Tampere
29 Nov, Sunday
0° C

Proakatemian esseepankki

Onko urheilu ja yrittäjyys verrattavissa?



Kirjoittanut: Matias Savo - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Lapset puhuvat usein haaveammateistaan. Usein kuultua ovat poliisi, palomies, ratsastaja, lääkäri, rallikuski, opettaja, kuningatar, näyttelijä, laulaja tai formulakuljettaja. Haaveet usein muuttuvat matkan varrella. Varsinkin unelmien toteutuminen kariutuu usein marginaali ammattien kohdalla, joiden saavuttaminen vaativat suunnatonta lahjakkuutta ja periksiantamatonta asennetta. Mutta totta kai poikkeuksiakin löytyy, kuten Kimi Räikkönen.

 

Kimi Räikkönen on lähtenyt liikkeelle vaatimattomista oloista. Isä teki paria eri työtä hankkiakseen pojilleen rahat harrastamiseen. Kimi ja hänen veljensä Rami olivat tottuneet siihen, että itse huolletaan autot ja opetellaan niiden säätäminen yhdessä isän kanssa. Heille moottoriurheilu oli koko perheen yhteinen harrastus ja sitä elettiin ja hengitettiin 110%. Kisaviikonloppuina koko perhe oli mukana ja hommia tehtiin yhdessä. Elettiin aikakautta kun kukaan ei vielä osannut odottaa, mihin toinen pojista tulisi tämän rakkaan koko perheen harrastuksen kautta vielä päätymään.

Kielitaito ei ollut Kimin vahvuus. Kun ensimmäistä kertaa tuli tilaisuus karistaa kotimaan pölyt vaatteista ja lähteä allekirjoittamaan sopimus ulkomaalaiseen tiimiin, Kimiä jännitti. Suorastaan pelotti. Mutta hän teki sen siksi, että se veisi hänet lähemmäksi omaa unelmaa. Matkan varrella Kimillä oli myös tuuria mukana, sillä ympärilleen tarvitsee usein myös oikeita ihmisiä päästäkseen uralla eteenpäin. Usein niille henkilöille löytyykin oikeat ihmiset ympärille, jotka oikeasti ovat lahjakkaita ja joissa on potentiaalia menestyä.

Vähitellen Kimi löysi oman tavan pärjätä. Hän oli sitkeä. Halu ajaa oli valtava ja voiton nälkä sammumaton. Kielitaito alkoi karttua Haywood Racingin aikaan, kun hän asui Jim Warrenin luona. Warrenin kaksi pientä poikaa eivät osanneet vielä puhua äidinkieltään kunnolla. Kimi opetteli heidän kanssaan englantia ja vähitellen sanavarasto alkoi karttua. Ei täydelliseksi, mutta sellaiseksi että sillä pärjäsi.

Kimin vahvuus on aina ollut nopea tottuminen. Ja autourheilussa tärkeää on nopea tottuminen siihen kaikkein pyhimpään, eli autoon. Räikkönen on pienestä pitäen ollut kädet rasvassa korjaamassa ja säätämässä autojaan. Tämä on edesauttanut häntä, sillä Kimi on todella taitava kehittämään autoa ja löytämään itselleen sopivat säädöt. Kun Räikkönen pääsi ensimmäistä kertaa testaamaan F1 autoa, sai hän lähes välittömästi vakuutettua Sauberin johdon omista taidoistaan. Kuinka tuo poika, joka on tullut formula Renault -sarjasta voi olla noin nopea oppimaan ajamaan F1-autoa ja vielä kaiken lisäksi analysoimaan omaa ajoaan. Jopa Michael Schumacher kysyy varikolla, että kuka tuo uusi nopea poika on. Peter Sauber päättää kiinnittää Kimin talliinsa. Valtavien epäilyjen ja mylläkän alla Kimi ajaa uskomattoman ensimmäisen kilpailun ollen kuudes. Näin epäilijät oli hiljennetty ja uusi tähti syntynyt.

Kimi on poikkeus median ympäröimässä F1 -maailmassa. Hän on oma itsensä eikä peittele luonnettaan. Tai peittelee siinä määrin, että siviilissä hän on paljon puheliaampi, mutta ei peittele sitä ettei nauti F1 glamourista eikä valtavasta media pyörityksestä. Ainut mistä hän välittää on ajaminen ja ymärillä olevat tärkeät ihmiset. Ja se on ollut iso tekijä, miksi Kimi on päässyt ammattilaiseksi. Hän on aina keskittynyt omaan tekemiseen. Ei siihen, mitä muut ajattelevat. Hän ymmärtää tiimin tärkeyden ja ymmärtää, miksi pitää olla valtava määrä ihmisiä ympärillä. Sitä hän ei jaksa ymmärtää, miksi samat lehdet kysyvät samat kysymykset joka viikonloppu ja miksi media vääntelee ja kääntelee totuutta. Ja mikä tärkeintä. Kimi ei jää vellomaan menneisiin, vaan käsitteleen ne asiat nopeasti ja suuntaa katseen tulevaisuuteen.

Periksiantamattomuus, lojaalisuus, empatia, lukemattomat työtunnit, keskittyminen, loputon halu kehittyä, voitontahto ja mikä tärkeintä, hän on vilpittömästi oma itsensä. Siinä ovat tekijät, miksi Kimi Räikkönen on maailmanmestari ja tämän hetken arvostetuin F1 kuljettaja.

 

 

Urheilija ja yrittäjä rakentuu yllättävän paljon samoista asioista. Yksin pystyy harrastamaan, mutta aina ympärille tarvitsee pienen tiimin, jos haluaa kilpailla tavoitteellisesti tai kasvaa merkittäväksi yrittäjäksi. Vaatii useiden vuosien työn omatakseen valmiuden kehittyä menestyväksi urheilijaksi tai yrittäjäksi. Yrityksen rakentaminen lähtee yleensä liikkeelle suuresta kuvasta, liikeideasta. Liikeidea vaatii toimenpiteitä, jotta se saadaan alkuun. Kun yritystä halutaan kasvattaa, pitää yksityiskohtia kehittää. Ihan niin kuin urheilussa. Mitä paremmaksi urheilijaksi tulet, sitä pienemmistä yksityiskohdista vielä paremmaksi tuleminen on kiinni.

Kun urheilija pääsee kilpatasolla riittävän pitkälle alkaa kuvioihin astumaan ulkopuoliset henkilöt, joiden apu on välttämätön seuraavan askeleen ottamiseen. Niin on myös yrittäjyydessä. Jossain kohtaa toiminnan kasvattaminen vaatii lisää työvoimaa. Yksityiskohtia alkaa olemaan niin paljon, ettei yksin niitä pysty enää hahmottamaan. Tarvitsee palkata uusia työntekijöitä.

Kun homma kasvaa riittävän isoksi, huomataan että nyt ei enää riitä hahmottamiskyky ohjaamaan kaikkia toimenpiteitä, joita työntekijät tekevät. Täytyy palkata vastuuhenkilöitä. Tässä kohtaa tilanne on hypoteettisesti sama yrittäjällä ja urheilijalla. otetaan esimerkiksi Kimi. Kimi tietää, mikä on kenenkin rooli. Hän tietää mikä on minkäkin ydinporukan tehtävä, mutta yksityiskohtia hän ei voi tietää. Eikä pidäkään tietää. Silloin hänen energiat menisivät kaikkeen muuhun kuin oman roolin hoitamiseen eli auton ajamiseen. Kimi kommunikoi kunkin pikkutiimin vastuuhenkilön kanssa ja pikkutiimi hoitaa oman osa-alueensa työt joista rakentuu kokonaisuus, auto jolla kilpaillaan voitoista.

Kun porukka on iso, on pienillä teoilla yllättävän iso vaikutus. Kimi, jonka eteen töitä tehdään, on isossa vastuussa siitä, millainen ilmapiiri tallin sisällä vallitsee. Mitä lähempänä yrityksen avain henkilö(t) ovat työntekijöitään ja mitä empaattisempia ihmisiä he ovat, sitä mielekkäämpi on heille tehdä myös töitä. Kukapa meistä ei kokisi itseään tärkeäksi, jos meiltä oikeasti kysytään siviilielämän kuulumisia ja aidosti kuuntelee vastauksesi. Vielä jos tämän kysymyksen kysyy esimies, voi vaikutus olla suurempi kuin osaamme edes nopeasti ajatella.

 

 

Me olemme Proakatemialla erityisessä asemassa. Ympärillämme on ihmisiä, joilla on yhdessä valmiudet perustaa iso liiketoiminta. Ympäristö on sellainen, joka on todella tehokas uuden oppimiselle. Miksi emme hyödynnä sitä sata prosenttisesti? Onko tähän syynä mielikuva? Kun hain Proakatemialle, niin mielessäni pyöri ajatus. Koulu, jossa löydän oman unelmani, jossa saan itse luoda oman aikatauluni ja koulun lopussa minä olen menestyvä yrittäjä. Okei, ei ehkä herätä heti kaikilla tuntemuksia, mutta mikä tuosta minun aikaisemmasta ajatusmaailmasta puuttuu, jotta saisin kaiken hyödyn irti Proakatemiasta? ME. Me -ajattelu puuttuu täysin. Itseasiassa löysin taannoin opintopolusta Proakatemian esittelyn ja siellä luki näin: “Opiskelijoille ei ole annettu valmista lukujärjestystä tai luentoaikataulua. Tiimipalaverit pari kertaa viikossa rytmittävät opintoja. Muuten jokainen on vastuussa omasta ajankäytöstään.” Hmm. Ohjaa aika paljon toimimaan yksilönä. Usein myös kuulee paljon yksilöistä puhuttavan akatemialla. Esimerkit esitetään yhden henkilön kautta. Ja se yleisin lause: Kunhan mahdollisimman paljon tekee erilaisia projekteja, niin oppii parhaiten. Paskat sanon minä. Jos koko ajan tekee erilaisia projekteja, niin missä kohtaa oppii hiomaan yksityiskohtia, jotka loppujenlopuksi on avaintekijä liiketoiminnan kasvattamiseen?

Minä väitän, että jos Proakatemialla yritykset opettelisivat tekemään yhteistä liiketoimintaa, löytämään jokaiselle oman roolin ja hiomaan yksityiskohtia, olisi sieltä syntynyt jatkavia yrityksiä huomattavasti enemmän kuin nyt. Vaatii kovasti töitä, kärsivällisyyttä, empaattisuutta ja luopumista, jotta löydetään se MEIDÄN yhteinen unelma. jonka takia ME aikataulutetaan päivämme ja jonka seurauksena MEILLÄ on jonain päivänä menestyvä yritys. Iso tekijä millä koulua pystyisi tähän suuntaan viemään on mielikuva. Jos oppilaat olisivat ennen koulua tietoisia siitä, että isot asiat tapahtuvat yhdessä, olisi yhteisen ison liiketoiminnan luominen paljon helpompaa. Ja väitän että koulun jälkeen kaikilla on taito lähteä rakentamaan sitä omaa unelmaa, jos koulun yritys ei ollutkaan se mitä halusi lähteä jatkamaan. Jokainen ymmärtää ja tietää siinä kohtaa paljon enemmän liiketoiminnan yksityiskohdista, kuin myös suurista kokonaisuuksista. En usko pienten yksilöprojektien yksinään antavan tällaista oppia.

Noh, nyt alkaa taas kierrokset nousemaan ja ajatus alkaa harhailemaan. Ehkä tämä on vain päässäni muodostunut illuusio ja olen täysin väärässä. Jokaisella varmasti asiaan mielipiteensä. Suosittelen kuitenkin pohtimaan näitä asioita. Ja uskon, että akatemialla löytyy silti aikaa toteuttaa pienempiäkin projekteja yhteisen ison ohella. Moni asia on kuitenkin loppujen lopuksi kiinni vain priorisoinnista ja aikatauluttamisesta. Eikö niin Kimi?

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close