Tiimini on Motive. Motive on vuodesta toiseen olemassa oleva Proakatemian tiimiyritys, jonka osuuskunnan jäsenet vaihtuvat vuosittain. Olen osa Motive 7.0:aa, mutta tällä hetkellä mukana on myös jo kahdeksas Motive. Vaikka Motive on ollut osa Proakatemiaa jo kahdeksan vuotta, miksi en silti koe, että tiimini on, tai on ollut, täysivertainen osa Proakatemian yhteisöä? Tämä essee tulee olemaan täynnä kysymyksiä, joista läheskään kaikkiin ainakaan minulla ei ole vastausta.

 

Aluksi, mitä merkitystä yhteisöön kuulumisella ja yhteisöllisyydellä on?

 

Edward Deci ja Richard Ryan ovat vuonna 1985 julkaisseet itseohjautuvuusteorian, joka kuvastaa onnellisuuden peruselementtejä. Teoriaa pidetään yhtenä maailman tärkeimmistä motivaatiota kuvaavista teorioista, ja siinä esitelläänkin sekä ulkoinen, että sisäinen motivaatio. Itseohjautuvuusteorian mukaan omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys muodostavat ihmisen psykologiset perustarpeet. Psykologisten perustarpeiden nähdään olevan ihmisen hyvinvoinnin kulmakivet, sekä perusta, joiden pohjalta ihminen pystyy kukoistamaan täydellisesti. Itseohjautuvuusteorian taustalla on näkemys, jossa ihminen nähdään aktiivisena organismina, joka toteuttaa itseään ja toimii itseohjautuvasti. Itseohjautuvuuden avulla ihminen hakee päämääriä ja haasteita, joiden kautta voidaan elää merkityksellisempää ja kukoistavampaa elämää. (Martela 2014.)

 

Itseohjautuvuusteorian perustarpeista omaehtoisuus ja kyvykkyys linkittyvät vahvasti yksilön omaan kokemukseen ja mielenmalleihin. Toki ympäristö voi vahvasti vaikuttaa myös näihin perustarpeisiin, mutta kaikista eniten ympäristöllä ja muilla ihmisillä on merkitystä yhteisöllisyyden tunteen kokemiseen. Frank Martela on vuoden 2014 blogitekstissään kuvannut yhteisöllisyyden kumpuavan ihmisen perustavasta tarpeesta olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Voimme hyvin, kun tunnemme, että voimme olla syvästi yhteydessä läheisimpiimme ja koemme, että meistä välitetään. Toimimme työntekijöinä, tai vaikkapa tiimiyrittäjinä, parhaiten, kun koemme olevamme osa turvallista, kannustavaa, ja lämminhenkistä yhteisöä.

 

Nyt kun ymmärrämme yhteisöllisyyden merkityksestä, niin mikä on Motiven ja Proakatemian yhteisön yhteys toisiinsa?

 

Me Motivelaiset hyppäämme suoraan mukaan tiimiyrityksen toimintaan. Muista Proakatemialla aloittavista uusista tiimiyrittäjistä poiketen meidän opintomme eivät sisällä yrittäjyys-, talous- tai tiimioppimisopintoja. Meillä ei ole orientoivia viikkoja. Me emme ole pinkkuja, jatkavia tiimiyrittäjiä, emmekä valmistuvia tiimiyrittäjiä, vaikka samaan aikaan olemme kaikkia näitä puolentoistavuoden opintojemme aikana. Kuluneen vuoden aikana on ollut paljon puhetta, niin akatemian johtoryhmässä, kuin sen ulkopuolellakin, yhteisön, yhteenkuuluvuuden tunteen ja yhteisöllisyyden kasvattamisesta. Miten siis päästä osaksi yhteisöä, jota niin paljon Proakatemialla korostetaan, kun ei pysty samaistumaan kehenkään, eikä lähtökohtaisesti mitään sidettä mihinkään ole?

 

Aloittaessamme vuosi sitten akatemiaopintomme, saimme yhdessä ensimmäisistä pajoistamme kuulla aikaisemmalta Motivelta, sekä Proakatemian päävalmentajalta Tirriltä, kuinka Motivea on aiemmin pidetty alempiarvoisena tiiminä, jota ei ole otettu täysin osaksi yhteisöä. Tähän kuitenkin lisättiin, että tilanne on nykyään parempi, ja enää Motivea ei unohdeta harva se päivä. Muistan esittäneeni pajassa kysymyksen ”Mistä tuo johtuu, ja onko jotain, mitä me itse voisimme tehdä asian edistämiseksi?”. Rehellisesti sanottuna en muista tarkkaa vastausta, mutta villi veikkaukseni on, että vastaus liittyi verkostoitumiseen ja aktiiviseen toimintaan yhteisössä. En osaa sanoa, olisiko meidän asennoitumisemme yhteisöä kohtaan ollut eri jo alusta alkaen, jos emme olisi tienneet Motiven historiaa.

 

Meille Motivelaisille koko Proakatemia oli konseptina täysin vieras. Hyppäsimme edellisen Motiven peesiin, joka parhaansa mukaan koitti saada meidät perehdytettyä tiimin ja Proakatemian toimintatapoihin parin kuukauden aikana. Kuten aiemmin mainitsin, ehdimme olemaan tiiminä puolentoistavuoden aikana monessa roolissa. Tuolloin aloittaessamme olimme pinkkuja, eli aloittavia tiimiyrittäjiä Proakatemialla. Meillä ei kuitenkaan ollut tutoreita, jotka olisivat ottaneet meidät siipiensä suojaan, ja tutustuttaneet muihin tiimiyrittäjiin. Eikä uusien tiimiyrittäjien Whatsapp-ryhmää, jossa pääsisimme mukaan yhteiseen toimintaan. Tämä ei ole todellakaan mitään uhriutumista, vaan faktojen toteamista.

 

Akatemiamatkamme alkaessa oli paljon puhetta tästä ylivertaisesta yhteisöstä, jonka merkitys ylittää kaiken muun. Itselleni koko ”yhteisö” termi oli käytännössä yhtä tyhjän kanssa. Suoraan sanottuna itseäni kiinnostivat kivetkin enemmän, kuin yhteisö ja sen kehittäminen. Lisäksi jo opintojen alussa saimme todeta aiemman väitteen Motiven eriarvoisesta asemasta yhteisössä todeksi, useaan otteeseen. Yhtenä esimerkkinä voisin nostaa Proakatemian syntymäpäivät, joilla jokainen tiimi oli omassa tilassaan akatemialla. Kaikille tiimeille oli tuotu tilaan tulostettu adjektiivitarinatyyppinen paperi, joka tiimien tuli täyttää. Kaikille, paitsi meille. Vahinkoja tietysti sattuu, mutta jo tällöin meille tuli tutuksi ”Motive perinteisesti unohdettu” -naureskelu. Myös ennen myyntipäiviä oli ollut oletuksena, että Motive jaetaan muihin tiimeihin. Myyntipäivät ovat kuitenkin tiiminäyttö, ja Motive on tiimi, joten totta kai halusimme pysyä sellaisena myös tapahtuman aikana. Kuuleman mukaan eräänä vuonna valmistuva Motive oli unohdettu mainita valmistuvien kiitospuheessa vuosigaalassa. Mutta sattuuhan näitä.

 

En voi puhua muiden tiimiläisteni puolesta, mutta ainakin omasta näkökulmastani koko yhteisö tuntui teennäiseltä ajatukselta, varsinkin, kun meillä ei ollut lähtökohtaisesti tasavertaista paikkaa siinä. Ajattelin, että mihin me tarvitsemme esimerkiksi tiimioppimisen tai -johtamisen taitoa – olemmehan tulleet tänne ensisijaisesti oppiaksemme fysioterapiayrittäjyydestä. Miksi siis yrittää edes tulla ”samalle tasolle” muiden tiimien ja tiimiyrittäjien kanssa yhteisön muodossa? Mutta itse asiassa juuri noita asioita tulemme tarvitsemaan tulevaisuudessa. Ei Proakatemian visio turhaan ole ”uuden yrittäjyyden esikuva”. Tämä on ollut yksi suurimmista henkilökohtaisista oivalluksistani kuluneen vuoden aikana.

 

Päätimme yhdessä tiimimme kanssa jo hyvissä ajoin, että yksi tavoitteistamme on olla näkyvämpi osa yhteisöä. Halusimme osallistua tapahtumiin, ja olla aktiivisia yhteisön jäseniä, siinä missä muutkin. Mielestäni teimmekin tämän eteen töitä, ainakin alussa. Itse huomasin jossain vaiheessa viime kevättä, että mikäli haluan edes yksilönä olla osa yhteisöä, tulee sen eteen nähdä todella paljon vaivaa. Toki eihän mikään tule ilmaiseksi, ja mikäli haluat saada yhteisöstä jotain irti, tulee sille myös antaa. Päätinkin, että itse haluan oikeasti olla osa yhteisöä, sekä olla mukana kehittämässä sitä. En tiedä miksi ja miten yhteisö alkoikin yhtäkkiä tuntua itselleni merkitykselliseltä asialta, mutta onneksi niin kävi. Siihen sisään pääseminen vaati alleen paljon aktiivisempaa otetta ja asennetta, ja ihan rehellistä minglausta.

 

Tällä hetkellä koen yhteisön erittäin arvokkaana asiana itselleni. Olen oppinut arvostamaan sitä aivan eri tavalla, ja päässyt ainakin osittain näkemään sen hienouden. Siitä syystä minua harmittaakin, että emme tiiminä ole saavuttaneet tätä samaa tunnetta, ainakaan omasta näkökulmastani. Olisinko itse voinut tiimimme business leaderina tehdä enemmän asian eteen? Tai viedä asiaa enemmän eteenpäin tiimimme edustajana akatemian johtoryhmässä? Kenties, vaikka lähtökohtaisesti halun pitäisi tulla meistä itsestämme, ja se halu on ainakin osittain kadonnut matkan varrella. Ehkä sen ajatuksen suhteen on luovutettu, ja totuttu ajatukseen Motivesta tiiminä, joka aina unohdetaan, ja jonka jäseniä ei edes tiedetä. Lähiaikoina olenkin huomannut tiimini sisällä jopa jonkinasteista vastareaktiota koko yhteisöä vastaan. ”Miksi meidän tulisi noudattaa yhteisön sääntöjä ja tehdä asioita yhteisön eteen, kun kerta emme edes kuulu siihen”. On myös haastavaa tasapainotella sen kanssa, kuinka paljon tuo omaa tiimiään esiin, korostamatta kuitenkaan liikaa meidän ”erilaisuuttamme”, joka puolestaan vain työntää meidät kauemmaksi yhteisön sydämestä. Tämän esseen tarkoituksena ei ole kuitenkaan surkutella meidän akatemia-aikaamme, sillä mielestäni olemme saaneet tästä kokemuksesta paljon irti tiiminä. Mutta olisimmeko voineet saada vieläkin enemmän?

 

Voi olla, että ajatusmaailmani on kapeakatseinen, ja näen asiat vain oman tiimini kapeasta näkökulmasta. Varmasti monille muille Motive on vain tiimi, jonka jäsenet vaihtuvat ani harvoin, ja jotka käyvät akatemialla käytännössä vain kääntymässä. Tämäkään ajattelutapa tuskin on seurausta ajattelemattomuudesta tai välinpitämättömyydestä, vaan myös tietämättömyydestä meidän asemastamme ja osuudestamme. Motiven matka Proakatemialla poikkeaa muista tiimeistä, siitä pääse yli eikä ympäri, mutta mielestäni me ansaitsisimme silti niin hyvän kokemuksen tästä matkasta, kuin mahdollista. Vaikkakin hieman tiivistetyssä muodossa. Motive ei koskaan voi saavuttaa samoja asioita puolessatoista vuodessa, kuin muut kolmessa ja puolessa vuodessa, mutta on myös paljon asioita, mitä voitaisiin tehdä sen eteen, että me kokisimme kuuluvamme yhteisöön. Esimerkiksi tällä hetkellä minua huolettaa Motiven osuus tulevaisuuden myyntipäivillä niiden ajoittuessa keväälle, tai onko sitä edes huomioitu. Voi olla, että onkin, mutta lähtökohtaisesti ajatukseni on kokemuksiin pohjautuen, että ei ole. Mikäli kaikki tiimit kilpailevat vain omina tiimeinään, mitkä ovat Motiven realistiset mahdollisuudet pärjätä? Ei sillä, että aliarvioisin osaamista, mutta ainakin meidän kohdallamme tiimiimme liitetyt pinkut siivittivät meidät hyvään suoritukseen, siitä ei ole epäilystäkään.

 

Miten Motiven kelkka saataisiin käännettyä tasavertaiseksi tiimiksi, joka kokisi olevansa osa yhteisöä? Itselläni ei tähän ole vastausta, mutta esimerkiksi näitä seuraavia asioita voitaisiin pohtia: Voisiko Motive olla mukana uusien tiimiyrittäjien orientoivissa? Voisiko Motivella ja uusilla aloittavilla olla yhteisiä pajoja ensimmäisenä syksynä? Entä voisiko Motive olla osana muiden valmistuvien tiimien yhteispajoissa viimeisenä syksynä? Myös Motivella tulisi olla joku väylä verkostoitumiseen ja osaksi yhteisöön pääsemiseen, vaikka toki vastuu on lähtökohtaisesti ja loppupeleissä aina itse tiimillä ja sen omalla aktiivisuudella, ja sen allekirjoitan täysin. Samaan hengenvetoon voidaan todeta, että mitä enemmän itse antaa, sitä enemmän myös saa. Tämä pätee myös yhteisön toimintaan. Olemmeko me tiiminä antaneet yhteisölle? Emme oikeastaan. Ei siis voida olettaakaan, että juna kulkisi vain yhteen suuntaan.

 

Onko siis tiimini osa yhteisöä? On, ainakin nimellisesti. Entä tunnemmeko tiiminä vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteisöön? En usko.

 

Viimeisenä kysymys kaikille pohdittavaksi:

 

Voiko yhteisö koskaan olla täysin yhtenäinen ja kukoistava, jos yksikin sen osista ei koe olevansa tasavertainen osa sitä?

 

 

Lähteet:

 

Martela, F. Itseohjautuvuusteoria – Eli onnellisen elämän kolme keskeisintä tekijää. 4.4.2014. Viitattu 2.9.2022. https://frankmartela.fi/2014/04/04/itseohjautuvuusteoria-eli-kolme-vastausta-siihen-mika-tekee-ihmisen-onnelliseksi/