onnellisuus ei ole henkilö. Onnellisuus on tunne. Onnellisuus on sen arvostamista, mitä sinulla jo on.

 

Se, joka on menettänyt jotain varmana pitämäänsä, oppii lopulta, että mikään ei ole omaa.

  • Paulo Coelho, Yksitoista minuuttia, 2006

 

Yksi iso käännekohta elämässäni oli isäni menetys. Se tapahtui yllättäen asuessani Australiassa. Vakuutusyhtiö maksoi lentoni ja lensin kotiin. Ajattelin, etten enää palaisi takaisin Australiaan, mutta lopulta päätin lähteä takaisin. Isäni olisi toivonut sitä. Isäni kuoleman jälkeen mikään ei tuntunut enää samalta. Hän oli kuollessaan vain vähän päälle 50-vuotias. Olin tuolloin itse 25-vuotias ja muistan ajatelleeni; jos kuolen saman ikäisenä kuin isäni, olen jo elänyt puolet elämästäni. Martela puhuu elämän absurdiudesta, mitättömyydestä, väliaikaisuudesta ja mielivaltaisuudesta. Nämä ovat juuri niitä asioita, mitkä saavat ihmiset tuntemaan, ettei heidän elämällään ole mitään merkitystä. Itse koen, että näistä voi saada myös voimaa. Isäni kuolema nostatti kaikki nuo tunteet elämästä pintaan, mutta lopulta ne kääntyivät omiksi voimavaroiksi. Kellekään ei ole luvattu, että täällä saa elää vanhuuteen asti. Parempi siis nauttia elämästä nyt, kun se vielä on mahdollista.

 

Tänä päivänä, 30-vuotiaana, koen pystyväni elämään itseni näköistä elämää. Vietin nuorempana monet vuodet etsien sitä ”jotain parempaa” paikkaa tai kokemusta. Nyt koen olevani onnellisempi ja tasapainoisempi. Rakastan ja arvostan kotimaatani. Löydän täältäkin yhä edelleen upeita, henkeäsalpaavia paikkoja. Enää ei ole ainainen kiire päästä pois.

Lähteet:

Martela, F. Elämän tarkoitus. 2020. E-kirja.

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close