Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Onnellisuuden taajuus – Kuinka saavutat unelmasi visualisoinnin avulla



Kirjoittanut: Irina Klimova - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Salaisuus
Rhonda Byrne
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Ihminen haluaa olla onnellinen. Hän kehittyy urassaan eteenpäin, hankkii kotiin uusinta tekniikkaa sekä matkustaa ympäri maapalloa. Tällä hetkellä onnistuminen elämässään on ihan kuin vain ”valittuja” varten, jotka ovat syntyneet paremmassa perheessä tai ovat vain jotenkin onnekkaampia. Toiset taas kokevat elämässään lähes pelkästään ikäviä asioita, ja jokaisen epäonnistumisen jälkeen seuraa uusi epäonnistuminen. Voiko asia oikeasti olla niin, että toiset ovat jotenkin parempia kuin toiset?

 

Nykypäivän maailmassa tiede kasvaa päivä päivältä yhä mahdottomiin äärirajoihin. Ihmiset tietävät, kuinka lasketaan vaikeimmat yhtälöt, koodataan tekoälyä sekä kasvatetaan keinotekoisesti uusia elimiä ihmisille. Tiede kehittyy eteenpäin, kun tutkijat löytävät uusia kemiallisia yhdistelmiä tai yrittävät uudelleen luoda maailmankaikkeuden syntymisen. Yksi asia on kuitenkin tähänkin päivään mennessä tutkittu vielä niin suhteessa mitättömästi, että emme osaa melkein ollenkaan käyttää meidän suurintä työkaluamme: omien ajatusten voimaa. Kaikki, mitä maailmassa tapahtuu energian tasolla, on vielä hyvin mysteeristä ihmisille, sillä ei ole olemassa tarkkaa ohjetta siihen, kuinka voimme vaikuttaa ympärillä tapahtuviin asioihin käyttämällä omien ajatusten voimaa. Kuitenkin on olemassa muutamia kirjoja, jotka ovat tulleet eri maista, eri ihmisiltä ja eri tutkimuksien perusteella, mutta kaikissa on sama periaate: samankaltaisuus vetää puoleensa samankaltaisuutta. Esimerkiksi kirjassa Rhonda Byrne ”Salaisuus” mainitaan sellainen kuin vetovoiman laki, joka tuo elämään niitä asioita, joita siihen tilaa.

 

”Tämä laki määrää koko universumin järjestyksestä, elämäsi jokaisesta hetkestä ja aivan kaikesta, mitä elämässä koet. Kuka oletkin, missä oletkin, vetovoiman laki muovaa kaikki elämänkokemuksesi, ja sen tämä kaikkivoipa laki tekee sinun omien ajatustesi avulla. Sinä itse panet vetovoiman lain liikkeelle, ja teet sen omilla ajatuksillasi.” (s. 21)

 

Ihminen, joka näyttää olevan normaalia onnekkaampi, on vain joko vahingossa tai tietoisesti asettanut omia ajatuksia oikealle taajuudelle. Ajatuksen vaan täytyy olla tarpeeksi vahva, jotta tilaus menisi perille. Tätä kutsutaan myös visualisoinniksi, jonka avulla voi luoda ympärilleen unelmien elämän. Visualisointi saattaa kuulostaa lasten sadulta siihen saakka, kunnes sen tuloksiin törmää itse. Riippumatta siitä uskooko ihminen asiaan vai ei, vetovoiman laki toimii silti. Mikäli sitä ei osaa käyttää oikein, voi myös toteutua sellainenkin vahva ajatus, jonka ei haluaisi toteutuvan. Esimerkiksi omat pelot voivat käydä todeksi, kun niitä kuvittelee kaikkineen yksityiskohtineen omassa päässä, ja miettii, että ”minä en halua, että tuo tapahtuisi”, koska universumissa ei ole sellaista käsitettä kuin ”ei”. Kaikki, mitä ajattelemme, heijastuu meidän elämään. Ihminen, jolla on paljon tuhoavia ajatuksia, kuten viha, suuttuneisuus, mustasukkaisuus tai liiallinen itsekriittisyys, vetää puoleensa juuri negatiivisia tapahtumia. Samankaltaisuus vetää puoleensa samankaltaisuutta, eikö niin? Samasta syystä optimistiset ihmiset, jotka ovat tasapainossa omien ajatuksiensa kanssa, elävät onnellista elämää, johon tulee onnistumiset onnistumisien perään. Tämä on vastaus siihen, miksi toisilla asiat menevät paremmin kuin toisilla.

 

Visualisointi on asia, jonka voi oppia. Yleisin on ehkä juuri unelmakartan luominen, jossa käy läpi kaikki elämän tärkeimmät osapuolet, ja suunnittelee jokaiseen parhaan mahdollisen tavoitteen. Pelkkä kartan seinälle laittaminen ei kuitenkaan riitä, sillä ei paperi voi kutsua elämääsi niitä tapahtumia, joita toivot. Täytyy oppia ajattelemaan omia unelma-asioita niin kuin ne olisivat jo suunniteltuja kuin huominen ruokakaupassa käynti.

Haluat uuden auton. Sen toteuttamiseen kelpaisi esimerkiksi tällainen ajatus: ”Puolen vuoden päästä menen mummon synttäreille Poriin jo omalla mustalla Tesla Model X:llä. Voisin siinä matkalla napata myös pari ystävää kyytiin.” Näin voi ajatella, vaikka säästötilisi on siinä vaiheessa vielä melko tyhjä. Mitä enemmän olet varma suunnitelmastasi, että kaikki tapahtuu juuri näin, sitä vahvemmin ajatuksesi menee sinun alitajuntaan. Ja alitajunta on juuri se, joka kuljettaakin toiveesi universumiin. Todella moni menestynyt ihminen käyttää visualisointia omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Se ei tarkoita, että ei tarvitse tehdä mitään itse ja positiivinen ajattelu riittää, vaan oikeanlainen ajattelu vaan vetää puoleesi juuri sellaisia mahdollisuuksia, joita usein kutsutaan ”oikeassa paikassa oikeaan aikaan”. Lisäksi alitajuntasi osaa rakentaa juuri sellaisia askelia, jotka varmasti vievät sinut haluttuun lopputulokseen. Etkä ikinä edes arvaa, että kotiin jäänyt puhelin oli merkittävin tekijä, miksi sait haluamasi työpaikan.

 

Oman mielen voi asettaa oikealle taajuudelle käymällä ensin läpi kaikki omat negatiiviset ajatukset, jotka ovat syvällä alitajunnassasi. Sinulla voi olla hyvä päivä, mutta jos syvällä päässä vieläkin kovasti kadut jotakin tapahtunutta asiaa tai vihaat jotakin ihmistä, mielesi ei ole silloin tasapainossa. Positiivinen mieli ja kiitollisuus, joka lähtee suoraan sielustasi, vetää puoleesi samankaltaisuutta. Välillä ei ole kovin helppoa huomata, että omassa päässä on jokin negatiivinen ajatus, joka häiritsee sinua, joten tässä täytyy vaan katsoa siihen, mikä sinua ympäröi. Ihmiset, ympäristö, keskustelunaiheet, harrastukset ja ”sattumat” suoraan määräävät sen, mitä sinulla on sisällä. Mikäli kaikki ei ole niin kuin haluisit, on hyvä hetki pysähtyä ja käsitellä omat murheet. Pitäisi ottaa huomioon myös sen, että jos jokin toivomus ei toteudukaan, on hyvin mahdollista, että se on vain pintatajunnan toivomus, mutta alitajunnassasi et oikeasti toivo sitä. Voi olla, että se ajatus on tullut ryhmäpaineen tai muiden ympäristötekijöiden kautta, jotta saavuttaisit tiettyjä standartteja. Silloin sinusta voi tuntua, että vetovoiman laki ei toimi, mutta monen vuoden päästä huomaat, että se oli sinulle vain hyväksi.

 

Kyseisen asian toimivuutta huomasin myös omassa elämässäni, kun noin kaksi vuotta sitten elämäni alkoi asettumaan juuri haluamani järjestykseen. Ensimmäinen matka Euroopan ulkopuolelle ja sieltä saadut kokemukset lopullisesti rikkoivat kaikkia rajoja minun omassa päässä, ja aloin aidosti uskomaan, että kaikki on mahdollista. Ajatteluni muuttui entistäkin positiivisemmaksi ja olin kiitollinen jokaiselle hetkelle. Ensimmäinen tapaus, jonka muistan, tapahtui noin viisi vuotta sitten, kun tapasin nykyisen puolisoni. Muistan aika tarkkaan, että minun ”poikaystävän etsintä” yhtäkkiä loppui ja olin täydellisessä tasapainossa itsensä kanssa. Samana päivänä, kun aidosti sisäistin sen, elämässäni tapahtui merkittävä muutos, jonka ansiosta pian tutustuin nykyiseen mieheeni.

 

Vuosi sitten tapahtui toinen asia. Vuoden 2018 alussa törmäsin somemaailman puolella kivaan bloggaajaporukkaan, joka lähti seikkailemaan Sri Lankalle. Innostuin heidän matkasta niin paljon, että koko päivän odotin mitä tahansa julkaisuja heiltä, tiesin mitä kello Sri Lankassa on milloinkin enkä mennyt nukkumaan ennen kuin heillä oli jo aamu, ja joku laittoi päivän ensimmäisen julkaisun. Seurasin heitä niin tarkkaan, että pystyisin piirtämään reitin karttaan siitä, missä kaikkialla he kulkivat. Kuulostaa oudolta ja naurettavalta, mutta näin unelmani päästä joskus samaan paikkaan meni syvälle alitajuntaan, joka alkoi automaattisesti vetämään mahdollisuuksia ympärilleni. Tasan vuoden päästä olin täsmälleen samassa paikassa ja seisoin samalla rannalla. Oliko sattuma, että juuri sinne oli älyttömän halvat lennot niille päiville, jolloin halusin lähteä lomalle? En usko.

Vielä yksi esimerkki myös liittyy matkailuun, sillä kaksi vuotta sitten puhuin, että ”Haluaisin olla matkabloggaaja ja matkustaa ympäri maailmaa monta kertaa vuodessa. Vaikka joka kuukausi!” Silloin ajatus tuntui mahdottomalta, sillä matkustin ulkomaille enintään kerran vuodessa. Siitä tasan vuoden päästä kiireessä pakkasin matkalaukun uuteen reissuun heti, kun olin palannut edelliseltä, ja valitin, että ”Taasko minun pitää lähteä?”. Silloin tajusin, että elän juuri sellaista elämää, mistä olen niin unelmoinut. Siinä vaiheessa olin matkustanut viimeiset puoli vuotta ulkomaille joka kuukausi.

 

Minulla on paljon esimerkkejä siitä, miksi yhä enemmän ja enemmän aloin uskomaan vetovoiman lakiin, ja kiinnostus alitajuntamme mahdollisuuksien tutkimiseen vaan kasvaa. Tässä vaiheessa se on sellainen asia, johon jotkut uskovat ja jotkut eivät, mutta suosittelen kokeilemaan! Lopputulos voi yllättää.

Kommentit
  • Tuomo Korhonen

    Moikka.
    Pakko kommentoida, koska tämä sinun postauksesi on aivan huippu.
    Pisti ajattelemaan. 🙂
    Itse olen monta kertaa ollut oikealla värähtelytaajuudella vetovoiman kanssa, mutta aina jostain syystä on tapahtunut jotain sellaista, että taajuuskanavani on vaihtunut negatiiviiselle taajuudelle.

    Kysymys kuuluukin, että kuinka pysyn oikealla taajuudella?

    Rhondan kirjoista olen lukenut Salaisuuden ja Voiman ja nyt luen Ruediger Schachen kirjaa nimeltä Sydänmagneetti. 🙂

    17.12.2020
Kommentoi