


Onko urapukeutuminen turhaa?
Esseen tyyppi: / esseepistettä.
KIRJALÄHTEET
KIRJA | KIRJAILIJA |
---|---|
Mitä urapukeutuminen on?
Vaatteilla on aina viestitty yhteiskunnallista statusta. Suomalaiset, varsinkin naiset haluavat menestyä yhä enemmän urallaan. Yksi pala uralla etenemiseen on urapukeutuminen. Moni ei välttämättä halua keskittyä pukeutumiseen tietoisesti tai se voi olla liian hankalaa. Urapukeutumisessa on puhtaasti kyse visuaalisesta viestinnästä. Sillä viestitään vahvasti omia arvoja sekä arvostusta ympäristöä kohtaan ja tottakai sosiaaliseen ryhmään kuulumista. On jokaisen ihmisen valittavissa, mitä pukee päällensä joka päivä. Samalla jokainen on vastuussa siitä viestistä, jonka luo ulospäin. Vaikka nyky-yhteiskunnassamme ollaan vahvasti siinä asemassa, että jokainen saa olla ja pukeutua niin kuin haluaa, luo silti hyvä urapukeutminen positiivisen lisän ensivaikutelmaan.
Vaatetuksella voidaan viestiä sitä, minkälainen oma asema on yrityksessä. Korkealla johtoportaissa pukeudutaan yleensä harkitusti, sekä tyylikkäästi. Riippuen toimialasta sekä ihmisistä, jokaisessa yrityksessä vallitsee tietynlainen työpukeutumisen kulttuuri. Korkein johto saattaa asettaa vaatimuksia työvaatetuksen säännöstelemiseksi, mutta Suomessa se on harvinaisempaa. Ihmiset ajattelevat tietoisesti tai alitajunnassa hyvin pukeutuvan pärjäävän työelämässä. Urapukeutumisella voidaan luoda hyvinkin vahvoja mielikuvia siitä, millaisessa asemassa on ja vielä tärkeämpänä, millaiseen asemaan haluaa. Urapukeutumisen voi ottaa yhdeksi oman brändin rakennuspalikaksi. On myös otettava huomioon se, minkälaiseen työtilanteeseen on menossa ja varautua pukeutumaan sen mukaan. Olemme laumaeläimiä ja yleinen toimintamalli tuntuu meistä turvalliselta (Rask, 2018, 27). Lähipiirissä tai esimiehenä oleva ihminen, joka hallitsee työpukeutumisen, vaikuttaa väistämättä ympäristönsä nuorempiin positiivisella tavalla kannustaen ja näyttäen mallia myös toisin päin (2018,27)
Onko työvaatteilla sitten niin paljoa merkitystä? Mitä sanoisit ravintolasta, jossa annokset olisi aseteltu rumasti? Entä minkä mielikuvan herättää rautainen ammattilainen pitämässä puhetta suuren yleisön edessä nukkavieruissa vaatteissa? Uskon, että tähän löytyy eriäviä mielipiteitä, sillä kauneus on katsojan silmissä, mutta useimmiten tyylikkäästi pukeutunut herättää hyvän vaikutelman. Lisäksi pukeutuminen on ainakin omasta mielestäni mielenkiintoinen taiteen, luovuuden sekä itseilmaisun muoto.
Urapukeutuminen Suomessa
Suomalaisilta puuttuu hyvän työpukeutumisen perinne laajassa mittakaavassa. Olemmekäytännöllinen kylmän ilmanalan kansa, jonka arvojärjestyksessä ulkomuoto ei ole koskaan ollut korkeallla (Rask, 2018, 22). Suomalaiset ovat kansa, joka ei välitä niin paljoa urapukeutumiseta. Se näkyy työpaikoilla sekä erilaisissa tilaisuuksissa. Työpukeutumisen saloihin ei ole perehdytty ja sitä voidaan jopa hieman kammoksua. Sodan jälkeen vaatteet korjattiin ja kierrätettiin viimeiseen asti. Sen jälkeen on syntynyt ajattelutapa siitä, ettei vaatetukseen tarvitse välttämättä panostaa niin paljoa, vaan mennään rennolla meiningillä eteenpäin. Ollaan omia rentoja itsejämme niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Vapaa-ajan pukeutumiseen panostetaan kyllä enemmän ja vaatekauppojen valikoimat ovat pullollaan urheiluvaatteita sekä kasuaaleja vaatteita. Työvaatetusta edustaa joko vain hyvin kalliin näköiset ja kaalliit, tai halvat ja halvan näköiset vaatteet. Tämä vaikuttaa siten, että hyvältä näyttävän työvaatetuksen rakentaminen voi olla haastavaa. Tämä voi olla myös yksi syy siihen, minkä takia urapukeutuminen jää vähemmälle.Miesten vs. naisten pukeutuminen
Urapukeutuminen somessa
Urapukeutumiseen liittyviä blogeja, instagram- sekä pinterest tilejä on harvassa. Tämä vaikeuttaa muutenkin haastavalta tuntuvaa pukeutumista. Työpukeutumista haittaa muotilehdissä ja blogeissa sesongin trendit, sillä kauden väri ei välttämättä ole juuri se, mitä vaatekaappiin täytyisi hommata. Lisäksi Instagram ja Pinterest postaukset ovat parikymppisten nuorten muotikuvia ja ne ovat kauempana normaalin työssäkäyvän tarpeita.
Naisten ja miesten urapukeutuminen
Miesten ja naisten välillä on suuria eroja, kun keskustellaan urapukeutumisesta. Miehet ovat omaksuneet urapukeutumisen paremmin kuin naiset ja täten naisten pukeutumisesta saattaa jäädä väliinpitämättömämpi kuva. Kuten jo aiemmin mainittiin, on urapukeutumisen kulttuuri varsinkin naisilla Suomessa alhaisella tasolla. Joistakin voi tuntua hyvinkin turhalta pukeutua työhönsä, sillä ei välttämättä osaa sitä. Miehillä on myös vähän helpompaa, sillä urapukeutumisessa on helppo kaava, puku menee aina ja bleiseri on tyylikäs myös rennompien housujen kanssa. Naiselle urapukeutumisen salat ovat hieman haastavempia. Vaikka naisten pukeutuminen on lähellä miesten pukeutumista, astuvat kuvioihin hameet sekä mekot.
Urapukeutuminen yksilön, yrityksen, sekä asiakkaan kannalta.
Yksilön kannalta urapukeutuminen tuo lisää itsevarmuutta, itseilmaisua sekä luovuutta. Hyvät sekä asianmukaiset vaatteet saavat itsensä tuntemaan hyvältä erilaisissa tilaisuuksissa. Yksinkertaisuudessaan pukeutuminen hyvin tuo hyvinvointia. Yksilö on yrityksen kasvot. Sen takia on hyvin tärkeää miettiä, miltä haluaa näyttää ulospäin. Vaikka henkilö ei olisikaan tekemisissä asiakkaiden kanssa suoraan, luo hyvä pukeutuminen erityisen tunnelman yrityksessä. On tärkeää skaalata ulkoinen olemus aina asiakkaan odotusten mukaan, joko vastaamaan asiakkaan omaa alaa tai sitten mielikuvaa alasta, jota edustaa (2018, 28).
Yhteenveto
Urapukeutuminen on paljon enemmän, kuin mitä tässä esseessä kerrotaan. Suosittelen siis lämpimästi kaikkia asiasta kiinnostuneita tarttumaan kirjaan Urapukeutujan opas tai sijoittamaan tammikuussa markkinoille tulevaan omaan työpukeutumiseen keskittyvään stailauspalveluun.